Kaupallinen yhteistyö Ski Jyväskylän kanssa

Hirveän pitkä alamäki, edessä maailman isoin ylämäki, 45 minuuttia aikaa, sauvat ilman piikkejä… Ah mikä ilo hiihtää!

Tässä on tiivistettynä fiilikseni ala-asteen hiihdoista. Tiedättekö mitä teimme vitosluokalla, kun meillä oli liikkaopena mies ja liikuntaa oli tunti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin? Hiihdimme 5 km joka kerta hirvittävän haastavalla Keljonkankaan vitosen ladulla (tätä ei tarvitse selittää kenellekään joka on sen hiihtänyt, loputtomasti alas ja sitten ylös). Siinä olivat hiihtokokemukseni kouluajoilta. Homma alkoi innostaa, kun hiihtelimme ihan mitä vaan vauhtia Lapin lomilla äidin kanssa, mutta siihen se jäi. Vapaaehtoisesti ladulle ei tehnyt mieli. Hiihdimme isäni kanssa vitosen Ladun Majalla alkuvuodesta 2001 ja päätin, etten hiihdä enää ikinä. Olin ihan rikki. Tosin isäni sanoi jälkikäteen ”mitä sä riehuit, kamala tahti, en meinannut millään pysyä perässä!”. Älä tee täysillä jos teet jotain kerran vuodessa! Mutta mikä sai palaamaan laduille, kun innostus oli vähän kuin tapettu kouluhiihdoilla?

Miksi aloin taas hiihtämään? Oma hiihtohistoriani

Lähdimme muutama vuosi sitten Vuokattiin tammikuun lopulla viikoksi lomailemaan. Tiesin, että ladut lähtevät ihan ulko-ovelta ja kun lapselle oli sukset mukana, mietin että voisihan nuo ottaa itselleenkin. En omistanut suksia, joten otin lainaan äitini sukset. Edellisestä hiihtokerrasta oli 17 vuotta ja olin aluksi kuin bambi jäällä huitoessani menemään. Mutta kyllä se sieltä lähti! Vuokatin maisemat olivat todella kauniit, latu hyvä ja lopulta kävin joka päivä hiihtämässä muutaman kilometrin. Ihan ammattilaisena, joku ohi hiihtänyt mies sanoi, että minulla on sauva väärinpäin kädessä! Kyllä nauratti.

Mutta siitä se innostus lähti ja pian ostin omat pitopohjasukset (karvalankut, kuten niitä nimitän). Vitsi oli kivaa hiihtää hyvillä suksilla! Sivakoin lähes joka ilta helmikuun ajan, se oli loistavaa kestävyysharjoittelua juoksun ohelle, jossa saa ylävartalokin jatkuvaa liikettä. Hurautin pimeinä iltoina Kauppiin ja hiihtelin onnessani kympin lähes joka ilta. Hurahdin hiihtoon taas! Aikä vähälle jäävät välillä kilometrit Tampereen talvissa, mutta ulkoilu- ja liikuntamuotona hiihto on aivan loistavaa ja tekee hyvää koko kropalle, henkisesti ja fyysisesti! Eikä tarvitse hiihtää kelloa vastaan vaan saa mennä täysin omaan tahtiin, mikä palautti hiihtointoani. Kilometrejä ei myöskään tarvitse anehtia, hiihdä vaikka 3 kilometriä nautiskellen, kaikki se on kotiinpäin ja kroppa sekä mieli kiittävät!

Miksi aloin treenata hiihtomarathonille ja mitä treeniin kuuluu?

Tänä talvena olin ehtinyt hiihtää muutaman kilometrin ensilumen ladulla Rukalla, kun sain viestiä siitä, lähtisinkö treenaamaan hiihtomarathonille? No tottahan toki, olin heti valmis, vaikka samalla jännitti, pelkkä sana marathon kuulostaa… No jotenkin hurjalta! Mutta jos olen kahden juoksulenkin jälkeen ilmoittautunut puolimarathonille ja selvinnyt siitä kunnialla, kyllä hiihtokin menee oli ajatukseni. Sain valmentajakseni Ida Meriläisen, ihanan pirteän ja iloisen ammattihiihtäjän ja meillä on pari kuukautta aikaa treenata hiihtomarathonille, joka hiihdetään Jyväskylässä 13.3.2021. Valittavana on 30 tai 50 km ja päätin ottaa tavoitteekseni tuon lyhyemmän, jotta pääsisin maaliin hiihdosta nauttien tai hyvissä fiiliksissä. Aikatavoitetta ei ole, aion mennä enemmän fiilistellen, reitti Huhtasuolta kohti Peurunkaa on kuulemma todella hieno, eli jo sen takia kannattaa lähteä mukaan! Kieli vyön alla ei ole mikään pakko matkaa repiä.

Hiihto on kestävyysurheilua, eli peruskunto on se ykkösjuttu mitä täytyy kehittää lisää, samoin kuin voimatreenit (keskivartalo!) ja lisänä hiihtotekniikkaa sekä tietenkin sitä hiihtoa. Otimme Idan kanssa puhelun treenien aluksi, jossa hän kysyi millainen treenaaja olen ja alkoi tehdä minulle treeniohjelmaa. Siinä on lajeja ja harjoitusten kesto, ei kilometrimääriä. Esimerkiksi treeniohjelmassa saattaa lukea 90 min sauvakävelyä, pidä syke maltillisena. Se, montako kilometriä menee tuossa ajassa ei ole oleellista, vaan sykkeet pk-alueella ja pidempi kesto. Treeniohjelmassa on salitreenejä, pk-lenkkejä, hiihtoa, hiihdon tekniikkaa ja juoksutreeneillä esimerkiksi vetoja ja palautuksia sen tasaisen juoksun lisäksi. Ohjelmassa on lankutushaastetta ja venyttelyä. Minä merkkaan ylös mitä olen tehnyt ja millainen oli fiilis.

Yrittäjyys, ruuhkavuodet, tavoitteelliset treenit… Miten onnistuu perhe-elämä ja treenaaminen?

Ajattelin, että tämä on ihan iisi homma, olenhan aina liikkunut. Mutta aika pian huomasin, että olen aina liikkunut niin, että teen mitä ehdin. Jos jää aikaa tunti, kipitän vauhdilla juoksulenkille. En ole suunnitellut treenejä ikinä etukäteen ja nyt talvella haluaa laittaa aikaa myös esimerkiksi lautailuun. Onkin ollut yhtäkkiä haaste miettiä, minä päivänä jää aikaa salitreeniin, minä päivänä ehdin 1,5 tuntia sauvakävellä ja niin edespäin. Täytyy miettiä vähän alkuviikosta päiviä, milloin tehdä ja mitä. Mutta kun joku on tehnyt ohjelman, niin vitsi sitä tulee tehtyä! Olen ollut ihan sairaan iloinen etten vain juokse, vaan kävelen valtavasti, hiihdän, teen lihaskuntoa, venyttelen ja nousen illalla sohvalta lankuttamaan miehen kanssa, kun se ohjelmassa lukee. Ihan todella hyvä motivaattori on oma valmentaja! Ja hiihtovalmennustahan on aikuisille tarjolla, jos tuntuu ettei halua lähteä ladulle esimerkiksi tauon jälkeen itsekseen.

Täytyy kyllä myöntää, että olen luistanut välillä treeneistä ajanpuutteen vuoksi tai tehnyt jotain muuta. Lihaskunnon hoidin tällä viikolla lihaskuntojumpalla salin sijaan ja yhtenä päivänä hiihdon päälle olisi pitänyt juosta 15 minuuttia (erilainen lihasärsytys), mutten ehtinyt kun piti kiirehtiä hakemaan lapsia. Pitkät kävelyt ovat olleet vaikeita tehdä henkisesti, haluaisin juosta ja riehua, sauvakävely ei ole ollut mieleen, vaikka tiedän sen olevan erittäin hyvää peruskuntohommaa. Mutta ei kai kaikesta ole pakko tykätä? Purnasin niin sauvakävelystä, että Ida lupasi, ettei laita sitä enää paljon treeniohjelmaan. Nolotti, kun valitin etten kestä jotain lajia, mutta toisaalta, parempi ehkä sanoa ääneen kuin mennä tatti otsassa väkisin ja kadottaa liikunnan ilo? Sillä sillä minä tätä treeniä teen, ilolla ja innostuksella ja aivan mahtavaa, kun tulee tehtyä monipuolisesti!

Ida ja elämäni ensimmäiset tekniikkatreenit Laajavuoressa

Eilen tapasimme Idan kanssa livenä ensi kertaa Jyväskylän Laajavuoren laduilla ja teimme erilaisia tekniikkatreenejä. Ida tsekkasi varusteeni ja totesi, että hyvät ovat ja oikean mittaiset sauvat. Sauva ei saisi myöskään joustaa liikaa.

Olin pukeutunut toppavaatteisiin eilen viiman takia ja sen vuoksi, ettemme tehneet hikilenkkiä vaan tekniikkahommia. Yhdellä suksella, ilman sauvoja, erilaisin rytmein – elämäni ensimmäiset hiihdon tekniikkatreenit! Sain todella monta oppia ja pystyin korjaamaan heti esimerkiksi sitä, mistä lähtee tasatyöntö, sen täytyykin lähteä vartalon läheltä. Hiihtoinnostus jäi ja haluan kyllä pikimmiten testata erilaisia oppejani!

Hiihtomarathoniin on nyt aikaa kuutisen viikkoa, eli hyvin on aikaa vielä kehittää peruskuntoa ja haastaa itsensä kivaan tapahtumaan mukaan. Lähde kokeilemaan? Onko täällä muita, jotka ovat innostuneet hiihtämisestä uudelleen esimerkiksi aikuisena? Tai muita jotka tähtäävät maaliskuun marathonille?

Iloisia liikuntahetkiä, nyt on niin täydelliset ulkoilukelit, että ei ole tottakaan!