Jos kuuntelet yhden äänikirjan, valitse tämä!

En ole mikään äänikirja-spesialisti, sillä takana on neljä kuunneltua äänikirjaa. Edelleenkin minulle toimii parhaiten kirja käsissä, johon on pakko keskittyä. Automatkoilla olemme kuunnelleet (tai lapset ovat) lasten äänikirjoja ja olen ihan hämmästynyt, kun mies on tiennyt mitä kirjassa puhutaan. Minä pystyn täysin keskittymään maisemiin, ajatuksiini ja se kirja sulahtaa ohi korvien, siellä autossakin. Näin meinaa käydä aina äänikirjojen kohdalla, vaikka tekisin kuinka mekaanista hommaa samalla (kuten imuroisin). Podcasteja en pysty kuuntelemaan ja ajattelin, etten äänikirjojakaan, kunnes… Yksi tuli ja vangitsi minut moneksi viikoksi niin täydellisesti, etten voi lakata kehumasta ja suosittelemasta!

Samu Haber – Forever Yours

On sinänsä jännä, että minut täysin vanginnut äänikirja oli vielä elämäkerta, sillä en juuri harrasta niitäkään. Sunrise Avenue on kuitenkin soinut esimerkiksi jokaisella puolimaratonillani ja Hollywood Hillsin tahti saa juoksemaan hymy korvissa. Viime viikolla huomasin, että hiihtopotkuni tulevat luonnostaan I Help You Haten Men tahtiin. Hymyilytti. Kuuntelin biisin kuudesti 14 kilometrin hiihdon aikana. Joo, oikeasti!

Joten jo joulukuussa mietin, että pitäisi ehkä laittaa tuo kirja varaukseen, Samussa on jotain… Äärettömän vangitsevaa. Kai se on se karisma, josta aina niin puhutaan ja jota en usein ihmisessä tunnista, mutta Haberissa on todellakin karismaa. Hänen olemuksensa silmineen vangitsee äänestä puhumattakaan. Kun huomasin, että hän lukee äänikirjana itse tuon elämäkertansa Samu Haber – Forever Yours, oli pakko kokeilla. Vähän mietitytti sen kesto, äänikirjana 15,5 tuntia mutta painoin ”kuuntele”-nappia ja painelin lenkille.

Samu Haberin uskomattomat kuviot ja Sunrise Avenuen nousut sekä laskut

Jo ensimmäinen puolituntinen oli häkellyttävä. En todellakaan tiennyt mitään Haberin lapsudesta tai nuoruudesta, enkä siitä, että koulut jäivät kesken. Tarina alkoi kymmenien vuosien takaa kertoen, miten hän sai ensimmäisen kitaransa ja kohta oltiin jo nuoruuden villeissä kuvioissa Espanjassa. Kun kuvittelin tarinan olevan jonkinlainen virtaviivainen kertomus haaveesta omasta bändistä ja siitä, miten se nousi suosioon, olin niin väärässä. Haber on uskomaton tarinankertoja, on selvinnyt aivan käsittämättömistä tilanteista puhumalla, on ollut monesti onnekas, monesti äärettömän kunnianhimoinen. Tarinat yksityisistä vuoristobileistä herra Glockin vetämänä tai kaverin tervehtiminen Espanjan vankilassa olivat täysin käsittämättömiä. Miten yhdelle tyypille voi sattua niin paljon. Kertomukset saksan opiskelusta ja päätymisestä Voice of Germanyyn saivat suorastaan kiemurtelemaan lenkillä kuunnellessa, niin hyvin pystyi samaistumaan ahdistukseen, jonka tilanne aiheutti.

Ulospäin uskomattoman sanavalmis ja päämäärätietoinen, karismaattinen mies kertoo kirjassa eläneensä jatkuvasti elämää, jossa sisäiset epävarmuudet raastoivat häntä. Raastoivat niin, että yö toisensa jälkeen oli muutaman tunnin mittainen ja tainnutus tehtiin unilääkkein ja alkoholilla. Mies, jonka bisnes alkoi pyöriä miljoonissa istui 200 000 euron uudessa Bemarissaan Helsingin keskustan liepeillä ja mietti, ettei ikinä ole ollut niin yksinäinen.

Kirja on uskomattoman rehellinen tilitys kaikesta, mitä elämässä on tapahtunut ja jos jollekin, niin tälle miehelle on. Tarina vei täydellisesti mennessään ja osaan sanoa kohtia lenkeiltäni, missä olen juossut, kun Samu tuskaili omakotitalo-ostostaan Maunulassa. Keskityin ensi kertaa äänikirjaan täydellisesti ja miehen ääni oli vangitseva. Hän luki sen selkeästi täysin tunteella, sen pilkkeen silmäkulmassa pystyi kuulemaan siinä missä ahdituksen ja epävarmuudenkin. 

Ja niin se tapahtui. Viime viikolla 15,5 tuntia tuli täyteen salireissulla ja ajattelin, että alan itkeä. Miten tästä eteenpäin? Montako lenkkiä ehdin tehdä huuli pyöreänä Samun vaiheita kuunnellen?

Ikävä Samun ääntä!

This is the end
Of the fairytale we’re holding in our hands
This is the end
I’m saying the words
’Cause I’m longing to be free although it hurts
So I’m saying the words

Take a look over paradise one last time
But I trust there’s another one coming around

Ratkaisin asian niin, että viimeiset päivät olen luukuttanut Sunrise Avenuen tuotantoa läpi. Biisitkin tuntuvat erilaisilta, kun on kuullut millaisissa fiiliksissä tai olosuhteissa ne ovat syntyneet. Olen kokeillut aloittaa paria äänikirjaa, mutta luovuttanut vartin jälkeen. Oliko tämä neljäs äänikirjani nyt niin täydellinen, etten enää niitä kokeile tai niihin pysty?

En tiedä, mutta olen iloinen että tämän löysin. Ne laulupätkät, saksan lausuminen ja eri ihmisten äänten sävyjen matkiminen tekivät kirjasta vielä todellisemman. Uskon, että tämä on täydellinen juurikin kuunneltua. Kokeile, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Kuinka moni on lukenut tai kuunnellut kyseisen kirjan? Mikä äänikirja on vienyt mennessään tai saanut keskittymään, mitä kannattaisi yrittää?