Palaan vielä kerran tähän aiheeseen, sillä se koskettaa ja kiinnostaa niin monia. Lupaan, etten horise enää infuusiosta tämän jälkeen, seuraavaksi edessä on verikoe maaliskuussa, jolloin saan tietää, missä arvoissa mennään. Toki voin sitä silloin sivuta, mutta ettei blogi olisi pelkkää anemiaa niin jatketaan tämän jälkeen muilla aiheilla!

Koko viikon ennen perjantain toimenpidettä olin pessyt käsiäni entistä vimmatummin, välttänyt kontakteja ja syönyt mahani kipeäksi sinkistä, etten vaan tulisi kipeäksi ja menettäisi tilaisuuttani tähän toimenpiteeseen, jota olen toivonut vuosia ja ajattellut, etten ikinä pääse. Edellinen yö ennen perjantain toimenpidettä menee jännittäen, olenko minä yksi niistä harvoista, joka saa rajumman reaktion toimenpiteestä? Saadaanko se vietyä maaliin? Herään perjantaiaamuna terveenä ja huokaisen – nyt ainakin se jännitys on ohi.

Miten rautainfuusioon pääsee?

Reittejä on varmaan monia, mutta ensimmäisen kerran kysyin infuusiota Terveystalon sisätautilääkäriltä toukokuussa 2018, kun arvoni olivat hb 90 ja ferritiini eli varastorauta arvossa 3. Hän naurahti minulle ääneen ja kertoi, että infuusion saavat munuaispotilaat tai syöpäpotilaat tai muuten pitkäaikaissairaat, eivät tällaiset tavalliset nuoret, jotka voivat mennä kotiin syömään rautatabletteja. Hävetti. Yritin selittää jotain siitä, ettei mahani kestä enää rautaa, mutta käynti oli siinä. Korvat punoittaen häivyin paikalta.

Kun viime kesänä totesin olevani vahvasti anemian puolella taas ja pelkkä laimea rautamehukin aiheutti päivän vatsakivut, ajattelin, että haen apua. Ei huvittanut mennä mihinkään lääkäriin ja mielessä oli vahvasti edellinen käynti. Eräs bloggaajakollega vinkkasi sitten, että Mehiläisen Jyrki Taurio on erikoistunut paljon näihin rauta-asioihin ja varasin hänelle sisuuntuneena huonosta olostani ajan. Kolmen viikon päähän sain ensimmäisen vapaan ajan ja joulukuussa painelin jännittyneenä vastaanotolle. Verikokeessa kävin myös ennen sitä, että oli näyttää viikon vanha tieto siitä, missä rauta-arvoni menevät.

Keskustelimme hetken tilanteestani, monelta vuodelta näkyvistä onnettomista rauta-arvoista (tarkemmin näyttöä on jo 1990-luvulta), miksi minulla on anemia ja miksi se aina tulee ja keskustelimme myös uudesta Sideral-rautavalmisteesta. Lopulta olimme samaa mieltä siitä, että näin huonoilla arvoilla infuusio olisi hyvä tapa nostaa arvot ylös kerralla ja sitten jatkaa miedompien rautavalmisteiden kanssa ylläpitoa. Sain lähetteen Taysiin ja jäin odottamaan kutsua toimenpiteeseen. Varaduin siihen, että saan odottaa pitkään kun korona vie resursseja, mutta viikko käynnin jälkeen postilaatikkoon tuli jo kutsu tammikuulle. Yllätyin todella!

Mikä on rautainfuusio ja miten se tehdään?

Rautainfuusio on suonensisäinen rautahoito. Se on itse asiassa hyvin nopea toimenpide, eikä vaadi mitään valmistautumista (eli ei tarvitse esimerkiksi olla ravinnotta tms.).

Perjantaina kävelin kohti sisätautien osastoa, laitoin ulkona maskin kasvoille ja ilmoittauduin etälaitteella Kela-kortillani. Ehdin viitisen minuuttia odotella käytävällä, kun minut kutsuttiin infuusiohuoneeseen. Puhelias mieshoitaja otti minut vastaan ja ehdin höpötellä puoli elämääni hänelle. Mitä enemmän jännittää, sitä enemmän puhun. Huoneessa pötkötti useampi ihminen ja heille tippui eri lääkkeitä. Jälkeenpäin mietin, että kaikki kuulivat tauottoman höpötykseni ja kukaan muu ei puhunut mitään, mutta kun tekstiä tulee niin minkäs teet!

Sain valita makaanko vai istunko. Päätin maata, sillä jännitin kanyylia kovasti. Minulla on ollut se usein, mutta viimeksi synnytyksestä suonet menivät puhki ja sitä kaivettiin paikalle monesti ja se oli vielä kirkkaana mielessä. Sanoin ihan ääneen tämän, että jännitän ja hoitaja teki todella perusteellisen työn sen jälkeen etsiessään hyvän suonen. Kiitos. Kerralla meni paikalleen siististi kanyyli ja osa jännityksestä oli ohi!

Sitten mitattiin lämpö ja verenpaine. Paineeni olivat 123/84 ja syke 49, eli alapaine kieli jännityksestäni siinä missä syke pysyi alhaalla. Rautainfuusio voi aiheuttaa kuumeen tai lämmönnousun, joten siksi sitäkin seurattiin. Ensiksi tippui hetken aikaa keittosuolaa ja kun kaikki oli ok, laitettiin rautavalmiste (Monofer) tippumaan. Se kirveli jonkin verran, mutta on kuulemma ihan normaalia. Siinä sitten pötköttelin ja lueskelin sähköposteja kännykästä noin vartin verran, kun lääke tippui suoneen. Välillä hoitaja kysyi, onko olo edelleen ihan normaali. Lopuksi taas keittosuolaa ja kanyyli pois. Mitattiin verenpaineet uudestaan (117/72, näkyi jännityksen laukeaminen) sekä lämpö, joka ei ollut noussut. Lääkkeen tippumisen jälkeen oloa tarkkailtiin puolisen tuntia ja kun oli ihan normaali olo, sain lähteä.

Oli hullu olo kun astuin ulos. Tässä se nyt sitten oli, se asia mistä olen haaveillut vuosia. Vartissa noin vain hujahti ja meni ohi. Henkilökunta oli ihan mielettömän ystävällistä ja hoitaja teititteli jatkuvasti, mikä hämmensi. ISO KIITOS siis perjantaina vuorossa olleet kaksi hoitajaa Hatanpään infuusio-osastolla! <3

Millainen olo oli rautainfuusion jälkeen?

Kotona olin ihan tiloissani. Siis oikeasti olin niin jännittänyt ja odottanut hommaa, että teki mieli hyppiä kotona tasajalkaa ja kiljua. SE SAATIIN TEHTYÄ! Samalla oli hirvittävä väsymys, mikä varmasti osaltaan johtui jännityksen laukeamisesta ja jatkuvista huonoista öistä. Kättä särki jonkin verran samoin kuin päätä. Elin ihan normaalisti päivän ja illan ja kävimme vielä pulkkamäessä perheen kanssa, mutta illalla alkoivat lihasäryt ja palelu. Kuumetta ei ollut, mutta olo oli sellainen, että käärin peitot ympärille. Nukahdin ihan järkyttävän raskaassa ja ahdistavassa olossa, sellaisessa uupumustilassa, etten ole kokenut ennen. Vaikka olisin riekkunut festareilla, valvonut vauvan kanssa tai maannut sairaalassa denguekuumeessa, tämä olo oli uutta.

Lauantaina heräsin lähes 10 tunnin unien jälkeen. Yritin nousta, jalat olivat raskaat eivätkä kantaneet, rinnan päällä oli paino. Olo oli käsittämättömän uupunut. Yritin tulla aamiaiselle, mutta päädyin takaisin sänkyyn makaamaan. Telkkarissa pauhaavat piirretyt olivat liikaa, ruoka ei maistunut ja tuntui, etten jaksa liikuttaa raajojani. Samalla pää ei ollut väsynyt, eli nukkumaan en pystynyt. Pikkuhiljaa pääsin liikkeelle ja lauantain aikana olin aika sumussa. Unohtelin asioita, laitoin lapselle väärän kypärän luisteluun päähän ja ihmettelin mitä hän mutisee. Makaaminen tuntui ahdistavammalta kuin seisominen, luulin välillä että tukehdun. Niin raskas oli paino rinnan päällä. Olin lopen uupunut.

Suoraan sanottuna pelästyin olotilaani ja sitä sumua ja sekavuutta. Olin ajatellut, että voin olla väsynyt, mutta ei, ei nukuttanut yhtään, mutta raajat olivat lyijyä ja pää ei pelannut normaalisti. Kauhistutti kauanko tämä olotila mahtaa kestää, onko kyse päivästä, viikoista vai pidemmästä?

Nyt infuusiosta on kulunut kolme päivää ja eilen se hirvein paino rinnassa helpotti vähän. Kävin tunnin kävelemässä, juokseminen ei tunnu vielä hyvältä ajatukselta. Tänään ovat raajat edelleen raskaat, muttei mitään sekavaa oloa kuten lauantaina. Älykelloni antoi unen määräksi viime yönä lähes 9 tuntia, 0 minuuttia hereillä ja 2h 50 min syvää unta. Aivan käsittämättömät luvut tällä unettomalla yökukkujalla. Nyt on olo, että selviän onneksi normaalielämästä, mutta en tiedä kuinka pian voin palata kovien treenien ja esimerkiksi pidempien juoksulenkkien pariin.

Mitä pidempään ollut anemia, sitä huonompi olo tulee

Näin luin etukäteen – mitä pidempi rautavajaus, sitä rajumpi reaktio saattaa tulla ja jännitin, että sitten nukun koko viikonlopun, kun aneeminen olen ollut 25 vuotta. Se olo, mikä tuli oli aikamoinen yllätys. Kehoni on selkeästi aivan ihmeissään mitä sinne on tungettu ja tekee töitä rauta varastoidessaan. Siksi verikoekin on vasta maaliskuussa, noin kaksi kuukautta infuusion jälkeen. Keho tarvitsee aikaa miettiessään, kuinka käyttää tämä rautamäärä hyväksi ja laittaa sitä varastoonkin. Nyt siis ei auta kuin mennä päivä kerrallaan oloaan kuulostellen, mikäänhän tekeminen ei ole kielletty, eli oman jaksamisen mukaan mennään.

Jo nyt, vaikka muutamassa päivässä ei pitäisi ihmeitä tapahtua, olen löytänyt jonkun ihmeellisen rauhan olossani. Ehkä se on henkistä, kun on niin pitkään tuskannut olonsa kanssa, että nyt ajattelee vain, että tästä mennään parempaan. Aamulla herätessäni ensimmäisenä on mielessä ottaa rautamehu tyhjään mahaan ja hymyilyttää, kun tajuaa ettei saa, rautavalmisteet täytyy infuusion jälkeen lopettaa siihen asti, että pääsee kontrolliverikokeeseen. Kuinka helpottavaa, suoraan aamupalalle!

Olen hyvin kiitollinen siitä, että tämän vihdoin sain ja uskon vahvasti, että oloni tästä paranee päivä päivältä ja uupumuskin hellittää joku päivä kehosta ja lihaksista. Usko on kova ja pelkkä rauha sen jälkeen, kun homma on vihdoin totta.

Palaan asiaan sitten parin kuukauden päästä, niin voin kertoa mihin arvot nousivat. Nyt jatketaan muilla aiheilla! Olisi kivaa kuulla muidenkin kokemuksia infuusiosta ja kuinka pian olette esimerkiksi päässeet lenkille ja jaksaneet urheilla homman jälkeen?

Mukavaa alkanutta, upean lumista viikkoa! Kiitos kun olette jaksaneet loputtomia rautahöpötyksiäni!

Lue myös muita kirjoituksiani anemiasta ja sen syistä täältä, täältä sekä täältä.