Vuoden viimeinen päivä. Aika jotenkin summata kulunut vuosi, eikö? Vaikeinta on aina miettiä mistä näkökulmasta vuotta lähestyisi. Kirjoittaisiko mitä tein, mitä tapahtui maailmalla, mistä bloggasin, mitä opin tai… Mitään en ainakaan ikinä lupaa seuraavalle vuodelle. Paitsi että. Ehkä nyt.

Olen viime päivinä lueskellut läpi Emmi Nuorgamin blogia (älkää kysykö miksi) ja saanut sieltä erinäisiä ajatuksia itsensä hyväksymisestä. Lukenut, kuinka hän on kirjoittanut siitä, että yrittäjyys vaatii aivan älyttömän määrän epävarmuuden sietämistä. Painaako kellon ympäri töitä vai tehdä vähemmän ja luottaa jollain tapaa siihen, että elämä kantaa. Pysähdyin ajattelemaan asiaa. Koen tämän vuoden kasvattaneen minua kovasti, olen joutunut luopumaan kontrollista ja tiukoista suunnitelmista ja oppinut elämään tosi paljon enemmän hetkessä ja luottamaan elämään. Se on iso asia, jota olen yrittänyt opetella aiemmin, mutta tänä vuonna se oli ns. pakko oppia!

Niinpä sen sijaan, että olisin moittinut näin vuoden vikana päivänä olleeni jotenkin surkea yrittäjänä, moittineeni itseäni siitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä käänsinkin ajatukset ympäri. Oli vaikea vuosi, mutta minulla meni itse asiassa tosi kivasti. Olin luotettava, tein kaiken mitä lupasin ja tein kaiken mahdollisimman hyvin. Ehdin olla lasten kanssa vaikka varsinaista loma-lomaa en ehtinyt pitää. Mähän pärjäsin ihan hyvin! Yrittäjyys vaatii jatkuvaa epävarmuuden sietämistä ja tänä vuonna sitä oli vielä tuplasti matkassa, silti meni ihan kivasti. Nyt kun vielä oppisin tykkäämään myymisestä, hah! Lupaan siis yrittää ensi vuonna ajatella itsestäni ja tekemisestäni positiivisemmin!

Lukijoiden onnenhetkiä vuonna 2020

Mutta nostetaan joitain asioita esiin! Entä mitä asioita te nostitte esiin, kun kyselin Instagrammissa vuoden parhaasta hetkestä? Minusta on ihanaa, ettei kukaan vastannut ”en löydä mitään hyvää kuluneesta vuodesta”. Sen sijaan vastaukset liittyivät arkeen, luontoon, perheeseen ja kaikkeen hyvään, jota tapahtui koronan jyllätessä. Vastasitte muun muassa näin:

• Erään upean vuoren huiputus Norjassa
• Mökkeily isäni kanssa
• Jouluaatto puolison kanssa
• Sain yhteistyön, josta olen unelmoinut vuosia (mä niin ymmärrän tunteen!)
• Juhannus siirtolapuutarhalla ja mökkireissu Keski-Suomeen
• Esikoisen rippijuhlapäivä
• Kun ortopedi kertoi, että mun jalat ovat kunnossa
• Syntymäpäiväjuhlat syyskuussa, uskalsin pitää ja vieraat uskalsivat tulla!
• Asuntoautoreissu kesällä, piti mennä alun perin katsomaan fudista Budapestiin
• Kihloihin meno (onnea!!!)
• Varmaankin 17.11. kun sain tietää saaneeni uuden työn (onnea sinullekin!)
• Meidän hyväntekeväisyyskampanja (hih, se oli! <3)
• Kun tytär oppi lukemaan (tämä on itse asiassa huikea juttu, onnea sinne!)
• Lomamatka juuri ennen koronaa
• Alkuvuoden työttömyyden jälkeen sain heinäkuussa sekä työ- että opiskelupaikan (onnea!)
• Uusi työpaikka ja päivä, kun huomasin uusien työkavereiden pitävän mua osana porukkaa (niin iso juttu, onnea!)
• Päästiin heinäkuussa käymään Tahkolla
• Joulu läheisten kanssa (no tämä!)
• Vuokatin loma sukulaisten kanssa
• Lopetin pitkän, mutta kuormittavan ystävyyssuhteen
• Uusi työpaikka
• Höyryjunareissu Jokioisten museorautatiellä
• Löysin metsässä liikkumisen ilon
• Mökkikaupat
• Gdanskin reissu ennen koronaa
• Äidin vuosijuhlat
• Kuopuksen syntymä (isot onnittelut!)
• 4. lapsenlapsi syntyi (onnea!!)
• Palasin vuosi sitten töihin ja parhaat hetket ovat sen jälkeen liittyneet lomailuun
• Uusi vaativampi työtehtävä
• Kesälomalla vuokrattu mökki ja viikko siellä
• Esikoistyttäreni valmistui ensimmäiseen ammattiinsa
• Kesä, aurinko, mökki

Entä sitten oma kulunut vuoteni? Tai se blogipuoli siitä? Vaivat ja murheet? Ilot ja onnet? Tässäpä mahdollisimman tiivis katsaus, vaikkakin pitkä silti!

TAMMIKUU 2020

Tammikuu oli hyvin tavallinen. Kävin montaa kertaa Helsingissä erilaisissa tilaisuuksissa, minua pyydettiin toukokuun HCRD:n juoksulähettilääksi ja varasimme reissun Kyprokselle toukokuulle ja mietin, olenko huono äiti, kun lapseni ei reissun vuoksi pääse eskarin kevätjuhlaan. Kuka olisi arvannut, ettei sellaista juhlaa ikinä järjestetty? Ihan pala nousee kurkkuun, kun ajattelee, että elämä oli ihan erilaista ja ajattelin ihan eri tavalla vuosi sitten.

HELMIKUU 2020

Kuun vaihteessa olimme Visit Jyväskylän lapsiversio-reissulla esikoisen kanssa, oli superkivaa! Helmikuussa kävimme Apulannan keikalla Pakkahuoneella, katsomassa ystävän esiintymistä Queen-musikaalissa ja monta reissua Helsinkiin oli tuolloinkin. Hiihtolomalla menimme tyttököörillä Tallinnaan, minä, äitini ja tyttäreni. Oli minusta ihan tosi kiva reissu ja lapset pääsivät muun muassa suklaahierontaan! Siellä reissussa äitini pähkäsi, että voi voi, korona tuntuu uutisten mukaan jylläävän kovaa Italiassa, mitenköhän heidän toukokuun vaellusreissunsa käy. Minä tokaisin, että älä stressaa, nyt on helmikuu, toukokuuhun mennessä asiat ehtivät vielä muuttua. Niinpä….

MAALISKUU 2020

Maaliskuun aikana elämä heitti häränpyllyä. Se alkoi aivan normaalisti Visit Jyväskylän ihanalla reissulla, lasteni synttäreiden suunnittelulla sekä HopLopin varaamisella ekoja kaverisynttäreitä varten.

12.3.20 pakkasimme Kuusamoa varten ja emme seuranneet tarkasti uutisia. Sen verran meni jakeluun, ettemme menneet matkalla Kuusamoon huoltoasemille vaan söimme autossa ja olimme Kuusamossakin mahdollisimman paljon keskenämme ja kokkasimme itse. Kun koulut sulkivat seuraavalla viikolla, alkoi inboksini täyttyä viesteistä ”tuollaisten itsekkäiden ihmisten takia kuin sinä korona on joka paikassa” ja minusta ilmoitettiin myös yhteistyökumppaneille (osa oli antanut varusteita tätä reissua varten, olivat erittäin tietoisia missä olen). Haukoin happea enkä somettanut juurikaan loppulomasta, enkä ainakaan tyhjästä rinteestä. Ihmisten viha ja hyökkäys oli jotain, mitä en ennen ollut kokenut.

Loppukuu menikin viettäessä erilaiset synttärijuhlat, tilatessa kotiin ruokaa ja orientoituessa siihen, että isi tekee töitä kotona eikä voi leikkiä ja eskaritehtävät tehdään etänä.

HUHTIKUU 2020

Huhtikuu on lähes poikkeuksetta minulle vuoden pahin kuukausi. En ole koskaan masennellut syksyn pimeydessä, mutta lumen alta esiin tuleva hiekka ja rapa, kuollut luonto ja kaikki se ”jee kesä tulee osta bikinit ja ja”-hössötys inhottaa, kun samalla tulee räntää naamalle. Olen syysihminen. Olen siis usein huhtikuussa allapäin. Tämän vuoden huhtikuussa olin somehyökkäysten myötä henkisesti ihan loppu. Töitä peruuntui, yritin pyörittää niitä vähiä lasten ollessa kotona ja mikään ei kiinnostanut. Ei juokseminen, ei mikään. Olin aivan lamaantunut ja totaalisen allapäin ja itkeskelin tauotta.

Pääsiäiseksi ja vapuksi vuokrasimme paljun, joka toi perheelle hyvää mieltä. Maalasin myös ulko-ovemme vihdoin valkoiseksi ja kun sain siihen postaukseen kommentin että ”kuka maalaa ovensa valkoiseksi” meinasi hermot revetä totaalisesti. Tuntui ehkä maailman hirveimmältä somettaa yhtikäs mitään.

Yhtenä viikonloppuna nähtiin kansallispuistossa isovanhempia turvavälein. Oli kiva retki, niin kiva, että tehtiin pari viikkoa myöhemmin toinen.

Esikoisemme oireili erinäisen tavoin ja mm. ultrattiin ja todettiin suurentunut imusolmuke. Itkin ja pelkäsin hirveästi mistä tuo johtuu, mutta näillä näkymin selitys on ihan ”kiltti” ja pidettävissä kurissa. Silti huoli on vähän läsnä. Oman lapsen näkeminen siellä ultrassa sai parkumaan ääneen, pelkäsin niin.

TOUKOKUU 2020

Toukokuussa alkoi elämä tuntumaan inasen normaalimmalta. Lapsi palasi eskariin ja pienempi vielä hetkeksi vanhaan päiväkotiin, sillä saimme puhelun 1,5 vuoden jonottamisen jälkeen, että lottovoitto, teille aukesi paikka lähipäikystä! Vietettiin vihdoin ne maaliskuisten synttärit pihajuhlina ja lapset tuntuivat viihtyvän hurjan hyvin. Toukokuun vikana mentiin ekaa kertaa käymään mummilassa. Itkin, kun juoksin Jyväsjärveä ympäri, tuntui niin hyvältä. Kirsikkapuut kukkivat ja pihallemme nousi kesäksi uima-allas, jossa lapset asuivat kesän. Ihana kuukausi inhokkini jälkeen!

KESÄKUU 2020

Ihan huikea kuukausi, vaikken Kyproksella ollutkaan! Särkänniemi aukesi vihdoin, miehellä alkoi kesäloma, kelit olivat hervottoman ihanat, lapset asuivat uima-altaassa kaverinsa kanssa. Ei mitään hirveän ihmeellistä, mutta ihanan normaalia ja keleistä nauttimista. Lapseni oli Särkänniemen mainoksessa ja heinäkuussa Hesarin kannessa ja puhuu siitä edelleen kaikille!

Kesäkuussa irtosin itsenäiseksi bloggaajaksi Bablerista ja tunsin yhtä aikaa helpotusta siitä, että nyt saan huseerata mitä haluan ja samalla kauhua, että onko tämä elämäni typerin teko. Olo oli ristiriitainen ja itkin miehelle pari päivää mitä teen!

HEINÄKUU 2020

Heinäkuu oli kotimaan matkailun kulta-aikaa. Olimme isovanhempien kanssa Ähtärissä, nelistään Rukalla ja kaksin miehen kanssa Hangossa. Jokainen kokoonpano teki reissuista erilaisen ja aina oli ihan hirveän hauskaa. Rukalla keli oli suunnilleen samanmoinen kuin syyslomalla ja Hangossakin kylmä, mutta ei se haitannut. Sai vaihtaa maisemaa ja nauttia Suomen luonnosta. Miehellä loppui loma ja jäimme kaipaamaan häntä, etätyöt vaihtuivat toimistolle menoon, joten pitkästä aikaa vietimme kolmisin päivät siihen asti, kunnes koulu alkaisi.

ELOKUU 2020

Suuri kuukausi, meillä on koululainen! Voi vitsi sitä jännitystä ekana päivänä, vaikka oli tuttu rakennus ja tutut kaverit. Se oli silti ihan älyttömän jännää ja minä pitelin itkua. Tai en minä mitään pidellyt kun itkin ääneen ja lapsi sanoi että mene jo pois. Elokuussa kävin muuten vielä koululla vanhempainillassa, mutta kun oli oppimiskeskustelun aika joulukuussa, joka pidettiin etänä, totesi mies ettei ole edes ikinä nähnyt lapsen opea. Huih!

Kuopus aloitti uudessa päikyssä ja haikaili vanhan päikyn kavereita. Teimme koululaiselle oman huoneen eri kerrokseen ja juhlimme elokuussa myös 15-vuotishääpäivää. Menemällä kaksin Särkkään ja juoksemalla 4 kertaa Hypessä putkeen, niin meidän näköistä touhua!

Pääsimme juhlimaan 15 vuotta myös olemalla yön Jyväskylän Versossa. Elokuussa kaikki muut kolme perheestäni osallistuivat triathloniin ja kyllä hymyilytti kuinka tosissaan nelivuotias veti. Mitalit ovat tärkeitä, sijoituksella ei ollut väliä. Elokuu oli suuri kuukausi, sillä uskaltauduimme näkemään mummoani ekaa kertaa sitten helmikuun. Ikävä oli ollut hirveä. Hän täytti 94 vuotta ja kävimme brunssilla Helsingissä. Tärkeä päivä. Mummoni sanoin otsikoin postauksen ”Tavataan sitten siellä taivaan kodissa kaikki”.

SYYSKUU 2020

Syyskuussa pääsin ihanalle bloggaajamatkalle Kemiönsaarelle, josta lähti purjehdus. Koska teen lähes 99% yksin töitä, on sosiaalinen henkireikäni olleet kaikki pressitilaisuudet ja bloggaajamatkat. Oli aivan ihanaa jutella päivä ihmisten kanssa ja saaristo oli järkyttävän upea ja päivän keli aivan mieletön. Olimme miehen kanssa Visit Tampereen vieraana ja päivä oli aivan huikea. Kuinka kivaa voi olla kotikaupungissa!

LOKAKUU 2020

Yksi lempparikuukausiani! Luonto on kaunis, on synttärit ja juoksu rullaa yleensä parhaiten. On Karmiva karnevaali Särkässä ja oli ensimmäinen koulujen loma meillä ja pääsimme käymään Rukalla, jossa korkattiin laskukausi.

Lokakuussa oli hirveän paljon hyvää, mutta valitettavasti lokakuussa huomasin (ja kampaaja huomasi) tukkani irtoilevan ihan holtittomasti ja tunsin ahdistuksen rinnassani. Tiesin testaamattakin, että nyt ovat rauta-asiat taas pielessä. Yleensä blogin kohokohtiin päätyvät kuitenkin ne kaikki hyvät asiat, eivät suurimmat terveys-, raha tms. huolet, mutta anemia on sellainen, mistä olen kirjoittanut paljon. Haluan kirjoittaa niistä elämän nurjistakin puolista, mutta se täytyy aina tehdä kieli keskellä suuta – tulee helposti kommenttia, että jollain on vielä huonommin.

MARRASKUU 2020

Käytiin kahdesti teatterissa ja ehdittiin juuri nähdä Kinky Boots ennen kuin teatterit menivät taas kiinni. Vietettiin superkiva yksi vuorokausi Valkeakoskella. Tein ihan älyttömästi töitä minun ja Hannan hyväntekeväisyysprojektia varten ja tuntui, että tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken. Laitoin isänpäivän jälkeen meille ekan kuusen ikinä! Käytiin joulukuvissa, meidän 20. joulu yhdessä. Oli ihan hirveitä huolia, jotka oli pakko jättää somen ulkopuolelle. Tehtiin pipareita, piparitaloa, käytiin joulutorilla, nautittiin joulun odotuksesta, mutta samalla aloin olla todella poikki, voin huonosti ja olin ihan hirveiden huolien viemä ja yöunet loppuivat. Hirveän ristiriitainen kuukausi! Tukka irtosi edelleen niin, ettei ollut järkeä yrittää pitää sitä pitkänä ja pätkäisin reilusti.

JOULUKUU 2020

Kuukausi alkoi huolten keskellä samalla suurella riemulla siitä, miten upea lahjoituksestamme Ensi- ja turvakodille tuli! Olimme superiloisia! Saimme tehdä ihanan Visit Tampereen jouluyhteistyön ja fiilistellä jouluista Tamperetta. Lahjoituksestamme tehtiin samana päivänä juttu Aamulehteen, kun minusta matkailujuttu Iltalehteen. Jouluna pääsimme kuin pääsimmekin mummilaan, jossa oli myös tyttöjen pieni serkku. Lapset olivat pisimmän ajan ikinä yhdessä, tuon viisi päivää ja kaikki oli niin ihanaa, kun ihmisiä oli ympärillä. Olin erittäin kiitollinen. Joulukuu päättyi eilen räjäyttämällä kahvakuulalla tuo piparitalo (video on Instagrammissani @optimismia_katja).

Mittautin vihdoin sen rautatason ja tulos oli hb anemian puolella ja ferritiinit niin alhaiset, ettei niitä voi mitata. Sain joululahjan lääkäriltä – lähetteen rautainfuusioon! Vihdoin! 23 vuotta enemmän tai vähemmän aneemisena olen mennyt!

Vahvasti plussan puolella

Näin kun vuoden kelaa, sehän oli aivan älyttömän ihana ja kiva. Blogi on tietenkin aikamoinen pintaraapaisu elämääni. Monet itkut ja epävarmuudet jäävät ulkopuolelle. Talousasiat ja laskujen kanssa tuskailu myös. Nämä arkipäivän asiat pyörivät selkeästi nykyään enemmän IG:n puolella. Instan puolelta ehkä huomasitte, että ajoimme minne vain, Hankoon, Rukalle tai Jyväskylään, mies pääsääntöisesti ajoi ja minä istuin läppärillä. Tein välillä aamuneljään töitä. Oli vaikeaa erottaa välillä työ- ja vapaa-aikaa, mikä välillä kurittaa omaa jaksamista. Blogin ulkopuolelle jäi ne loputtomat nukutustaistelut ja yöheräilyt (kyllä, edelleen, 8. vuotta), aamupuurotaistelut ja muut. Mutta sitähän se elämä on kaikilla, arkea ja iloja. Arjen iloja. Elämää. Niitä hetkiä, kun pallerot pimeässä kaivautuvat kainaloon ja tunnet rintasi halkeavan rakkaudesta.

Kiitollinen olen monesta asiasta tässä vuodessa. Lapsista, perheestäni sen laajemmassa muodossa, terveysasioissa, jokaisesta saamastani työtehtävästä, kodista. Jäätiin erittäin vahvasti tänä vuonna plussan puolelle!

Vuodessa pahinta olivat erinäiset huolet, se, etten nähnyt Helsingin mummoa kuin kahdesti, tytöt näkivät serkkuaan pari kertaa ja epävarmuus yrittäjyydestä ja koronasta koetteli omaa kontrollifriikkiä päätäni. Mutta samalla – me sentään näimme ne muutamat kerrat, lapset näkivät kavereitaan, oli synttärit, oli paljon kaikkea kivaa. Ei tämä missään nimessä ollut huono vuosi, vaikka totta kai kesken jääneet harrastukset, kiinni olevat uimahallit, maski päässä kaupassa kurvailu ja ”ihmispelko” olivat inhottavia.

Asia, mikä ei myöskään näkynyt blogissa, koska en siitä ikinä erikseen kertonut – me emme nähneet kavereita juurikaan koko vuonna. Kesällä käytiin kahdesti ystäväperheen luona ja meillä kävivät kuopuksen kummit. Siinä vuoden saldo. Se söi välillä, kun tekee yksin töitä, urheilee yksin ja… Joulun älämölö teki siksi erittäin hyvää. En kertonut koskaan siitä, ettei nähdä ketään blogissa, sillä meillä on toisemme ja vanhempani. Tiedän, että monilla on vielä todella paljon yksinäisempää. Se olisi helposti tulkittu valittamiseksi, niin olin hiljaa. Mutta kun uskallan taas kutsua ihmisiä meille syömään ja iltapalalle ja teelle ja saunomaan ja….! Sitä odotan kovasti!

Kiitos kun olit mukana tänäkin vuonna blogissa! Kiitos miehelleni, joka aina venyy ja joustaa ja tukee teen sitten mitä vain. Kiitos lapseni ja kiitos äiti ja isi, olitte suurena tukena joka välissä ja ennen kaikkea – uskotte minuun ja siihen, että pystyn.

Tervetuloa vuosi 2021 ja hyvää uutta vuotta kaikille!