Niin se hurahti kolmisen kuukautta siitä, kun olimme viimeksi Rukalla. Ajoimme sen loputtomalta tuntuvan matkan ilman stoppeja ja mietin, että miten tätä jaksaa levottoman takapenkin kanssa enää ikinä. Tässä postauksessa, jossa kirjoitin Rukan kesävinkeistä kerroin, että haaveilemme tulevamme syyslomalla uudelleen. Ja niin tultiin! Taas ilman stoppeja, puskapissoilla ja minä hain maski kasvoilla evästä muun muassa Hyrynsalmelta, sillä yritimme lomailla mahdollisimman vähin kontaktein. Kyllä se matka taas taittui Tampereelta Kuusamoon ja perillä Rukan rinteiden juurella olimme myöhään perjantai-iltana. Se on aina yhtä mahtavaa, kun matka on taitettu! Testasimme Varjokelo-nimistä majoitusta kivenheiton päästä Rukan rinteistä ja kirjoitan tuosta majoituksesta vielä oman postauksensa, nyt eka niihin puuhiin! Tällä viikolla Ruka oli hämmentävä sekoitus kaikkia mahdollisia aktiviteetteja, lauantaina lämpöä oli vielä +10 astetta ja lähtiessämme mentiin yhdessä asteessa ensilumen sadellessa hiljalleen maahan.
Rukan rinteet auki – millaista oli laskeminen ensilumilla?
Ensilumi on muuten ehkä vähän väärä termi – rinteethän aukesivat säilötyllä lumella, jota katselimme kävelylenkillä kesällä. Auki oli kaksi Saaruan rinnettä, Ruka Park sekä alin osa Rosa ja Rudolf-lastenrinteestä. Tuolihissejä pyöri kaksi, samoin kuin mattoja ja lisäksi gondoli. Oli hämmentävää lasketella mittarin näyttäessä +8 astetta ja toisten pyöräillessä vierestä! Enpä ole ennen kokenut! Ja samalla se oli aivan parasta. Kesällä ostin uuden laudan 24 vuotta edellisellä laskettuani ja jännitti, hallitsenko laitteen. Hyvin meni ja hyvältä tuntui, naama leveässä virneessä tuli viiletettyä Saaruaa alas yksi päivä.
Hissiin mennään oman porukan seurassa ja tiedättekö, oltiin vielä lauantaina ainoat ihmiset lastenrinteessä, muutama päivä myöhemmin porukkaa oli jo enemmän. Lapsetkin tulivat punaiset Saaruan rinteet alas, mutta päätimme jättää laskuhommat yhteen päivään, sen verran oli jäätä ja sulaa rinteissä tihkusateen keskellä. Varmasti ovat jo nyt loppuviikon pakkasilla paremmat. Olipa ihanaa avata kausi! Niin ja Rosa&Rudolf on nyt ilmainen syyslomalla, eli kuopuksellekin kertyi sen myötä kolme laskupäivää.
Pyöräily Rukalla syyslomalla – vieläkö voi?
No vielä pystyi! Arvoimme kotona mitä kamoja otetaan mukaan ja koska auton katolle meni suksiboksi, ei sinne pyörät enää mahtuneet. Ajattelimme, että onkohan jo liian viileä pyöräilyille, mutta reitit näyttivät niin kivoilta (mieshän niitä enemmän kesällä kävi), että oli pakko marssia Sport House Ruka-vuokraamoon kysymään onko pyöriä vapaana. Täyttä oli, pyörät olivat näin lomalla menossa, mutta yksi L-kokoinen pyörä irtosi ja mäihällä vapaana oli myös 3 tunniksi yksi 24 tuumainen lasten sähköavusteinen pyörä. Kannattaa siis soitella ja vuokrailla jo ennen saapumistaan, jos oma pyörä ei ole mukana!
Esikoinen polkaisi sähköavusteisella pyörällä hyvinkin kevyesti Rukan ympäri ja isänsä puuskutti perässä normaalilla fillarilla. Ei meinannut kuulemma pysyä perässä ja lapsi toivoo joululahjaksi sähköpyörää, oli niin innoissaan. Kannatti ehdottomasti mennä! He näkivät upeita maisemia ja tulivat erilaisia polkuja ja latupohjia pitkin ympäri. Minä otin polkuvuoron yksinäni heidän lopetettuaan ja tunkkasin kohti Ruka Peakia Mastorinteitä kohti. On se muuten aikamoista nousua ilman sähköavustetta, puuskutukseksi meni, mutta ehdottoman hienoa! Suosittelen lämpimästi pyöräilemään pitkin polkuja ja kelkkareittejä, vielä kun ehtii!
Syyslomalla hiihtämään? Millainen on ensilumenlatu?
No pakkohan sekin oli testata. Ensilumenlatu lähtee Rukankylästä rinteiden alta ja oli avattu edellisenä päivänä. Vettä satoi tosissaan ja lorina kävi – osassa kohtaa oli roskaa ja meno tökki. Mitään hätää ns. oikeilla hiihtäjillä ei näyttänyt olevan, mutta itse olen vähän arka hiihtelijä ja alamäet kammoksuttaa, tuntui, että olin koko ajan jonkun tiellä siellä kammetessani ylä- tai alamäkeen, joten edes takaisin 3 kilometriä mentyäni luovutin. Tulipahan kausi avattua, minä tarvitsen tasaisemman ladun jotta uskallan viuhtoa, hah!
Missä Rukalla kannattaa syödä?
Me yritimme olla lomalla mahdollisimman keskenämme, silti paikallisia yrityksiä tukien. Vanhempani ovat kehuneet Rukan Pizzeriaa monesti ja se oli meillä testaamatta. Nyt haettiin sieltä majoitukseemme pizzat mukaan ja olipahan muuten hyvät! Miehen pizzassa oli kanttarelleja, poroa, leipäjuustoa ja lakkahilloa, omani oli valkoinen pizza pecorinolla ja portobello-sienillä. Kannattaa kyllä testata pizzeria, ei ihan mitään peruslättyjä tiedossa!
Ja totta kai kävimme RUOK burgerissa, joka löytyy kylän puolelta. Haimme sieltäkin annokset mukaan ja ne hampparit ovat vain niin hyviä. Lastenhamppari, halloumihamppari ja ANKKAhamppari (mistä sellaisia saa, ei mistään!) upposivat hetkessä parempiin suihin.
Viime reissulla ihastuin jo kovasti RukaCampin bowleihin ja ne kävimme syömässä paikan päällä. Tuo ravintola pysyi minusta suhteellisen tyhjänä ja pöydät olivat kaukana toisistaan, niin kävimme siellä syömässä ei take awayt. Kaikissa paikoissa henkilökunnalla on muun muassa maskit päässä ja käsidesiä löytyy!
Syysloma Rukalla – mikä on parasta?
No tietenkin se ulkona oleminen. Ja ne maisemat. Sydän lepattaa kun kiipeää tunturiin ja katselee maisemia. Ja sellainen jonkinlainen kiireettömyys, kun tulee 1,5 vuoden sisällä viidettä kertaa paikalle. Ei ole enää loputonta listaa paikoista, joita on pakko nähdä ja silti aina näkee uusia paikkoja ja kokee uusia juttuja. Syyslomalla parasta on yhdessäolo, joten mökissä pelailtiin Yatzya ja Kimbleä ja tietenkin saunottiin joka ilta. Paistettiin takassa vaahtokarkkeja ja keskityttiin fiilistelemään.
Lasten kommentti olikin iltakävelyllä mennessämme, että kyllä loma on ihmisen parasta aikaa. Kun saa olla yhdessä. Että perhettä näkee niin vähän arkena. Yhdyimme tähän kyllä täysin. Rauhalliset aamut ja upea luonto sekä perhe – eipä sitä paljon muuta kaipaa!
Ai joo muuten ne porot! Tästä käytiin keskustelua, että joko on niiden erotteluaika? Kesällä vilisi vaikka kuinka paljon poroja, nyt niitä näkyi muutaman kerran (ja sen kerran sitten tunkivat väkisin auton alle, kannattaa ajella hissukseen!). Onneksi kuitenkin nähtiin, se oli kuopuksen harras toive, nähdä poroja taas!
Ja ehdottoman lämpimästi suosittelen Konttaisen kierrosta, josta kirjoitin aiemmin. Siellä pärjäävät lapsetkin hyvin ja se on todella kivan mittainen reitti, noin 10 minuutin ajomatkan päässä Rukasta.
Täällä oli ensimmäinen yö kotona ja lapset nukkuivat 12 tuntia heräämättä. Tuli siis tehtyä ja nähtyä, nyt lepäillään pari päivää kotona ennen arkea. Aktiviilomailu, parhautta!
Tulipa aika kuvapläjäys ja toivottavasti vinkkejä jollekin syysloman suunnitteluun! Onko itselläsi syysloma vielä edessä? Mitä mielessä, mitkä ovat omat parhaat Rukan vinkkisi?