Heinäkuu, kun yksiä kenkiä pidin (voita kesälukemista!)

Elokuun viidettä viedään ja ai että, miten olen nauttinut näistä keleistä! Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja sen puolesta tuntuu vielä ihan kesältä. Omenasosehommat ovat alkaneet samoin kuin koululaisen huoneen teko. Mutta on myös alkanut kiire, kun mies lähti töihin, omat hommat yritän hoitaa ja lapset ovat kotona. Tuntuu, ettei ehdi urheilemaan ollenkaan, tekee liian myöhään illalla hommia ja koko ajan on joku kesken (niin kuin se koululaisen huone). Mutta ei auta kuin hengitellä, josko se tästä tasaantuu kun muutaman viikon päästä päiväkoti pyörähtää käyntiin!

Heinäkuun luetuimmat jutut

Heinäkuu meni niin vauhdilla, etten voi käsittää. Käytiin Jyväskylässä, Kuusamossa, Ähtärissä ja Hangossa. Oltiin monesti paikassa, jossa oli kylmää ja sateista, mikä mäihä! Heinäkuu tosin oli normaalia viileämpi, eli sen vuoksi nämä elokuun lämmöt ovat tuntuneet aivan ihanilta! Heinäkuussa tein automatkoilla läppärillä hommia enemmän kuin ikinä, kiitos miehelle, joka jaksoi ajella. Oli elämäni ensimmäinen kesä, kun en voinut olla päivääkään avaamatta läppäriä, johtuen muun muassa yhden firman asiakaspalvelusta jota teen ja täytyy sanoa, että se tuntui ja tuntuu. Koko ajan on pidettävä kone mukana ja takaraivossa jyskyttää joku kesken oleva juttu.

Mutta – heinäkuun luetuimmat blogijutut! Heinäkuussa tein tähän astisen blogurani, eli 8,5 vuotta kestäneen rustauksen ehdottoman kävijäennätyksen. Vaikka oli kiire ja väsy ja mentiin paikasta toiseen, se tuntui todella suurelta jutulta. Kiitos kun kävitte lukemassa!

Heinäkuun top 3 oli seuraavanlainen:

  1. Outoja aikoja se IG:n räjäyttänyt mekko
  2. Huono hemoglobiini ja anemia (vitsi asia, jolle en ole ehtinyt sillekään tehdä mitään, mutta sain spostia ja suosituksen lääkäristä, yritän ehtiä ottaa tuohon lääkäriin pian yhteyttä!)
  3. Tampereen parhaat lounasravintolat (yli 1,5 v vanha postaus, joka alkoi nousta kotimaan matkailun myötä ja jota piti päivittää koko heinäkuun, mutta…!)

Hauskaa kyllä huomata, miten vanhatkin postaukset lähtevät nousuun, täytyy kyllä tuota lounaspaikkajuttua täydentää pikimmiten!

Heinäkuun asut – äänestä ja voita kesälukemista

Kyllä muuten nauratti, kun kasasin yhteen heinäkuun asut. Niistä näkee, että vaikka kaappi on täynnä ihania sandaaleita (joissa menin esimerkiksi eilen) ja erilaisia kesäkenkiä, onnistuimme olemaan aina niissä viileissä paikoissa ja sandaalit jäivät käyttämättä. Valkoiset Converset ovat kevään ja kesän luottokenkäni, eivät liian kuumat, mutta lämpöiset viileässä kesäsäässä ja varrellinen versio menee monen asun kanssa. Vai mitä sanotte? Mutten kyllä tajunnut pitäneeni lähes joka asukuvassa samoja kenkiä, ups!

Huikkaa siis kommentteihin mikä heinäkuun asuista innosti eniten ja mielelläni myös kuulen, jäikö joku postaus heinäkuulta mieleesi tai kaipaatko postausta jostain tietystä aiheesta? Kommentin jättäneiden kesken arvon kahden kirjan paketin, jossa on rakkausromaani Kun sanat eivät riitä sekä Maaret Kallion kirja Inhimillisiä kohtaamisia.

Arvonta on auki aina tämän viikon loppuun, eli 9.8.2020 klo 18 arvon voittajan. Onnea matkaan ja ISO KIITOS heinäkuun kävijämäärän lähes tuplaamisesta ja siitä, että jaksatte jättää kommentteja ja laittaa vielä sähköpostiakin. KIITOS! <3

Toivottavasti elokuusi on alkanut iloisesti!