Miksi kaikki menevät tänä kesänä Hankoon, kysyttiin minulta Instagrammissa. En osannut tähän vastata muuta, kuin että tänä kesänä mennään pitkin Suomea, enpä ole ikinä nähnyt Ruka-kuviakaan kesältä somessa näin paljon! Hanko on ollut minun haavelistallani vuosikausia. Olen haaveillut viipottavani siellä valkoisessa mekossa jopolla, suppailevani parisuppilaudalla ja nukkuvani valkoisissa lakanoissa. Olen ihastellut kuvia Hangon pehmeästä hiekasta ja kuvitellut tanssivani Coco Barissa illan lämmössä.
Kun varasimme kesäkuussa Hangon reissun, oli tietenkin täysi arvoitus millainen keli olisi heinäkuun loppupuolella. Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisenä iltana vielä aurinko paistoi, mutta oli kesän ennätystuuli ja muut päivät olivat aika pilvisiä ja kylmiä. Tuntuu siltä, että osa Hangon idyllistä jäi kokematta, kun ei kyennyt menemään uimaan ja rantaelämä jäi täysin välistä. Toisaalta ei satanut päivisin, eli pystyimme kyllä tehokkaasti tutkimaan kaupunkia ja kun ei tullut jäätyä rannalle makaamaan, olimme sitten enemmän liikenteessä ja saimme aika hyvän kuvan kaupungista pienessä hetkessä. Ja koska ajat ovat mitä ovat, oli lopulta aika helpotus, että huonolla kelillä ja arkena missään ei ollut ketään. Ei tarvinnut paljon turvavälejä miettiä! Eli oli sillä kelillä kyllä puolensakin!
Hangon monet kasvot
Hanko näyttäytyy somekuvissa ja mainoskuvissa paljon niinä upeina valkoisina hiekkarantoina ja rantabaareina. Mutta minusta oli yllättävänkin mielenkiintoista kävellä Hangon keskustaan ja nähdä sen puisto rehevöityineellä lammella, keskustan pienkerrostalot joiden seinään oli töhritty tai vanhahko koulurakennus. Hanko on varmaan aika eri paikka talvella! Jopoilimme ympäri Hankoa ja päädyimme toisen puolen satamaan, jossa oli ihastuttava ravintola På Krogen. Niin hiljaista ja tyhjät tiet! Hangon plussia on sen pienehkö koko, kahdessa yössä Jopo allaan saa kyllä tutkittua ja paljon!
Hangon rannat
Hangossa on 130 kilometriä rantaa, mikä on varmasti yksi syy miksi ns. kaikki menevät sinne. Jäimme haaveilemaan päiväretkestä rannalle lasten kanssa, mutta nyt näyttää siltä, että jää kelien puolesta ensi kesään. Bellevue, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme Villa Solgårdenista on kai yksi kuuluisimmista. Tosin Plagen oli minusta myös aivan ihastuttava, siinä on rantabaari, By Pia’sin aurinkotuolit ja keinut, Asenteen suppailupaikka (Asenne tuli tutuksi Thaimaassa, joten laitoimme vanhat hupparit päälle ja suuntasimme merelle pariskuntalaudalla). Vaikka tuulee lujaa, esimerkiksi Plagen jäi suhteellisen suojaisaksi paikaksi. Hiekka on pehmeää, simpukoita tuli kerättyä lapsille aarteeksi ja tunnelma oli leppoisa, kun rannalla sai olla lähes keskenään. Nautimme ensimmäisen illan lämmöstä täysillä! Plagenista löytyy myös merikaruselli, joka täytyy päästä näyttämään lapsille!
Seuraavana päivänä oli hirveä tuuli ja +16 mittarissa, mutta kun olimme päättäneet suppailla, niin sehän tehtiin. Asenteen pisteeltä lainasimme tuplalaudan tunniksi – wau miten iso lauta! Sehän meni miljoonaa, kannattaa kokeilla! Suppailimme kalliopoukamaan, istuimme kuuntelemassa musiikkia ja tuijotimme ympärillemme – joka puolella oli tyhjää. Kun lähdimme takaisin ajattelin ottaa laudan päältä kuvan – vielä mitä! Valtava tuulenpuuska alkoi painaa meitä hetkessä avomerelle ja oli ihan hurjaa huomata, kuinka nopeasti tuuli painaa lautaa. Siinä ei auttanut kuin heittää kamera kassiin ja meloimme molemmat aika kovaa, jotta lauta kääntyi rantaan. Kahden voimin se kyllä liitää veden päällä, roiskeet kastelivat minut edessä ja nauratti. En olisi ikinä lähtenyt tuollaisella kelillä suppailemaan, mutta once in Hanko, olihan se koettava. Eikä kaduta, oli elämys ja todella kivaa puuhata miehen kanssa kaksin.
Vikana päivänä jopoilimme Tulliniemen rantaan, josta lähtee kolmen kilometrin luontopolku Suomen eteläisimpään kärkeen. Tuuli oli huima ja lämpötila suht viileä, istuimme hetken katselemassa surffareita, joita ilmeisesti tuolla rannalla yleensäkin riittää.
Hangon satamat ja ravintolat
Suurin osa Hangon ravintoloista löytyy Itäsatamasta, jossa kävimme syömässä puoliksi kuuluisan Skifferin lankun, eli ohutpohjaisen pizzan ja ihastelimme puitteita Coco Beach Clubilla. Kuvani Instagrammissa sieltä sai hirveästi ihasteluja eikä ihme – puitteet olivat kuin ulkomailla! Ja saimme sielläkin olla aika keskenämme hyisenä arki-iltana. Tänä kesänä avattu Beach Club on kuin Välimereltä ja koska By Pia’s on siinäkin mukana, on nurkassa heidän myymälänsä. Näin kuvia kun täällä tanssittiin helteellä bikineissä, voi harmi kun se jäi kokematta! Ensi kesänä uusiksi!
Lisäksi söimme tapakset Bravaksessa ensimmäisenä iltana, eikä muuta kuin hyvää sanottavaa tuosta paikasta. Ihania!
Jopoilimme viimeisenä vierailupäivänämme Hangonkylän satamaan, josta löytyy kalaravintola På Kroken. Saaristolaisbuffet oli juuri katettu ja olisi kustantanut 34 euroa, mutta meidän majapaikkamme aamiainen oli niin runsas, ettei ollut vielä nälkä. Maistelimme alkupalarapuja ja olivat hirveän hyviä, uskon että buffakin olisi ollut loistava!
Sen verran hintavia ravintolat ovat ja hyinen keli, että loput ruoat grillailimme majoituksemme terassilla. Toimi!
Nähtävyydet
Ykkösjuttuhan ovat ne rannat. Lisäksi Vesitornissa kannattaa ehdottomasti käydä. Nousu maksaa 2 euroa (maksetaan ylhäällä) ja hissimatka ylös kestää 50 sekuntia (kellotin, hissikammo). Upeat näkymät ja koska kävimme siellä viimeisenä, hahmotti hyvin, missä kaikkialla olimme pyöräilleet ja käyneet. Kiva lopetus! Vieressä olevassa kirkossa kävin myös katsomassa sisätunnelmat. Ja ihan Vesitornin läheltä löysin ihastuttavan lelukaupan! Missä on enää rehellisiä lelukauppoja? Kävi tuliais-hups lapsille.
Satamat kannattaa myös tutkia rantojen lisäksi. Ostosteltavaa riittää varsinkin Itäsatamassa, mutta tällä reissulla skippasimme lähes täysin kaupat, seuralaistani kiinnosti enemmän rannoilla historian tutkiminen kuin By Pia’sin mekot. Ymmärrän. Hangon Casinon takana on kesäkauppa Tian veranta, josta ostimme kotiin tiskiainetta ja mummille tuliaisen. Todella suloinen kauppa ja mikä putiikin pitäjä, lämmin suositus!
Pitsihuviloista otin kuvia, mutta niissä olevia kahviloita emme testanneet. Ovat ne kyllä kauniita!
Hangon historia ja Rakkauden polku
Koska ollaan Suomen eteläkärjessä on selvä, että Hangossa on piisannut erilaisia maihinnousuja, joita on torjuttu eteläkärjestä käsin. Koska Hanko on niin etelässä ja työntyy pitkälle Itämereen, sinne on ollut mahdollista tulla talvella meriteitse, kun muut paikat ovat jo olleet jäässä. Kylpyläkaupunkina Hanko on toiminut 1800-luvulta asti.
Kävimme kävelemässä pitkin rantakallioita ja aluksi ajattelin mieheni olevan hassu, kun ei voi kävellä tietä pitkin, mutta sitten ymmärsin hienouden. Miten sieltä hahmotti kaupungin ihan eri tavalla, näki rannikkotykkien asemapaikan Puistovuorella, upean luonnon muovaamaan hiidenkirnun ja sain kävellä ihan kaikessa rauhassa kaksin.
Plagenista lähtee myös Rakkauden polku, joka on rakennettu 1800-luvun loppupuolella kylpylävieraille. Siellä näkee valtavasti saaristolaismaisemaa, upeana kimmeltävää merta ja historiaa. Suosittelen lämpimästi, reitti on noin 1,5 kilometriä pitkä, eli menee lastenkin kanssa!
Tulipa ikävä toimistolla istuvaa miestä, kun rustasin tämän! Oli meillä kivaa. Hanko on kooltaan ja sopukoiltaan kyllä ihan täydellinen lomakohde kahdenkeskiselle pienelle reissulle, eikä siellä tule ns. paineita juosta nähtävyydestä toiseen, kun nähtävää ei loputtomasti ole. Voi vain pussailla kallionkolossa rauhassa!
Siis ehdottomasti vastasi odotuksiamme kooltaan, kauneudeltaan ja hiekkarannoiltaan. Se, että Hangossa paistaa aina ei pitänyt paikkaansa, kuvasinkin vimmatusti ekana päivänä kun saimme vielä aurinkoa. Mutta ihanaa oli!
P.S. Kotimatkalla yritimme käydä Tammisaaressa kehutulla YLP:n pizzalla. Paikka aukesi klo 16 ja kello 15.55 jonossa oli noin 50 ihmistä. Siis se jäi niin kaivelemaan, oletko käynyt? Ajoissa kannattaa ovella olla!