Keskiviikkoa kaikki! Täällä on kyllä niin sanotusti menty vähän syvälle viimeisen vuorokauden aikana, kun olen elänyt erikoisia aikoja, siis ollut yksin kotona ensi kertaa viiteen kuukauteen. Sitä on istunut miettimään, millaisia kaverisuhteita elämässä oikeastaan on ja huomannut, että apua, onpa sitä oikeastaan ulalla kun on yksin viiden kuukauden jälkeen. Tuntunut ihan hurjalta! Ja hei, kuvien mekko räjäytti Instagrammin inboksini, toivottavasti löysitte sen ketkä silloin kyselitte ja ihastuitte. Sain noin 40 viestiä mekosta matkalla Rukalle! Kurkkaa lopusta linkki siihen!
Koronakeväänä kaipasi omaa aikaa ja nyt sitten…!
Kun koronakevät alkoi ja kaikki jumiutuivat kotiin, oli todella hämmentynyt fiilis aluksi. Vähän ahdistunutkin, kun ei tiennyt kuinka loputtomiin ollaan kotona. Se normaali arki, missä kaikki viuhtovat aamulla hommiinsa ja minäkin kävin lähes joka viikko junalla Helsingissä loppui. Silloin välähti mielessä muun muassa se, että haaveilin jostain pienestä reissusta miehen kanssa kaksin kesälomalla – mutta olemmekohan vielä kesänkin vain kotona? Kaipasi niin kovasti sitä, että pääsisi jumppaan, pääsisi johonkin yksin, pääsisi junalla Helsinkiin.
Juhannuksena sovimme isovanhempien kanssa heinäkuulle neljän yön pätkän, jolloin lapset menevät mummilaan ja me menemme käymään Hangossa miehen kanssa kaksin. Kun he starttasivat eilen kohti mummilaa ja jäin itse tekemään töitä ja siivoilemaan kotiin, tuli ihan hätääntynyt olo. Se aluksi epänormaalilta tuntunut kotiarki on muuttunut jo niin normiksi, että olin aivan ihmeissäni jäädessäni päiväksi yksin kotiin. Emme ole olleet miehen kanssa eri kaupungeissa sitten maaliskuun ekan viikon edes hetkeä. Joka paikkaa on menty nelikkona tai kaksin. Tai kolmisin. Jollain perhekombolla. En osannutkaan yhtäkkiä nauttia ajasta yksin vaan tuli välitön ikävä. Samalla mietin, että tämä tekee varmasti kaikille ihan hyvää – täytyy opetella olemaan yksin ja uni, vitsi unta on ikävä! Kuopus valvoskeli jälleen viime yön ja oli hyvin levoton, vaikka otin kainaloon ja mies meni sohvalle. Syytä emme keksineet.
Ystävyyssuhteiden merkitys korona-aikana
Nyt huomaan, miten vähän olen ylläpitänyt ystävyyssuhteita tai miten kiire monella on tässä ruuhkavuosiajassa. Olen ajoittain pyytänyt ystäviä esimerkiksi lounastreffeille ravintolaan, joka tietenkin putosi nyt pois kuvioista. Olen saattanut nähdä pääkaupunkiseudulla ystävää siellä usein käydessäni. Helsingissä en ole käynyt viiteen kuukauteen. Olen pressitilaisuuksissa höpötellyt monen tutun naaman kanssa montakin kertaa viikossa, mutta tilaisuuksia ei ole tietenkään nyt ollut eivätkä ne ihmiset ole sellaisia, kenen kanssa soiteltaisiin kuulumisia. Yks kaks havahduin miehen ja lasten lähtiessä, etten ole nähnyt ketään yksin koko kevään aikana. En yhtään ystävää. Olen nähnyt kälyä ja pikkuveljeä, vanhempiani ja anoppia ja viikko sitten kuopuksen kummit tulivat kylään. Myös toinen ystäväperhe kävi illallisella. Yksin en ole nähnyt yhtään ystävää viiteen kuukauteen, enkä myöskään soittanut kenellekään. Tuli vähän kauhistunut olo – miten käy syksyllä, entä ensi viikolla kun mies palaa toimistolle viiden kuukauden jälkeen?
En vieläkään osaa pyytää meille sisälle ketään (läheiset poikkeuksena) tai osaa kysyä keneltäkään, saisiko teille tulla. Tuntuu, ettei saa vielä kyläillä. Olen vähän jäissä näiden rajoitusten kanssa ja pelkään kauheasti, ettei kukaan enää ikinä kutsu kylään. Toisaalta on ollut kyllä paljon kivaa puuhaa ihan perheen kesken!
Näihin ajatuksiin jumiuduin eilen ollessani hurjat 10 tuntia yksin. Teki ihan hyvää. Edessä on vielä 4 viikkoa kuopuksellakin lomaa, kun taas sohlaan lounaat, työt, leikit ja vessareissut yksinäni. Silloin ehkä mietin, miten siistiä oli käydä yksin rauhassa lounaalla tai nukkua hyvä yö. Mutta kaipaan kyllä ystäviäkin ns. takaisin. Mistä sitä osaisi aloittaa kutsumisen kylään tai lounaalle? Muita jotka ovat pyörineet samojen ajatusten kanssa?
mekko KAPPAHL (mielestäni tämä, mutta miksi hihat näyttävät noin lyhyiltä, minulla pitkä? Eikä ole kyllä beige vaan valkoinen)/ kengät CONVERSE/ hattu LINDEX/ korvikset PINJAPUU
Mutta nyt yritämme nauttia parista parisuhdepäivästä pienestä ikävästä huolimatta, vaikka jälleen joudun vähän töitäkin niihin työntämään. Minulle ilo, mutta täytyy keskittyä täysillä jutteluun ja olemiseenkin. Harmiksemme kelit muuttuvat nyt aika kurjiksi ajatellen Hangon rantoja, suppailua ja terasseja, mutta koska minua vielä taudit kauhistuttaa ajattelin asian toisin – kylmällä terassit ovat tyhjempiä, pyöräillä voi sateessakin ja hei, meillä on lapsilta kielletty majoitus. Sinne siis!
Saitteko kiinni fiiliksistä? Kyllä sitä tällaisessakin ajassa ihminen muuttaa käyttäytymistään, rutiinejaan ja muuta, mikä oli ennen niin normaalia! Toivottavasti kuvista välittyi fiilis siitä, miten onnellinen olin kun päästiin Rukan huipulle ja aurinko paistoi. Ihana paikka. <3