Eilinen oli ihan mahtava. Siis ihan maailman tavallisin lauantai ja silti ihan todella ihana. Petivaatteet tuulettuivat ulkona, mies imuroi, lapset leikkivät pihalla ja minä tein ihan älyttömän hyvää Lähiömutsin kesäkurpitsavuokaa. Totesin miehelle, että muistuttaa jotenkin tosi vahvasti omasta lapsuudesta ja sen lauantaipäivistä. Jatkoin perään, että sitten illalla oli ihanaa mennä saunaan, laittaa puhdas pyjama. Paistettiin takkamakkaraa ja katsottiin takkahuoneessa Napakymppiä. Todella tavallista, todella onnellista. Miten sitä liittyykin lapsuuden onnellisimpia muistoja niihin ihan tavallisiin lauantai-iltoihin. Hauska sinänsä, että Instassa kun fiilistelin tätä ruoka-imurointi-ulkoilu-komboa sain viestin seuraajaltani että ihan kuin omat lapsuuden lauantait, tuosta puuttu vain sauna, muumilimu ja kiuasmakkara. Apua miten samoilla linjoilla oltiin, selkeästi muillakin onnellisia lapsuusslauantaimuistoja.

Eilen, niin kuin muutenkin viime aikoina, oli aikaa. Siivota koti, ulkoilla (lähdettiin vähän kauemmas kotikorttelista, 24 nallea oli tulos!), tehdä kaksi kertaa kunnon kasvisruokaläjät. Katsoa keskellä päivää Blacklistia lasten käskiessä pois häiritsemästä leikkejä. Pestä pyykkikori tyhjäksi. Koristella pari tuntia pajunkissoja, lapset innostuivat ihan tosissaan niistäkn. Ihan tavallinen päivä, ihan todella ihana päivä. Minä muuten kuulun niihin, joilla alkaa olemaan aika pitkä aika siitä, kun olisi pukeutunut tai meikannut tai tehnyt tukalleen jotain…

Tänään on myös aika erityinen päivä. Palmusunnuntai. Viime vuonna palmusunnuntain laskettelimme Rukalla ja näin jäi virpomiset väliin. Tänä vuonna ne jäävät taas. Mutta miksi palmusunnuntai on niin erityinen? Siihen liittyy aika paljon muistoja. Kun asuimme Pispalassa koiramme sekosi värikkäistä oksista. Livahti karkuun oven raosta ja mies juoksi sukkasiltaan perässä. Halusi vain leikkiä ja koiria pelkäävä naapurinpoika juoksi oksien kanssa karkuun. Emme unohda tuota hämmentävää aamua ikinä. Kun vihdoin (lapsettomana vielä) älysin varautua virpojiin ja ostin kunnolla herkkuja, asuimmehan ensimmäistä pääsiäistä omakotitalossa, en ollut kotona. Olin synnytyssalissa, sillä palmusunnuntain aamuna minusta tuli äiti. Siitä asti on sisälläni läikähtänyt palmusunnuntaisin, vaikka sen paikka kalenterissa muuttuu, se fiilis säilyy. Minulla on kahdesti ollut pääsiäisenä vastasyntynyt tytär ja siitä on tullut jotenkin erityinen aika sydämeeni. Mummoni sanoi tuolloin, että aivan ihanaa, sunnuntailapsi, he ovat onnellisia! Mistäköhän sekin juontaa, en koskaan kysynyt, mutta jäi lämpimänä ajatuksena mieleen.

Tänään virvotaan virtuaalisesti whatsappin kautta ja piilotellaan suklaamunia (lapset tosin ilmoittivat jo eilen puhelimessa, että suklaamunia voi sitten postitella tänne :D). Muistellaan monia palmusunnuntain sattumuksia ja maattiin jo aamulla tunti nelistään kasassa peiton alla Pikku Kakkosta katsellen. Eilen oli hyvin tavallinen lauantaipäivä ja ehkä juuri siksi niin onnellinen. Unohdin taas hetkeksi myllertävän maailman ja vietimme lauantaita kuten tavallisenakin viikonloppuna. Arjesta, tavallisuudesta ja asioiden hetkellisestä unohtamisesta tulee nyt tällä hetkellä se onnellisin olo.

Onnellista ja aurinkoista palmusunnuntaita kaikille! Monenko kotoa löytyy koristeltuja pajunkissoja?