Lauantaita ystävät! Onpa ollut ihmeellinen viikko – olen ollut ihan hirveästi yksin tällä viikolla. Tai tarkoitan, että ilman perhettäni. Vähän vahingossa (mies on hoitanut harrastukset ja ottanut toisenkin mukaan), vähän tarkoituksella (yksi ilta tuli yllättävä Skype-puhelu ulkomailta ja hautauduin puhumaan siihen) ja sitten käynyt pari kertaa Helsingissäkin yksin ja yöpynyt tyhjässä mummolassa. Niin paljon on tullut oltua muualla (vaikka toisaalta maanantainakin oli kotipäivä ja kuopus poissa päikystä), että nyt on jo ikävä perhettä. Ihanaa, kun on viikonloppu. Vaikkakin ehkä vähän väsynyt sellainen, kuopuskin oli viime yönä ekaa kertaa yksin kaverilla yökylässä. Koko syksyn ovat sitä kyselleet ja nyt toteutui, hän oli niin onnellinen! Mutta onhan se pienelle rankkaa ja väsy iskee jälkikäteen.

Torstaina tuli joku ihan todella ihmeellinen rauha itselleni kaiken tämän kiireen keskellä. Oli ollut superenerginen aamu Uhanalla Helsingissä, olin juossut pitkän lenkin lumisateessa ja saimme naapurit iltateelle. Sen sijaan, että sitä hössöttäisi ties mitä siivouksia ja muita, istuimme rauhassa naapurien kanssa juttelemassa lasten leikkiessä. Miksei tällaista tee useammin? Ei muka ehdi, mutta kyllä nyt tunnin tai kaksi ehtii kyllä useamminkin irroittaa!

Jo aiemmin torstaina päivällä tuli kaiken stressin jälkeen fiilis, että kyllä tämä tästä. Pala kerrallaan tehden, aina saa jotain valmiiksi ja aina jää jotain tekemättä. Aina on vähän stressi mistä töitä seuraavaksi, samalla kun on ylpeä siitä, mitä on saanut aikaan. Isompi kuntaprojektini päättyy nyt tulevalla viikolla ja jättää aukon päiviini, jonka tilalle toivon löytäväni uusia haasteita! Saa muuten vinkata, jos on esimerkiksi kuntapuolen hommia Pirkanmaalla tiedossa, olipa kivaa tehdä niitäkin vuosien tauon jälkeen.

Ylipäätään tämä viikko on antanut tietynlaista rauhaa ja onnea elämäntilanteesta tällä hetkellä. Aina on omat haasteensa, epävarmuutensa ja menneisyyden traumansa, mutta tällä hetkellä meillä on menossa ihana elämänvaihe. Lapset ovat ihan superiässä. Itsenäisiä leikkijöitä, kaverien kanssa touhuajia, mutta samalla vanhempien syliin käperytyviä, iltalaulun, suukot ja muut vaativia. Aika menee ihan hirveän äkkiä, sen tajuaa nyt. Ihan hetki sitten en uskaltanut käydä edes vessassa taaperon kaatuillessa, jätin käymättä illalla suihkussa kun nukutustaistelulta ei ehtinyt ja ajattelin, etten varmaan vuosikausiin tule lukemaan kirjoja. En ehdi. Niin vain pari vuotta myöhemmin meillä on yllättävänkin paljon aikaa tehdä omiakin juttuja, mutta silti ihanan pienet pallerot (sain juuri heiltä palautetta, etteivät halua olla palleroita. Kieltäydyin tottelemasta ja sanoin että ovat aina pikkupalleroitani).

Yrittäjyyskin on näyttänyt paljon niin hyviä kuin huonoja puolia tämän neljän kuukauden aikana, jotka olen ehtinyt olla täysipäiväinen yrittäjä. On stressannut toimeentulo, seuraavien töiden löytäminen ja ärsyttänyt jatkuva osaamisensa myyminen. Olen unohdellut välillä asioita, kun päällekkäin menee niin monta eri projektia. Samalla on ollut ihan huippua, että voin suostua ja kokeilla vähän ”sitä sun tätä” työtehtävää ja tehdä töitä missä vain. Tällä viikolla olen naputellut kahvilassa Helsingissä, tyhjän mummolan lattialla, kampaajalla, kotona eri paikoissa, junassa, Onnibussissa ja ties missä. Sopii luonteelleni ihan äärimmäisen hyvin, viuhtoa sinne tänne.

jumpsuit VERO MODA/ korvikset UHANA DESIGN (saatu)/ neule VILA/ kengät H&M/ rannekoru OXXO

Täytyy nauttia kyllä siitä tilanteesta, missä juuri tällä hetkellä on, sillä mikään ei ole pysyvää. Elämä muuttuu tauotta. Lapset muuttuvat vuodessa ihan eri tyypeiksi. Sitä, missä ja mitä töitä teen vuoden päästä en tiedä vielä yhtään, mutta rohkeasti täytyy ottaa vastaan kaikki, mitä elämä antaa ja kääntää joka kivi.

Rohkeudesta kertovat nämä mielestäni älyttömän upeat Uhanan korvikset, joiden nimikin on We’re Brave. Niiden keraaminen osa on valmistettu Nuutajärven lasikylässä ja jokainen keraaminen ympyrä on vähän erilainen – niin kuin me ihmisetkin. Ylpeänä kannan näitä korviksia ja kerron niiden tarinaa, Uhana Design lienee menestyneimpiä tamperelaisia yrityksiä!

Huh, että tuli onnellinen olo kaikesta tätä kirjottaessa. Siitä, miten kiitollinen olen elämäntilanteestani, sillä tällä viikolla olen taas raottanut verhoa menneisyyden traumoistani. Kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse pelätä, saan mennä touhottaa yrittäjänä ja kotona on tyyppi, joka pitää palikat kasassa ja kannustaa kokeilemaan kaikkia. Kun väsyksissä tappelee illalla hänen kanssaan, unohtaa välillä miten mielettömän arvokasta on, että minulla on täysi tuki ja turva kotona. Ja ihanat, ihanassa elämänvaiheessa olevat pallerot.

Kiitollisin mielin viikonloppuun, ihanaa sellaista kaikille! Oliko vähän liian siirappista tämä meno tällä kertaa, hih!