Olipa ihana salaatti – vain 7 vuoden tauon jälkeen!

Olemme useaan otteeseen miettineet miehen kanssa salaattia, jota kerran teimme. Johon tuli raakaa ruusukaalia ja joka oli tosi herkullista, mutta vähän työlästä sen suhteen, että ruusukaalit piti ”kuoria”, eli irroitella lehti kerrallaan. Ei minun kärsivällisyydelleni sopivaa, mutta niin hyvä oli tuo ohje, että päätin tehdä salaattia uudemmankin kerran mahdollisimman pian. Raaka ruusukaali on täysin eri makuinen kuin kypsä, ei tippaakaan kitkerä, ei haise, vaan todella maistuva! Minä tykkään kyllä kypsistäkin, mutta tiedän että moni karsastaa.

Puhuimme salaatista tällä viikolla ja sanoin, että ohje saattaa löytyä blogistani. Saattaa. Tutkailin ja sieltä löytyi linkki Hesarin sivuille (jossa mielestäni alkuperäinen ohje ei kyllä ollut vaan Eeva Kolun blogissa) ja onneksi äidin tunnareilla pääsimme lukemaankin ohjeen taas. Mies oli tällä kertaa se kärsivällinen ruusukaalin nyppijä ja minä pääsin vain valmiiseen pöytään. Se oli yhtä hyvää kuin edelliselläkin kerralla, joka oli… Arvatkaa milloin? Syksyllä 2012!! Ahhah, ihan heti tehtiin uudestaan. Voi miksi ei, lopputulos oli niin hyvä. Mies paistoi vielä lohta kaveriksi, sillä kohtalaisen kevyt salaatti on ihan sellaisenaan, eli jos siitä haluaa muuta kuin lisäkkeen, kaipaa mielestäni sen kalan tai jonkin kasvislisäkkeen kuten tofun kaverikseen.

Mutta se itse salaatti, kokeilkaapa! Ohje tulee tässä (määrät voi mielestäni laittaa vähän fiilispohjalta):

Ruusukaali-avokadosalaatti

300 g ruusukaaleja
2 kypsää avokado
2 porkkanaa
kourallinen cashew-pähkinöitä

kastike:
1 (luomu)sitruunan kuori
1 1/2 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1/2 tl dijon-sinappia
3 rkl neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Poista ruusukaaleista kanta ja päällimmäiset lehdet. Nypi ruusukaaleista lehtiä niin paljon kuin saat irti (minusta voi kyllä ihan pilkkoakin, jos ei jaksa nyppiä).

Leikkaa avokado siivuiksi. Kuori porkkana ja leikkaa siitä ohutta nauhaa vaikkapa perunankuorimaveitsellä.

Paahda cashew-pähkinöitä muutama minuutti öljyämättömällä paistinpannulla, kunnes ne alkavat saada hieman väriä.

Tee kastike: sekoita sitruunankuori ja -mehu sekä dijon-sinappi. Kaada sekaan oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan kevyesti vaikka haarukalla vatkaten. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita ruusukaali, porkkana, cashew-pähkinät ja kastike. Kääntele lopuksi varovaisesti avokadosiivut joukkoon.

Niin simppeliä, niin hyvää. Ruusukaaleja ei jotenkaan osaa käyttää raakana vai onko itsellesi ihan tuttu juttu? Ja näin me teimme tämä superhyvää salaattia TAAS, vain reilun 7 vuoden tauon jälkeen. Nyt täytyy tsempata, tuo sitruunainen kastike kaalin kanssa on ihan taivaallisen hyvää!

Mikä on oma lempparisalaattisi? Syön niitä lähes aina, joten ideoita otetaan vastaan mielellään!