Sieltä se tuli! Vaikka lapset eivät sairastelleet kuin viisi viikkoa putkeen ja vähän ennen sitäkin, eihän sitä oikeastaan edes kehtaa valittaa kun tietää, että pitkäaikaissairaudet, krooniset ja muut ovat vielä niin asia erikseen. Silti tekee mieli hehkuttaa, kun takana on normaali viikko. Siinä sitä vasta tajuaa, minkälaista erikoisjärjestelyä jokainen päivä vaatii, kun vuorotellen jompi kumpi on kipeänä. Olipa ihmeellistä viedä maanantaina molemmat päiväkotiin/eskariin ja mennä koko viikko niin kuin oli tarkoituskin. Se on käsittämätöntä, miten hyvältä voi tavallinen, se joskus niin tylsä, väsyttävä ja rutiininomainen arki tuntua. Että pääsee ulos molempien kanssa ja ei ole koko ajan hermo rauniona mikä toisella on. Viime sunnuntaina lähdimme kesken aamupuuron lasten päivystykseen, kun esikoinen vielä säikäytti oireillaan ja soiton jälkeen käskivät tulla heti. Todettiin vääräksi hälytykseksi, mutta kun itkin ”salaa” päivystyksessä esikoistani halaten (yritin peittää lapselta hätääni ja itkin halatessa hänen selkänsä takana), ajattelin, että annan mitä vaan kun saan sitä tavallista arkea.

Mikä siinä onkin, että sitä olemassa olevaa on niin vaikeaa arvostaa? Koko vuoden olen toivonut, että miehen polvi antaisi juoksemisen periksi ja 11 kuukautta nyt juossut yksin kaivaten hurjasti lenkkejämme. Vaikka olemme käyneet kaksin muualla, mikään ei ole tuonut sitä fiilistä, minkä saimme yhdessä urheilemisesta. Sama fiilis on vähän läsnä avantouintikertojen jälkeen, mutta millään emme ole tavoittaneet sitä fiilistä, mikä oli pitkien juoksulenkkien jälkeen. Joskus kun meni riitelyksi (tappelimme jostain vauhdista, väsymyksestä tms.) ajattelin, etten juokse hänen kanssaan enää ikinä. Nyt nuo ajatukset tuntuvat niin kaukaisilta! Ja tiedostan tämänkin, että polviasia on pieni asia, paljon pahempiakin asioita voisi tapahtua.

Tällä viikolla on siis menty kohtuu tavallisesti (no, minä olin pari päivää poissa, mutta pääasiassa). Tytöt ovat olleet iloisena päikyssä ja eskarissa. Päikystä kysyttiin, onko kuopuksellamme ikinä huonoa päivää ja eskarista haettiin aina iloista tyttöä. Arvostin sitä ihan hirveästi. Ja hymyilin kiitollisena, kun eskariope kysyi, onko meidän sairasteluputki jo vihdoin katkennut. Tuntui hyvältä, kun joku kysyy kuulumisia.

paita BY PINJA/ farkut CUBUS/ neule VILA/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ korvikset CORUU

Eilinen pörrättiin pitkästä aikaa mummilassa, kävin juoksemassa pitkän lenkin Jyväsjärven kautta ja näin ensimmäistä kertaa Jyväskylä-kyltin. En siis yhtään tiedä kauan se on siinä ollut, mutta vaikutuin kyltistä ja sen hienoudesta. Oikea suurkaupunkikyltti, viimeksi Budapestissä tällaisen kanssa poseerasin! Joten palasimme sen luokse asukuviin. Eikö ole hieno?

Viikonlopun fiilikset ovat olleet kiitolliset ja iloiset perheen parissa. Näin eilen joulupukin ja otin hänen kanssaan selfien, tytöt olivat kummitädin kanssa Leon leikkimaassa, ihasteltiin äidin kanssa jouluvaloja ja jouluikkunoita. Kävin juoksemassa Jyväsjärven ympärillä, nähtiin mummia ja ukkia, ostettiin tyttöserkuksille kolme eri kokoista samismekkoa keskisuomalaiselta Tarkkatikki-yritykseltä, juotiin glögit, otettiin selfiet joulupallon sisällä. Ihanan tavallista ja samalla ihanan spesiaalia jouluhömpötystä! Arvostan.

Miten teillä voidaan, miten meni viikonloppu?