Yrittäjän viikko – mitä kaikkea tein?

Alkaa olla kohta kaksi kuukautta kasassa yrittäjänä ja pikku hiljaa olen oppinut pyörittämään edes jollain tapaa asioita. Olen tajunnut varata enemmän aikaa ihan pikku jutuille ja käyttänyt vimmatusti muistivihkoa.

Tähän postaukseen rustasin asiat, joita suurinpiirtein tein viikossa yrityksen nimissä. Toki aivoni työstävät koko ajan seuraavaa asiaa niin, että on välillä todella vaikeaa edes tajuta, hiljenevätkö ne joskus.

MAANANTAI

Kello 6.45 avaan läppärin ja teen päivän postauksen valmiiksi ja julkaisen. Sitten siirryn auttamaan lapsille vaatteita ja kotiin jäävälle esikoiselle aamupalaa, hän on siis kipeänä.

Koska mies vie kuopuksen päiväkotiin ja saapuu sitten pitämään etäpäivää kotiin, en edes pukeudu. Hautaudun makkariin soittamaan läjän puheluita liittyen erinäisiin yhteistöihin. Tarkoitus oli soittaa myös Verohallintoon, laskin lauantai-illan ratoksi veroasioitani kasaan, mutta siellä on viikon käyttökatko. VOI ÄRRR!

Istun naputtamassa isompaa kunta-alan projektia koneella joka minulla on työn alla kello 12.30 asti, jonka jälkeen siirrymme lounaalle alakertaan kolmisin. Olen edelleen yöpuvussa.

Kello 14 saavun Pirkkalaan MIB-tilaisuuteen kuulemaan Gugguusta. Hirveän inspiroivaa. Pari tuntia vierähtää tuohon reissuun. Illalla aloitan juoksulenkkini juoksemalla postilaatikolle viemään pankin kirjettä postiin, miksi yksi kirje tuli postissa yrityksen asioista ja muut sähköiseen allekirjoitukseen? En tajua. Lenkin ajan suunnittelen loppuviikon yhteistyön rekvisiittaa.

TIISTAI

Mies tarjoutuu viemään lapset, jos minä ehdin hakemaan, joten saankin helpomman startin aamuun. Lähden käymään Helsingissä todellisen pikareissun PR-toimisto Riannon pressipäivillä. Haluan mennä, sillä he edustavat Changea ja oli niin iso juttu, että hoitivat Kööpenhaminan reissun lokakuussa. Junassa olen klo 9, syön aamiaisen, teen yhden postauksen ja kirjoittelen muutaman sähköpostin 1,5 tunnin matkan aikana.

Paluumatka Onnibussissa oli huikea, siellä ei ollut ketään keskellä päivää. Sain täyden rauhan naputella blogijuttuja ja sähköposteja matkan ajan. Paluumatkalle suuntaan jo kello 12.20 bussilla, jotta ehdin hakemaan lapset ajoissa yms. Todellinen pikareissu!

Illalla klo 21 lasten mentyä nukkumaan käsittelin vielä yhden postauksen kuvat ja tein käännöshommat pois.

KESKIVIIKKO

Kello soi 6.40, olin ajatellut tehdä heti aamusta muutaman asian pois, mutta lapsia kiinnosti niin onko hammaskeiju käynyt, että heräsivät samaan aikaan ja halusivat iloita hammaskeijusta, kömpiä äidin kainaloon sänkyyn ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Totesin, että se on arvokkainta ja rutistelin heitä puoli tuntia pimeässä lastenohjelmien ääressä. Ehdin heittää pyykit koneeseen ennen lähtöä päikkyyn ja eskariin, halusin ajoissa pestä Englannista tilaamani joulupyjamat viikonlopun kuvaushommia varten.

8.30 sain koneen avattua. Julkaisin muun muassa päivän postauksen, hoidin pari matkalaskua, lähetin pari sähköpostia ja tein yhden hakemuksen yhteistyötä koskien. Heitin pyykit kuivumaan (siis oikeasti, kuvausvaatteiden suunnittelu ja pyykkäyskin on osa kokonaisuutta, joka päässäni koko ajan pyörii!) ja lähdin kympiksi jumpalle.

12.30 Jatkoin taas hommia, tein muutamat sometukset, mutta päasiassa kirjoitin iltapäivän kunta-alalle tekemääni isompaa hommaa. Kirjoitin puoli neljään asti ja kuvasin välissä muutamat blogikuvat, tein myös päivän käännöshommat.

17.30-18 ehdin naputella seuraavan päivän postausta odottaessani lapsen temppukerhon ulkopuolella.

20-21.15 Käsittelin kuvia, soitin äidille ja sovimme viikonlopun jutuista (viikonloppuna oli siis työreissu perheen kesken tiedossa).

TORSTAI

Kello 7.45 sain koneen auki, kun mies vei tytöt. Tarkoitus oli hakea starttiraha (se haetaan aina kerran kuussa), mutta TE-toimiston sivu heitti jatkuvasti ulos ja herjasi jostain ongelmasta. Kirjoitin siis muistilistaa viikonlopun muistettavista asioista, söin samalla aamiaista ja viimeistelin päivän postauksen ja jaoin sen someen.

Kello 9 ehdin soittaa Verohallintoon ja säätää verojani, se on hurjaa miten eri tavalla kaikki täytyy laskea kun toiminimeä verotetaan ennakkoveroilla ja toiminimen kulut tietysti jotain aivan erilaista kuin mihin aiemmin on palkansaajana tottunut.

Kello 9.30 tuli kyyti ja lähdin tekemään paria erilaista yhteistyötä. Paljon kuvia, asiaa ja muistiinpanoja sekä supermukavaa seuraa, kotiin palasin 13.30, yhden yhteistyön myötä meillä on nyt viikon ajan kaksi autoa. Vitsi mitä väljyyttä toi heti asioiden sopimiseen! Kotona tein nopeasti starttirahahakemuksen, vastasin muutamat spostit ja koska olin laittautunut ryntäsimme ottamaan asukuvia. Kävin postissa, hain ja vein paketteja ja kävin kaupassa ostamassa viikonlopuksi juustoja, joulusuklaita ja pipareita, niin että ehdin juuri klo 16 hakemaan tytöt.

Klo 17.30 aloin pakata kamoja viikonloppua varten, siinä touhussa meni 1,5, samalla aloin puuhata lasten iltajuttuja. Juoksin välissä kympin lenkin ja jatkoin vielä klo 21 hieman naputtamista. Laitoin kirjapitäjälle viestejä ja käsittelin seuraavan päivän kuvat. Kello 21.45 totesin että saa riittää, olin lähes tauotta tehnyt jotain aamukasista alkaen.

PERJANTAI

Meillä herättiin jostain syystä kello 6.10, joten kello 6.30 tulin naputtamaan päivän postauksen ulos. Tuntia myöhemmin lopetin ja hoidettiin eskariviemiset yms. ja tultiin kuopuksen kanssa laittautumaan.

Kello 9.30 kurvattiin studion pihaan, menimme siis kuopuksen kanssa valokuviin mallikuvia varten. Minulla oli ihanan helppo osa, sillä kasvoni eivät näy kuvissa, kuopuksella oli kovempi työ. Mutta kivaa oli! Odotan innolla lopputulosta!

Kello 11 kuvat oli otettu ja kurvattiin lounaalle miehen ja kuopuksen kanssa ja napattiin lennossa muutama asukuva. PAKKO, LUNTA!!! 12.30 palattiin kotiin, tein reilun puoli tuntia koneella hommia (purin kuvia kamerasta, vastasin parit spostit). Pakkailin viikonlopun reissua varten, hain välissä esikoisen eskarista ja kello 15.30 starttasi pakattu auto kohti Himosta.

Kello 17 olimme perillä mökissä. Olin päättänyt urakoida kuvia perjantaina, jotta saisin hetken hengähtääkin viikonloppuna, joten paukutin läjän kuvia kasaan ajastamme Himoksella.

LAUANTAI

Tässä menee nyt niin sekaisin työ- ja vapaa-aika kun voi mennä. Olin heti aamulla kamera kädessä kuvaamassa muun muassa tyttöjä ukin kimpussa ja ikkunoista vielä näkyvää valkoista maisemaa. Toisaalta kuvista jää myös osa kotikäyttöön ja kuvaisin varmaan muutenkin. Päivä oli aikataulutettu meidän puolestamme, joten kello 11 leivoimme pipareita, kello 15 olimme Peikkometsässä ja kello 18 päivällisellä. Välissä rynnättiin paljuun, koska halusin sieltä valoisallakin ajalla kuvia. Olin siis töissä ja kyselin joka aktiviteetissa faktoja ja otin kuvia, toisaalta nautin ajasta perheen kesken todella paljon. Ennen illallista naputin loppuun sunnuntain postauksen ja ajastin aamulle. Julkaisin yhden kuvan IGhen Peikkometsästä, koska oli niin hyvä mieli vanhempien kanssa puuhastamisesta.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina ei juuri enää kuvailtu mökissä, lähinnä pakattiin ja kuvailtiin Hirvikartanolla. Huomasin, että oli ihan erilaista saada kuvia otettua ja hommia hoidettua kun isovanhemmat olivat mukana. Äiti teki ruoan ja kaikessa oli ihanaa väljyyttä neljällä aikuisella, kun yleensä tuntuu että ryntäilen kuin heikkopäinen paikasta toiseen, jos olen ns. työreissulla. Kyllähän viikonlopun aikana otin aika monta IG-storiesia, kuvaa yms., mutta se meni hyvin omalla painollaan.

Kameran laitoin lepoon kello 13 maissa ja iltapäivä meni matkustaessa sekä lastenlääkärillä. Illalla klo 18.30 alkaen tein matkalaskua, purin 840 kuvaa kamerasta ja valitsin mitkä tulevat postaukseen (kuvitelkaa, yli 800 kuvaa Himokselta ei tullut!) ja käsittelin ne. Tekstiä en enää jaksanut sunnuntaina kirjoittaa ja 21.30 laitoin koneen kiinni.

Työtä ja vapaa-aikaa on monesti mahdoton erotella. Päässä on niin monta eri projektia yhtä aikaa, että vaarana on unohtelu. Viime viikko oli aika tiukka aikatauluiltaan ja kostautui sillä, että eilen kun olimme lasten päivystyksessä ottamassa virtsanäytettä soitti hierojani, että odottelee minua. Näin, huoli sairasteluista on selkeästi jyrännyt arkisemmat menot, mutta onneksi hieroja oli ymmärtäväinen, kun pyytelin anteeksi kovasti. Vien ensi kerralla mennessäni jonkun muistamisen anteeksipyynnöksi kyllä! On tämä aika palapeliä monesti pienten lasten kanssa ja samalla tungen viikkoihini myös mahdollisimman paljon urheilua, viime viikolla seassa oli 40 juoksukilometriä ja yksi jumppa.


mekko ALPA (saatu)/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät PALMROTH (saatu)/ huivi PIECES/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ pipo SIDOSTE

Sellaista siis suunnilleen yrittäjän viikkooni kuului. Pois tästä jää esimerkiksi päivittäiset IG-stoorit ja se pään sisäinen herhiläispesä. Mutta sinne päin! Vaikka tein seitsemänä päivänä viikossa hommia ja usein lasten nukkuessa, ei se tunnu siltä, kun tekee asioita mitä rakastaa.

Ja hei, huomaatteko, asu on koottu lähes täysin kotimaisista merkeistä? En suunnitellut etukäteen, mutta ne vain valikoituivat ja huomasin homman ilokseni jälkikäteen. Kotimaisuus jes!

Kuulostiko tutulta tällainen työnteko, jossa tunteja on mahdoton laskea? Tykkäsitkö postauksessa, jossa yritin vähän avata viikkoani?

EDIT. Muistin postauksen julkaistuani, että minähän kuvasin viime viikon ajan eri työpisteitäni tätä postausta varten. En sitten enää seuraavalla viikolla muistanut, hups. Mennään siis asukuvin! :D