Meillä tapahtui jotain outoa perjantaina. Sain miehen katsomaan tosi-tvtä. Olemme olleet yli 18 vuotta yhdessä ja hän vihaa lähes kaikkea tosi-tvtä, joten näky oli harvinainen. Tiesin kuitenkin, että tykkää Sunrise Avenuen ainakin joistain biiseistä ja itse halusin nimen omaan nähdä Samun jaksot (Vesalat ja muut skippasin suosiolla), joten istuimme yhdessä telkkarin ääreen lasten nukkuessa. Ja hän katsoi kanssani ainakin jollain tapaa koko ohjelman!
No, ei siitä enempää, mutta ohjelmaa piti laittaa tauotta pauselle, sillä aloimme puhua ihan kaikesta mahdollisesta. Jossain vaiheessa sanoin, että kun olin taas ollut pari päivää pressireissulla, tuli mieleen niistä illallisista jollain tapaa Vain Elämää. Istutaan pöydän ympärillä, tutustutaan, kerrotaan itsestä ja omista kanavista, sometetaan villinä ja yritetään buustata niitä omia kanavia. Ollaan jollain tapaa yhtä, koska tehdään samaa hommaa, mutta silti jokaisella on hommaan tosi erilainen, oma lähestymistapansa, jokaisella on erilaiset taustat ja jokaisella on varmasti omat tyhjät hetkensä ja haastetta luoda uutta.
Mitä tarkoitan tyhjillä hetkillä? Sitä kun asioista saattaa kadota hohto. Sitä tähtää (ainakin itse) joihinkin maaleihin luovassa työssä. Ja ehkä moni asettaa elämässä ylipäätään maaleja itselleen, joihin tähdätä. Asetan itselleni koko ajan tavoitteita. Se saattaa olla tietyn lukijamäärän saavuttaminen, joku yhteistyö jota haluaisin hirveästi, joku oma ominaisuus jota haluaisin kehittää, joku paikka johon haluaisin päästä. Ja kun kovasti tekee töitä, niihin tavoitteisiin saattaa päästä. Ja sitten tuntuu tyhjältä. No nyt se on saavutettu, mutta ei tunnu miltään. Miksi pyrinkään tähän juttuun? Ja mihin pyrin seuraavaksi?
Toki puhutaan nyt täysin eri sfääreistä kuin missä Haberin Samu pyörii maailmalla, mutta hänkin korosti ohjelmassa sitä, että vaikka kaiken saavutti ja rahaa oli, olo oli tyhjä. Parasta on nyt kölliä sohvalla. Samaa mietin viikonloppuna. Kuinka ihanaa on kaiken viipotuksen jälkeen tulla kotiin jossa sinua on odotettu. Perjantaina messuilta saapuessani kotona odotti lohipiirakka uunissa, juustoja ja keksejä ja sauna lämpeni. Oliko vähän ihanaa tulla kotiin.
neule VILA/ farkut LIDL by Heidi Klum/ korvikset PINJAPUU
Yksin yrittäminen on monessakin mielessä nimensä veroista. Sitä vääntää yksin. Vaikka itsekin tapaan paljon ihmisiä erilaisten tilaisuuksien ja tehtävien kautta, se lopputulos täytyy vääntää yksin. Olen paininut kotona yksikseni vähän haastavan työtehtävän edessä tietämättä mistä aloittaa tai mitä tehdä seuraavaksi. Ja ne ovat monesti sellaisia tilanteita, missä ei vain voi kysyä keneltäkään. Koska itse ne jutut on luotava. Mietin, millaista tuskaa kokee joku artisti, jonka edellinen levy on ollut listaykkönen siinä tilanteessa, kun uutta on luotava ja sitä ei vain tule. Tai jos tulee ja se ei menestykään. Vaikka hommaa kuinka rakastaisi, aina ei vain onnistu. Mistä vaatesuunnitteljat keksivät uutta, mistä artistit vääntävät uuden biisin, mistä taiteilijat saavat inspiraationsa, kun tuntuu välillä, että kaikki on jo sanottu ja tehty? Koen, että luovan työn ja yrittäjyyden myötä olen vähän raskaskin ihminen. Kun ne inspikset saattavat iskeä saunassa, lenkillä, missä vain. Sitten ajatukseni lähtevät rullaamaan ties minne ja olen poissaoleva. Eilen paukutin vielä iltakympiltä asioita kasaan ja jatkoin kuuden jälkeen aamulla pimeässä. On ollut yllättävän haasteellista ehtiä kaikki kuukauden 15 päikkypäivän puitteissa. Ja yllättävän haastavaa keskittyä kotona metelissä, vaikka periaatteessa saisin ”omaa aikaa”.
Ja sitten se ajanpuute! Voi kuinka monta juttua välillä olisi mitä haluaa tehdä ja mistä inspiroituu, muttei vain ehdi. On pakko tehdä sitä soittelua Verohallintoon ja palaveerata pankin kanssa. Olipa muuten yllättävä kysymys eilisessä pankkipalaverissa, piti selvittää olenko minä tai ovatko lähiomaiset poliitisesti vaikuttavassa asemassa. Häh? Olen niin täynnä tätä paperisotaa, että mietin senkin tappavan osan luovuudesta. Toisaalta, ehkä tämä kehittää vähän lyhyehköä pinnaani.
Kyllä niistä bloggareiden Vain Elämää-pöytäkeskusteluista saa niin paljon inspiraatiota, että sillä leijuu pitkään. Viime viikolla Tallinnassa inpiroiduin upeista urista, joita ihmiset ovat luoneet, opin uutta omasta puhelimestani ja pulppusin ideoita. Eli ehdottomasti kannattaa irrota kotoa jos tilaisuus tulee!
Nyt muihin, somen ulkopuolisiin hommiin keskittymään. Saitteko selkoa sekavasta tajunnanvirrastani? Oliko sinunkin mielestäsi ihan paras Vain elämää viime perjantaina? Toivotan kaikille antoisaa työpäivää ja paljon inspiraatiota!