3 veen valitsema työhaastatteluasu

Nyt kun kirjoitan tätä, on 16 tuntia siitä, kun starttasin Visit Pärnun reissulle. Olen tavannut monta ihmistä, ketä en ole ikinä ennen nähnyt. Raahannut laukkua, syöttänyt alpakoita, jutellut, seilannut merellä, ties mitä. Ajatuksissa on monta postausta, mutta nyt on todettava, että täytyy mennä nukkumaan. Siksi en pysty mihinkään pidempään postaukseen, mutta olette moni kyselleet Instassa mikä paita minulla on päällä, kun olen nyt monta päivää vetänyt samassa mekossa. Kerron.

Kävelin torstaina kaupungilla esikoisen kanssa, olimme olleet lounaalla ja kävelimme Koskikeskuksessa sijaitsevan Muotikaarteen ohi. Kauppa, jossa en ole ikinä käynyt tai sieltä mitään ostanut, sellainen mummojen kauppa kun on ajattelin. Pysähdyin tuijottamaan ikkunassa olevaa mekkoa, kun kuopus kysyi mitä teen. ”Mietin pitäisikö äidin laittaa tuo mekko huomiseen työhaastatteluun” vastasin. JOOO kuului vastaus, äiti se on tosi nätti!

Lopun tiedätte. Menin sisälle, sovitin, oli kiva, kuopus kantoi sen kassalle ja kertoi niin äidin haastatteluista kuin tulevasta morsiustyttöhommastaan. Minä mietin, että mekko vaikutti samaan aikaan sellaselta, jota on kiva käyttää kuin siistiltä. Sellaiselta, jota on jo nyt käytetty niin ballerinojen kanssa, sukkisten ja maihareiden kanssa, nahkatakin kanssa, haastattelussa, brunssilla, kampaajalla, alpakoita syöttäessä, ihan siellä sun täällä! 3-vuotiaan rohkaisu oli siis paikallaan, se on kiva!


mekko ZEZE NORDIC/ kengät WONDERS/ korvikset LINDEX

Me jatkamme vielä pari päivää Visit Pärnun reissuamme ja seuraavaksi edessä olisi mm. supjoogaa. Huhhei, mittarissa +13. Mekko saa jäädä hotelliin odottamaan siis!

Jotenkin tuntuu, että viimeisen viikon aikana on tapahtunut niin paljon, ettei auta kuin kirjoittaa aiheita ylös paperille ja postata pikkuhiljaa. Jotenkin ihan hämmentävää tämä häätouhu, minun yksin reissaaminen ja esikoisen samalla kipeänä olo. Monta asiaa päällekkäin.

Mutta! Mitä tykkäätte mekosta, moni siitä kysellytkin? Josko tänään saisi vaihdoin vastauksia mm. starttirahasta?

P.S. OP-kodin arvonta on päättynyt, voittajaksi osui Merja. En ole saanut vastausta spostiin, joten odotan vielä perjantaihin 6.9.19 klo 18 vastausta ja sitten arvon uudelleen, jos en tavoita voittajaa!