Elokuun viimeinen päivä on käsillä. Siitä tulee meille merkityksellinen, kun perheen nuorin (siis lapsuudenperheen) astuu avioon. Päivästä on tulossa hurjan pitkä, sillä kampaaja on minulla, lapsilla ja mummilla kello 9, vihkiminen kello 13 ja bändi lopettelee kello 01 yöllä. Saas nähdä kuinka myöhään sitä vanha jaksaa! Ja miten esikoinen jaksaa, hän tietenkin tuli loppuviikosta kipeäksi, mutta näyttää jo paremmalta.
Olen odottanut päivää hirveästi ja samalla stressannut miten kaikki menee. Tiedättekö sen tunteen, upean juhlan jälkeen miettii että menipä äkkiä, mutta ennen sitä miettii, että tulisipa jo, odottaminen ja stressaaminen on niin hermostuttavaa! Morsiustytöistä puhumattakaan. Lapset ovat lapsia, eli kirkkohomma menee niin kuin menee, mutta toki jännitys näkyy heissä eri tavalla. Kuopuksessa niin, että kierrokset olivat kovilla ja uni ei tullut illalla silmään. Veikkaan, että joku putoaa autoon matkalla kirkosta juhlapaikalle. Tai sitten ei ja vetää ihan hulluilla kierroksilla koko päivän iltaan asti. Kun on karkkibuffakin!
Minä luulen, että toivun tästä pyörityksestä hetken. Eilinen työhaastattelu Helsingissä meni omasta mielestäni kivasti, paahdoin suoraan Helsingistä Jyväskylään junalla fiilistelemään meininkejä. No, meiningit olivat että kävin yksin juoksemassa ja äidin kanssa saunassa ja sulhanen saapui vasta 22.30 jääkiekkopelistään. Hui. No, siinä vaiheessa vielä 3-vuotias kummityttönsä veti rundia sängyssä. Mutta juhlissahan jaksaa vai mitä! Huomenna lähden takaisin Helsinkiin, ensiksi ryntään Tampereelle pakkaamaan ja palaan vasta monen yön jälkeen. Nyt todellakin mennään!
Nyt me heräilmme juuri koti-kotona Jyväskylässä. Täällä nukkui kanssamme yksi ehkä hieman jännittynyt sulhanen, joka käskettiin vikaksi yöksi pois kotoa. Sitten vain perheen vauvan (argh, nirhaa minut kun kutsun häntä vauvaksi hääpuheessanikin, mutta iso ikäeromme tekee sen) dumbo (oikeasti, saketissa käytetään dumboa, kirjoitin jo kravatti) ojoon ja kohti samaa kirkkoa, jossa itse sanoin 14 vuotta sitten tahdon. IIH!
Ihanaa viikonloppua kaikille sekä elokuun vikaa!
*kuvat Mimi & Nöde / Saara