Jostain käsittämättömästä syystä otsikossa oleva lausahdus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Nauroin aikoinani (noin 25 vuotta sitten?) ihan kippurassa Aku Ankassa esiintyneelle Jäyhälle jököttäjälle. Koiralle, joka kommentoi lakonisesti kaikkea Akun tekemää ja sai Akun vetämään herneet nenäänsä. Koira edusti juuri sellaista viilipytty-tyyppiä, joka ei hetkahda mistään ja Akuun sekä nollasta sataan kiihtyvyyden sekunneissa samaistuin hyvin. No, olen sitten koko aikuiselämäni viljellyt aika ajoin lausetta ”Elämme kovia aikoja ystäväiseni”, fraasi, jonka tuo jököttävä koira tuumasi Akulle.
Meinasin ratketa ääneen nauramaan, kun menimme miehen kanssa kaksin leffaan katsomaan Leijonakuningasta muutama viikko sitten ja siellä mainostettiin Aku-lehteä. Kaikista mahdollisista klipeistä pärähti kankaalle kuva Jäyhästä jököttäjästä sanomassa tuota fraasia. Mahtavaa, sehän on muidenkin mielestä siis legenda ja yksi parhaita Aku-juttuja? Kuinka moni muistaa? Minä niin rakastin Aku Ankkoja, luin isäni vanhat Akut 1960-luvulta ihan puhki mummon ja ukin mökillä ja vuodesta 1991 alkaen se kolahti omaan postilaatikkoon.
Miten tämä nyt liittyy mihinkään? Siten, että tänään lähtee nyt vihdoin kesän projektini eteenpäin. Olen käynyt kesän aikana 80 tunnin yrittäjyyskurssin, olen käynyt useamman kerran Uusyrityskeskuksessa (jossa joskus olin töissä, onpa hassua olla tuttujen ihmisten asiakkaana), olen palaveerannut tilitoimistossa, kirjoittanut liiketoimintasuunnitelmaa, vääntänyt isän avulla laskelmia yrityksen kannattavuudesta ja romahtanut useamman kerran. Tai ehkä romahtaminen on vähän liioiteltu sana, mutta useamman kerran on ahdistanut ihan hirveästi. Mitä minä nyt luulen tekeväni, kasvatustieteiden maisteri, joka ei ole mikään nero kauppatieteissä. Miten minä selviän tästä yksin? Olenko ihan hullu? Olen itkenyt miehelle, että miksi et estänyt minua, onko tässä mitään järkeä ja seuraavana päivänä ollut taas ihan intoa täynnä, että hyvä tästä tulee. Keksinyt erilaisia juttuja mihin voi yrittäjä-statuksella laittaa työhakemusta ja innostus taas myynnistä ja markkinoinnista.
hame LINDEX/ paita ZARA/ takki ONLY/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S/ kengät CONVERSE
Mutta onhan se nyt aika pelottavaa. Sitä on vähän yksin hommassa. Suvussa ja perheessä lähin yrittäjä löytyy isovanhemmista. Tuntuu, että painoivat hirveästi duunia ja eläke huono, sitäkö se sitten on. Kavereissa ja mm. blogin kautta tuntemissani ihmisissä on jo todella moni yrittäjä, eli ehkä se on vähän nykypäivän juttu, työllistää itse itsensä. Mutta entä jos homma ei ota tulta alleen? Entä jos starttirahahakemus ei mene läpi? Olen vitkutellut sen laittamista eteenpäin, pelkään niin kovasti ”tuomiota”. Elämme kovia aikoja ystäväni.
Tänään se saa luvan lähteä maailmalle ja sitten ei auta kuin odottaa. Mietin, etten sano tästä mitään julkisesti, sillä sitten ei tarvitse selitellä jos mokaan, mutta päätin kuitenkin kertoa. Koko kesä on mennyt asian ympärillä niin tiivisti ja tsemppiviestit ovat olleet hullun tärkeitä! Kiitos niistä!
Kukkaisissa tunnelmissa siis kohti tuntematonta, nyt vain peukut pystyyn ja odottamaan miten käy. Kuvat ovat otettu eilen Sastamalan maisemapellolla, vettä tuli tauotta, maa muuttui mudaksi ja jouduin pesemään neljä kenkäparia reissumme jälkeen. Kovia aikoja kai. Mutta kannatti, ihania kukkia saatiin kotiin ja tehtiin kiva pieni reissu Sastamalan wanhat talot-tapahtumaan. Piti vielä käydä niitä taloja lisää, mutta ei meillä ollut peltoreissun jälkeen enää kenkiä ja jouduimme kurvaamaan kotiin. Hups. Mutta eikö ole mieletöntä, miten kaupunki on panostanut näihin peltoihin? Oma hymy meinasi mennä vähän irvistykseksi, kun sade piiskasi silmiin. Pikkuvikoja, pakko oli tuonne päästä!
Toivottavasti värikkäät kukkakuvat piristävät vähän harmaana alkanutta viikkoa. Jännityksellä eteenpäin siis, hui!