Kuten sunnuntaina kirjoitin, äitiys on monia tunteita ja ajatuksia herättävä asia. Äitimyytti on toinen asia, jota herkästi pidetään yllä ihan omilla ajatuksilla ja saatetaan ajatella, ettei oma äitiys ole riittävää.

Minä julistin reippaasti, että äitienpäivää ei tarvitse juhlia, sillä äitienpäivä on joka päivä ja tärkeintä on, että saa kokea äitiyden ja on terveet lapset. Tämä on edelleen totta, en kaivannut kakkua tai skumppaa, mutta olin samalla alitajunnassani aivan varma, että lapset ovat esimerkiksi päiväkodissa tehneet kortit. Esikoisen aiemmin kerhosta tuomat haastattelut ovat olleet sydäntäsärkevän suloisia, kun pieni esikoinen kertoi äidin lempiruoat ja hiusten värin. Joku harjoittelija oli täyttänyt muuten silloin tuon kyselyn ja ihmetellyt, että lapsi keksii, kun sanoi äidin hiusten olevan vaaleat, oranssit ja violetit. Ihania pieniä muistoja ja yllätyksiä! Nyt oli vuorossa ensimmäinen kerta, kun kuopus on missään hoidossa, joten odotin innolla, mitä tuo puhelias pieni ihminen, joka rakastaa piirtää on saanut aikaan. Lisäksi olin myös varma, että mies on hommannut jonkun lahjan. Sanotaanko, että hän on itse laittanut riman aika korkealle ostamalla hienoja lahjoja, mutta aina myös käytännöllisiä, joille on ollut tarve.

Tuli sunnuntai, kun aloimme heräillä kuuden jälkeen peräkonttikirppikselle. Tiedossa oli, ettei aamupaloja tai muita ehditä. Kuopus kömpi kainaloon jatkamaan unia ja mietin, että mitäpä sitä muuta voi äitienpäivältä toivoa, kun tuhisevan tytön kainaloon. Esikoinen oli tehnyt kortin, jonka antoi kylläkin vähän pahoilla mielin, kun äiti oli mennyt jo nousemaan ylös sängystä. Sitten alettiin hössöttää kolmisin lähtöä bussiin ja kirppikselle, sillä mies oli mennyt edeltä. Se oli sitä samaa hösäystä ja kiukkua kuin normiaamuina. Se tuntui jotenkin pahemmalta, ei äidin kuulu komentaa äitienpäivänä lapsia pukemaan! En tiedä mistä tämäkin myytti kumpuaa, mutta tuntui pahalta. Halusin palata pyjamissa halimaan. Miksi kirppis piti olla juuri äitienpäivänä. Ajattelin, ettei sillä ole väliä, että halitaan sitten toisena päivänä. Jotain tunteita päivään oli latautunut, sillä toimintamme tuntui ihan väärältä. Sitten seisoin päivän yksin torilla (tämäkin oli etukäteen tiedossa ja oma valinta) ja tunsin oloni jotenkin superkurjaksi. Haluan olla lasteni kanssa! Ja samalla, saan olla heidän kanssaan päivittäin. Miksi tämä sunnuntai osui sisimpään lujempaa kuin odotin?

Kuopuksen tarharyhmässä ei oltu tehty mitään äideille. Hämmästyin, miten paljon tunteita se itsessäni aiheutti. En tiedä mistä tämä linjanveto, kun ei ollut esimerkiksi koko päikyn linja. Mitään aamutuokiota, aamiaista tai vastaavaa ei myöskään ollut, olisi ollut ihanaa päästä osallistumaan hetkeksi lasten maailmaan, mutta ymmärrän, että tämä vaatii jo resursseja opettajilta ja rahaa samoin. Mutta miksi ei mitään korttia, kun askartelevat kuitenkin jatkuvasti? En ole kehdannut kysyä, sillä tuntuu siltä, että takerrun ihan epäolennaiseen asiaan. Pieni itse kyseli, miksei heillä tehty korttia kun sisko teki, eli ehkä minun olisi pitänyt kysyä ja selittää.

Hävetti, kun täysin korttia tai piirrustusta vailla jääminen aiheutti surun tunteita mielen. Hän piirtää minulle vaikka kuinka usein, hän on siinä halittavana ja kaikki on hyvin. Olenko ihan höperö? Miksi äitienpäivä sisälsi jotain latautuneita odotuksia ja tunteita niin paljon? Ja samalla hävetti, että siinä kirppishässäkässä jäi omankin äidin muistaminen ihan puolitiehen. Yritin soittaa ennen kirppistä ja lahjan annoin jälkikäteen.

Kun sitten purin asiaa seuraavana päivänä Instastoriesissa, pelkäsin että minut lynkataan kiittämättömänä naisena, joka valittaa nyt turhasta. Yllätyin, että sain ihan hirveästi viestejä teiltä asiasta, se selkeästi herättää ajatuksia. Kerroitte aamupala- tai satuhieronta-hetkistä päiväkodilla sekä lahjoista ja korteista. Ymmärsitte hyvin, miksi tuo pieni pahvinpala kuopuksen jutuilla olisi ollut iso juttu. En löytänyt yhtään kohtalotoveria, jonka lapset olisivat tarhassa ja mitään muistamista ei olisi tehty. Ymmärsitte myös hyvin, että selitys miksi näin tehtiin olisi ollut kiva. Kiitos niistä lukuisista viesteistä, en ollutkaan ihan yksin tunteideni kanssa!

Karoliina avasi eilen omassa Instassaan myös sitä, että opettajien aika ja resurssit menevät muuhun kuin äitienpäivän askarteluihin ja loppukeväästä sitä ollaan jo aika poikki. Ehkä se johtui resursseista ettei mitään askarreltu, toisaalta kynä ja paperia ja piirrustus äiti-tekstillä olisi jo ollut varsin ihana juttu. Eihän sen olisi tarvinnut olla ohjattu askartelu. Sain paljon myös viestejä lastentarhaopettajilta (yllätyin miten moni seuraajistani on siinä ammatissa, ei koskaan tiedä mitä ihmiset puuhaavat) ja opettajatkin kallistuivat enemmän sille kannalle, että kyllä aina jotenkin muistetaan. Resurssipulan takia tai osallistujapulan takia on lopetettu niitä aamuhetkiä, jonka ymmärrän kyllä hyvin, työt eivät välttämättä jousta sellaiseen kummassakaan päässä.

Hassua, miten tuohon päivään sanalla äitienpäivä kuitenkin latautui jotain lausumattomia odotuksia. Kun kerhossa on aina tehty joku muistaminen, minä vain oletin että tarhastakin tulee. Opinpahan, ettei yhtään mitään asiaa kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan arvostaa joka ikistä ihanaa piirrustusta, joka on äitiä ajatellen tehty. Ne ovat ihan yhtä ihania muistamisia kaikkina muinakin kuin äitienpäivänä.

mekko MONTON/ tennarit Budapestistä/ takki ONLY/ korvikset H&M

Harmitus ei ollut niin kova kuin tästä tekstistä voisi ehkä ajatella ja meni äkkiä ohi. Se vain kirvoitti niin paljon keskustelua ja viestittelyä Instassa, että päätin jatkaa vielä bloginkin puolelle. Pitäisikö tällaiset juhlapäivät lopettaa kokonaan? Tahattomasti lapsettomille, äitinsä menettäneille tai muuten vaikeassa tilanteessa eläville ne saattavat olla ihan todella kipeitä päiviä. Huomasin, että äidille, jonka lapset olivat isällään äitienpäivänä päivä oli vaikea. Moniin perheisiin nämä juhlapäivät saattavat tuoda stressiä ja kummia odotuksia. Puhumattakaan siitä päiväkodin tai koulun henkilökunnasta. Olisiko helpompi keskittyä siihen, että äitien- ja isänpäivä on joka päivä, eikä ladata odotuksia ja tunteita yhteen päivään? Entä se kaupallisuus, mitä kaikkea myydäänkään sen alla, että äitiä pitää muistaa?

Mitä olette mieltä? Onko äitienpäivä latautunut positiivisella vai negatiivisella tavalla? Ovatko nämä juhlapäivät liian kaupallisia vai ihana juttu arjen keskelle?

P.S. Kuvien mekko löytyi muiden mekkojen alta kaapista kirppishommissa, en tiedä koskaan sellaista hankkineeni, se oli selkeästi kirppismekko ja aivan epäsopiva hartioista. Mikä lie olikaan, nappasin päälle kun kaipasin pinkkiä äitienpäivän kuviin ja tämä löysi peräkonttikirppiksellä jo uuden kodin. Oliko ostaja joku teistä? Mies myi sen vessareissuni aikana, joten en ehtinyt nähdä kenelle meni!

Edit. Minua rohkeampi mies kysyi asiaa päiväkodista. Kortteja ei tehty kuopuksen ryhmässä, koska ne olisivat kuulemma olleet vain opettajien tekemiä, on perheen oma asia askarrella.