Siinäpä kysymys, jonka olen kuullut usein. Mistä saan virtaa ja onko minulla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla, kun teen koko ajan. Ja että vaikutan energiseltä ja aktiiviselta, mikä on salaisuuteni.

Tunnustan, että olen välillä vähän levoton (välillä, siis aina) ja äitini hermostuu aina kun olemme heillä ja toteaa ”eikö nyt vain voisi olla?”, kun heittelen ilmoille seuraavaa ideaa liittyen alpakkakahvilaan tai pyöräreissuun tai muuhun. Saahan sitä aikaiseksi kun on tällainen levoton sielu, mutta välillä olisi todellakin hyvä vain olla.

Eilen oli ihan kamala aamu. Lapset tappelivat, väsytti, mikään ei sujunut. Pudotin puhelimeni niin, että koko lasi on nyt mäsänä ja instastoriesit aika sumuisia. Iltaan mennessä olin kuin uudesti syntynyt. Monestakin syystä, mutta yhtenä suurimmista tekijöistä oli liikunta. Kävin juoksulenkillä.

Liikunta on minulle aina se, mistä saan virtaa. Saatan olla väsynyt, huonotuulinen ja ties mitä ennen liikuntaa, mutten koskaan sen jälkeen. Olen harrastanut säännöllisesti jotain liikuntaa lähes koko elämäni ja jos en pääse useampaan päivään tekemään jotain, aineenvaihdunta tyssää, maha ei toimi, ruokahalu on ihan eri, uni on erilaista ja mieliala erilainen.

Olen kausiliikkuja, eli hurahdan aina johonkin juttuun, teen sitä täysillä ja vaihdan seuraavaan. Tiedätte, että nyt on juoksukausi menossa. Sitä ennen oli pitkään jumppakausi, kävin viisikin kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla. Oli joogaputki, talvella ihan hurja hiihtoinnostus. Nuorena pyöräilin ihan joka paikkaan, koulumatkat, kaikki. Oli oma hevonen, koristreenejä, nuorisoaerobic ja potkukelkkailu. Liikuin talvisin ties mihin potkukelkalla!

En voi kyllin ylistää sitä, miten hyvää liikunta tekee. Se täytyy muistaa pitää monipuolisena, täytyy muistaa levätä ja täytyy muistaa, ettei aina tarvitse liikkua täysillä, myös kävely metsässä on liikuntaa ja tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle. Minä vaikutan varmasti ihan sekopäältä, kun välillä juostessa jammailen ja laulan kovaan ääneen biisejä, joita luureista kuuntelen. On vaan niin hyvä fiilis kropassa ja endorfiini virtaa.

Olen myös onnekas sen suhteen, että mies tykkää liikkua, me olemme edelleen pitäneet mahdollisuuksien mukaan viikko-ohjelmassamme yhden pitkän juoksulenkin yhdessä, kun lastenvahti on meillä. Se on ollut vähän kiikun kaakun nyt kesällä reissujen takia ja miehen jalkavamman takia, hän on enemmän pyöräillyt ja uinut ja minä kipittänyt. Tänään lenkkimme on vähän vaakalaudalla +30 helteen takia, mutta katsotaan miten käy! Se on meille ehkä parasta laatuaikaa, jolloin ei kosketa puhelimiin, jutellaan, nautitaan luonnosta ja jalat rullaavat juosten samalla. Molemmilla on aina hyvä mieli lopussa (no joo, ollaan me pari kertaa tultu tapellen eri reittejä takaisin).

Välillä ärsyttää miten paljon liikunta vie aikaa, kun käymme miehen kanssa erikseen peräkkäin liikkumassa, mutta toisaalta se on se asia, mille haluamme repiä aikaa. Nyt kesällä mies on saanut vetää uintitreenejä järvessä ja me muut olemme tehneet sillä aikaa rannalla hiekkakakkuja. Olen juossut aamuseiskalta ennen reissuun lähtöä, kun muuten ei ehdi. Olen juossut kampaajalta kotiin, hierontaan ja etsinyt aikaa sille, mitä haluan tehdä. Nyt viime aikoina juoksu ja hiihto ovatkin nousseet ykköslajeiksi, sillä niitä on niin helppo tehdä missä vaan ja napata lenkkarit mukaan.

Tunnin lenkin jälkeen olen hikinen, onnellinen ja hyvällä tuulella. Jaksaisin puuhata loputtomasti mitä vaan, jaksan tarttua kotihommiin, nukuttaa lapset ja ruoka maistuu. Olen kerta kaikkiaan eri ihminen liikunnalla kuin ilman. On niin pienestä kiinni, että liikuntaa pystyy harrastamaan, siksi jokaisesta juoksulenkistä täytyy nauttia. Aina ei todellakaan kulje, mutta tuleepahan oltua pihalla ja haukattua happea. Viime viikonloppuna juoksin kympin keskellä päivää liian vähällä nestetankkauksella – olo oli hirveä monta tuntia, eli ei mennyt sekään nappiin.

Liikunnan ei tarvitse tähdätä mihinkään kilpailuihin (jotenkin tuntuu, että nyt keski-ikäistyvässä kaveripiirissä tavoitteelliset treenit ja kilpailut ovat yks kaks yleistyneet), vaan se voi olla pelkkää hauskanpitoa. Temppukoulu taaperon kanssa ja vauvajumpat ovat olleet nekin aivan ihania! Raskausaikana kävin mm. raskausajan pilateksessa ja uskon saaneeni siitä voimia synnytykseen ja siitä palautumiseen. Joka ajalle ja tilanteelle löytyy lajinsa. Olen ollut todella iloinen, kun esikoinen oppi ajamaan ilman apupyöriä, olen saanut kaverin lenkille. Hän polkee ja minä juoksen, viime viikonloppuna vedettiin 7 kilometriä kaatosateessa ukkoskuurossa. Ja kivaa oli!

Siitä minä saan virtaa, sitä minä rakastan. Liikuntaa. Sen jälkeen saan aikaiseksi mitä vaan.

Mikä on sinun virtalähteesi? Tai lempiliikuntalajisi? Nautinnollista liikuntapäivää, lähdetkö tänään lenkille, jumppaan tai kenties varjoisaan metsään kävelylle?

P.S. Vihasin koululiikuntaa ja lintsasin yläasteella niin monta liikuntatuntia, että sain ehdot. Siinä sitten poljin ylimääräistä lenkkiä pitkin Jyväskylää liikunnanopen vahdatessa perässä autolla. Se ei siis kerro mitään, onko koululiikunnasta tykännyt, homma helpottui heti kun sai valita itse lajinsa ja suorituksia ei koko ajan mitattu!