Hiihdon helmikuu – kollaasi ja arvonta!

Kaivellessani helmikuun kollaasin kuvat hämmästyin, että ihanko totta on vain kuusi asukuvaa? Sitten totesin, että helmikuussa tulikin vain 21 postausta, joten onhan tuo kuusi jo niistä kolmasosa. Monesti on tullut kuussa 30 postausta. Toki päiviäkin oli vähemmän, mutta huomaatte, että minä olen ollut pihalla. Ja nauttinut ihan hurjasti siitä.

Helmikuussa siis hiihdin noin 130 kilometriä. Puolivälissä kuuta ostin sukset ja jo pari viikkoa myöhemmin oli satanen rikki niillä hiihdetyissä kilometreissä. Vietimme Himos-päivää ja löysin taas lautailun ilon. Hiihdin, juoksin ja olin lasten kanssa pulkkamäessä. Olimme niin paljon ulkona kuin mahdollista (välillä oli vähän kylmä) ja totesinkin perjantaina pulkkamäessä kaverille, että helmikuussa sai pukea toppavaatteet joka ikinen päivä. Ei satanut vettä, ei tullut lämpöisiä jaksoja. Kaunis auringonpaiste ja kimmeltävät hanget olivat vastassa päivittäin ja sanoisinkin nauttineeni talvesta enemmän kuin vuosikausiin!

Blogi siis hieman ”kärsi”, mutta suoraan sanottuna se on minusta vain terve merkki. Keskittyä ulkoiluun ja perheeseen. Viikonloputkin menivät aina ihan jossain muualla kuin koneen ääressä. Oli pari Jyväskylän keikausta, Disney on Ice-reissu ja ystäviä kylässä. Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana kuukausi!

Asukuvissakin on selkeä teema, niissä on jokaisessa lunta ja aurinkoa. Lisäksi käytin kylmästä johtuen normaalia enemmän farkkuja. Fiilis on oikeasti joka kuvassa todella onnellinen, joten kiva helmikuu tallentui myös näihin!

kollaasihelmikuu palkintomaalisuusi

Huikkaa siis kommentteihin, mikä oli suosikkiasusi helmikuulta tai mitä jäi mieleen? Yhdelle kommentoineelle lähtee keväinen setti palkinnoksi. Siinä on meikkejä Essenceltä sekä Lumenelta, Compeedin rakkolaastareita sekä Timberwisen lasinalusia. Mukaan pääsee aina torstaihin 8.3.18 klo 18 asti!

Valoisaa uutta viikkoa!

P.S. Jos lyhytelokuvafestarit kiinnostaa, muista tämä arvonta myös!