Toivepostaus: yksi tavallinen tiistai

Aina, jos olen kysynyt toiveitanne postausaiheista, esiin on noussut toive tavallisesta arkipäivästä ja sen kulusta. Sitten taas on se koulukunta, joka ei kestä yhtään tällaisia postauksia. Tapasin tehdä näitä säännöllisin väliajoin, mutta sitten on unohtunut hektisten päivien myötä. Nyt kuitenkin toteutin toiveenne ja kuvasin tällä viikolla kaksi eri päivää, maanantain ja tiistain. Maanantai oli hyvin perinteinen päivä ja tiistai puolestaan sisälsi blogireissun, joita niitäkin on tasaisin väliajoin. Koin, että nämä kaksi päivää kertovat hyvin perusarjestani. Aloitetaan vaikka siitä tiistaista, tervetuloa mukaan!

7.40 Heräsin lastenhuoneesta kuuluvaan kamalaan karjuntaan, lapsilla oli joku voimaleikki menossa. Ihan hyvässä hengessä, mutta meteli oli hurja. Könysin ylös ja huutelin onko pakko karjua, muttei minua tainnut kuulla kukaan. Menin halaamaan neitejä ja lähdimme alakertaan, jossa mummi keitteli juuri kahvia, oli meillä yökylässä työmatkallaan. Hellalla oli puuro valmiina, jonka mies oli keittänyt tuntia aikaisemmin töihin lähtiessään. Ihana.

tiistai1 tiistai2 tiistai3

Söimme kolmen sukupolven voimin puurot, tytöt olivat hirmuisen hyvällä tuulella. Pitkästä, pitkästä aikaa meillä oli ollut yöllä yksi herätys ja sekin esikoisen pupun etsintä. Kuopus nukkui kokonaisen yön, ei mitään käryä milloin viimeksi. Se näkyi kyllä mielestäni kaikkien mielialassa, kaikki oltiin hyvällä tuulella. Vilkuteltiin mummille ja toivoteltiin hyvää työpäivää, jäätiin vielä pukeutumaan ja tekemään kerhoeväitä. Äitini puhui aamiaisella sitä, miten käsittämätöntä siskosten välinen huomiotaistelu on ja minua nauratti, kun mietin minkä postauksen olin kyseiselle aamulle ajastanut. Ajattelin, että hän varmaan sen jossain vaiheessa huomaa somesta.

9.00 Suuntasimme rattikelkkakyydillä esikoisen kerhoon. Lämpöasteet olivat nollassa, minulla toppavaatteet ja tuo kelkka painaa kyytiläisineen noin 35 kiloa. Hikoilin kiskoessani sitä lumisateessa ylämäkeen.

9.25 pääsimme kuopuksen kanssa takaisin kotiin. Hän teki minulle soppaa hyväntuulisena ja minä tajusin, että jos haluan tänään laittautua, teen sen nyt. Äkkiä tein vähän paremman meikin ja kiharsin tukkaa.

tiistai4 tiistai5

10.02 Ryntäsimme kuopuksen temppukerhoon. Molemmat tytöt käyvät meillä temppukerhossa, se on ihan huippuharrastus. Äärettömän monipuolinen treeni koko keholle, samalla kivaa tekemistä, monipuolista tekemistä eikä tähtäämistä mihinkään. Tarkoitus on liikkua, nauraa ja pitää hauskaa. Kuopus osaa jo hyvin seistä käsillään tukea vasten ja rakasti kävellä hierovien tyynyjen päällä. Huuteli vaan ”nää hieroo, tosi kivaa”. Kyllä hymyilytti. Lapsen kanssa on ihanaa harrastaa.

11.15 Olimme takaisin kotona, olin napannut matkalla ruokaa illaksi lapsille. Lounas oli itsetehtyä, mutta ilta mentiin nyt eineksillä, porkkanaletuilla tarkemmin. Vaihdoin vaatteet, laitoin korvikset korviin, heitin kassiin läppärin ja järkkärin.

11.35 Istuin bussissa matkalla keskustaan, olin jo takki päällä lapsenvahdin tullessa, eli vaihdoimme täysin lennosta. Kuopus huuteli moi moi äiti ja oli innoissaan tutusta lapsenvahdista. On helppoa lähteä, kun asia on näin. Ja vaikka niin rakastan aina välillä ottaa erätauon kotoilusta, lähdön hetkellä tekee mieli jäädä kotiin.

tiistai6 tiistai7

12.02 Pendolino kohti Helsinkiä starttasi. Ehdin juuri ostaa salaatin junaan asemalta. Paikkani oli ikkunan vieressä ja jouduin pyytämään rouvaa käytäväpaikalla nousemaan, jotta pääsin sinne. Hän mulkoili ja huokaili ja lähtikin aika pian pois ja palasi viereeni Riihimäen kohdalla. Häh? Erikoinen mielenosoitus, ehkä häntä ärsytti kun söin. Oli miten oli, tein yhden postauksen matkalla, varasin yhden hotellin elokuulle (!) ja sain syötyä lounaan.

13.50 Kävin World of TRE-myymälässä maistamassa muutamat Lakridsin uutuudet (MANGO oli mieletön!!) ja hoidin pikkuveljen synttärilahjan. Jatkoin vauhdilla Oasis Finlandin showroomille, jossa Pia odotti minua. Meillä oli aika tiukka aikataulu, mutta ehdin sovitella muutamia ihania juttuja ja kokeilemani mekko oli valtavan kaunis. Mekko ja neule kassissani hyvästelin Pian ja harmittelin, että jäi hommaamatta suunnittelemani ystävänpäiväkukat hänelle.

tiistai8 tiistai9

15.00 Minulla oli tunti luppoaikaa, joten istahdin teelle ja sattumalta Kirsi oli samassa kahvilassa siskonsa ja vauvansa kanssa. Vaihdoimme kuulumisia, join teetä ja tein yhden pienen työhakemuksen siinä istuessani.

16.30 Olin käpötellyt Stockan alakertaan, jossa alkoi bloggaajatilaisuus. Katselimme ensimmäisen jakson ennakkoon Kotoisa-sarjasta, joka alkaa ensi viikolla. Istutin basilikan ja chilin ja söin ihania herkkuja. Tosi kiva ilta ja hyvin järjestetty! Kiitos!

tiistai10 tiistai11 tiistai12

18.30 Keräsin seitsemän (!!) kassiani ja ähersin itseni juna-asemalle sekä junaan, onnistuin vielä ostamaan matkalla teen. Kädet täristen istahdin alas ja aloin naputtelemaan tätä postausta matkalla! Kasin jälkeen soitimme hyvän yön videopuhelun lasten kanssa ja väsynyt esikoinen ratkesi isoon ikäväitkuun. Tuli ihan kamala olo ja ikävä ja toivoin voivani teleportata itseni halaamaan häntä. Olemme kyllä viiden kotiäitivuoteni aikana kasvaneet aika kiinni toisiimme. Minullakin on tyhjä olo, kun olen puoli päivää ilman ketään sylissä.

21.15 olin jo kotona, kiitos sen, että mies tarjoutui hakemaan asemalta. Äitini sattui olemaan meillä toisenkin yön ja näin mies pääsi lähtemään tyttöjen jo nukkuessa. Olin hyvin kiitollinen, kantamuksia oli niin paljon. Purin kassini, kävin suihkussa, viikkasin pyykit pois narulta, tyhjensin astianpesukoneen ja paketoin pikkuveljeni synttärilahjan valmiiksi, jotta äitini saa sen aamulla matkaan. Viimeiseksi ihailin Kotoisan tilaisuudessa istuttamiani basilikaa ja chiliä. Oli pieni terapeuttinen hetki ja basilika tuoksui niin ihanalle! Voi kun pysyisivät hengissä!

tiistai13 tiistai14

22.30 Kaaduin sänkyyn aika valmiina.

Tällainen postaus sisältää lennossa ja kiireessä otettuja kuvia ja on ainakin sitä arkea rehellisimmillään. Mitä piditte? Muuten, se täti vieressäni junassa näytti kauhistuneelta siinä vaiheessa, kun kaivoin järkkärin esiin ja reippaasti kuvasin salaattini junassa. Ehkä se oli se viimeinen pisara, hah!

Tästä tiistaista puuttui se, mitä päivissä yleensä on, eli urheilu. Vastapainona Hki-päivälle keskiviikko oli sitten urheilua, pyykkiä, ruokakauppaa ja ulkoilua, eli sitä oikein perinteistä menoa.

Tallensin tosiaan myös toisen päivän tällä viikolla, kun näitä postauksia on niin toivottu. Mitä tykkäsitte? Iloista torstaita kaikille!

P.S. Nyt alan vastaamaan viesteihinne eilisen postauksen myötä, niitä on niin fbssa, Instassa kuin spostissa, kiitos tuhannesti viesteistänne! <3