92 eri asua. Vuosi 2017 tiiviissä muodossa.

Sen verran niitä on tullut julkaistua vuonna 2017. 92 asua olette nähneet vuoden varrella ja niiden taakse ja noihin tilanteisiin kätkeytyy monta tarinaa. Tässä postauksessa vielä uutena joulukuun asut, joita en erikseen kollaasina julkaissutkaan.

Vuosi on ollut ailahtelevainen, täynnä kiitollisuutta ja toisaalta väsymystä. Olen useasti tehnyt enemmän kuin olisin jaksanut, toisaalta niitä asioita mistä olen nauttinut. Luulen, uskon tai toivon, että tämä jää myös viimeiseksi kotiäitivuodekseni, joten sydän on ollut vähän sykkyrällä tuotakin asiaa ajatellessa. Nyt olen pari päivää vääntänyt kuvakirjaa tästä vuodesta ja sen kautta huokaillut, mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä ja nähtyä. Ihana vuosi ja ensimmäinen kokonainen vuosi kahden lapsen äitinä.

Tehdään siis pieni kertaus vuodesta ja jo tässä vaiheessa kiitän tuhannesti, kun olet ollut kanssani tänä vuonna! Vuosi on vähän hassua kerrata näin, koska blogiin nousevat ne elämän tähtihetket. Joten näissä kuvissa ei näy unettomuutta, pulkkamäessä temuamista, lasten harrastusrumbia, loputtomia lääkärikäyntejä ja kasvissosekeittojen vääntämistä. Ehkä tämä onkin parempi nimittää blogivuoden summaamiseksi. Olen hirveän iloinen, että on olemassa InstaStories, sinne olen pulputtanut blogin ohella niitä perusarkijuttuja koko vuoden ajan!

TAMMIKUU

Tammikuun kuvista moni on joululomalta Jyväskylästä. Silloin käytiin myös Helsingissä Matkamessuilla sekä Apulannan areena-keikalla ja suru oli puserossa läheisen huonon voinnin takia. Hän toipui, mutta muistan tuossa kuvassa numero 7 olleeni todella pala kurkussa asian vuoksi.

asutkollaasi2

HELMIKUU

Helmikuun kuvia otettiin parit Vuokatissa, jossa vietimme todella kivan viikon kuun vaihteessa. Ehkä parhaita kokemuksia oli ratsastaa piiitkästä aikaa, siitä voit lukea lisää täältä. Myös huskysafari jäi mieleen, sinne on päästävä uudelleen. Kävimme mainoskuvauksissa Helsingissä, joihin osallistui esikoiseni. Olin hurjan ylpeä hänestä! Myös Disney on Ice oli helmikuun ohjelmassa, niin kuin monena vuonna aiemmin, myös tänä jouluna liput tulivat lahjaksi.

helmikuu_kollaasi1

MAALISKUU

Maaliskuun kuvissa, joissa osa on otettu helmikuussa näkyy hirveä väsymys. Silloin jotenkin uuvahdin aivan täysin, kolmoskuvan aikana tuli jopa kyynel. Jäin yksin yöksi kotiin ja mies ajoi lasten kanssa mummilaan. Makasin ja söin ja nukuin vuorokauden ja kirjoitin tekstin siitä, mikä painaa ja miksi väsyin. En koskaan julkaissut sitä. Loppukuusta oli niin tyttöjen ekat yhteissynttärit kuin miehen isyysloma ja sain voimia takaisin. Kevätaurinko alkoi paistaa ja synttäreitä oli ihanaa järjestää!

maaliskuiset

HUHTIKUU

Maaliskuun isyyslomalla olimme käyneet keväisessä Tukholmassa ja sieltä sai jo ihanan keväisen kuvan numero 3. Tukholma-postaukset jäivät huhtikuun loppuun, sillä pian vierailumme jälkeen siellä tapahtui ikäviä. Kuva numero 6 on otettu esikoisen synttäripäivänä, hän sairasti koko päivän, mutta toipui illaksi niin, että lähdimme Jyväskylään. Huhtikuussa kävin myös Indiedaysin tilaisuudessa sekä Luonnonkaunis-messuilla. Ihanat messut, mutta ennen niitä oli myös valvottu yö alla, silloin kylässä oli vauvarokko. Siis muistanko vaan sairaudet!? No hei, huhtikuussa virvottiin ekaa kertaa ovelta ovelle ja se oli ihan huikean hauskaa!

kollaasihuhtikuu

TOUKOKUU

Toukokuu oli ylivoimaisesti vuoden paras kuukausi. Sitä olen ikävöinyt monesti, se oli niin suurien ja onnellisten tunteiden kuukausi. Juoksu alkoi sujua todella hyvin, kun lumi oli poissa ja tilalla oli kuiva asfaltti. Vappuna juoksimme ja jännitin jo hirveästi tulevaa puolimaratonia. Kuun alussa vietettiin veljeni häät ja tytöt olivat sydäntäsärkevän suloisia morsiusneitoja. Puolimaratoni meni juosten alusta loppuun ja olin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ylpeä itsestäni (no synnytyssalissa olen myös ollut sitä). Puolikkaan jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja siirryttiin pariksi viikoksi Kyprokselle. Voi sitä riemua kun sai aloittaa kesän! Puolivälissä lomaa tytöistä tuli todella kipeitä, eivät syöneet ja juoneet ja enterorokko vei kaikki kynnet, mutta loma oli siitä huolimatta onnistunut, todella onnistunut. Minä toivun vieläkin taudista osaltani, huh! Hei taas, taudit. Mutta ihan vuoden onnistunein kuukausi, haluan takaisin!

kollaasitoukovalmis

KESÄKUU

Oltiin onnellisena Kyproksella, käytiin Särkänniemessä, Helsingissä ja Ahvenanmaalla. Piipahdin myös Tallinnassa blogireissulla. Odoteltiin niitä lämpöisiä kesäkelejä alkavaksi, mutta eivät meinanneet tulla! Juhannus Ahvenanmaalla oli todella ihana, suloinen pieni paikka sekin!

kesäkuuvalmis1

HEINÄKUU

Kyproksen asukuvia piisasi koko kesän. Heinäkuussa käytiin myös parit festarit ja reissattiin Pärnuhun. Ihastuin tuohon kaupunkiin ja sen rantaan totaalisesti, siellä oli kelikin täydellinen! Lämmin suositus kohteelle sekä Megastarille, siellä piisasi ohjelmaa lapsille heinäkuussa! Tampereella tutustuttiin ihanaan uutuuteen, Lillaniin. Olin puolet heinäkuusta itse sitkeässä lenssussa ja pitkästä aikaa antibioottikuurilla.

kollaasiheinäkuu

ELOKUU

Kuukausi alkoi blogihaasteella ”Uskallatko muuttaa maalle”. Vietimme viikon Lapinjärvellä, jonne lähtiessä mutisin mitä me sielläkin tehdään ja josta palatessa hihkuin, että muutan maalle! Olin täysin myyty juoksemiseen pellon reunoilla, saunomiseen mökissä, grillattuun loheen ja pieniin reissuihin, joita teimme lähiseudulle Porvoosta Tykkimäkeen. Tosin Porvooseen menimme koska rengas hajosi autosta jollekin tyhjälle tielle ja Tykkimäessä kuopus oksensi monta tuntia allergiakohtauksen takia – mutta olin silti myyty. Loppukuusta lähdimme viettämään 12-vuotishääpäivää pariksi päiväksi Prahaan ja tapasin tuolla reissulla myös Terhin – superit pari päivää!

elokuunasut

SYYSKUU

Syyskuussa ei tiennyt taas miten pukeutua, kun kelit vaihtelivat. Kävin Saaran kanssa Helsingissä pippaloissa, juoksin elämäni toisen puolimaratonin Jyväskylässä ja vietimme äitini synttäreitä kylpylässä. Hyvin tasainen peruskuukausi, jonka kohokohta oli ehdottomasti tuo puolimaratoni!

syyskuunasut

LOKAKUU

Lokakuussa alkoi valjeta, että nyt on oikeasti syksy. Piti kaivaa pipo esille, pidettiin perinteinen blogikirppis ja synttärilahjaksi sain lunta. Kävin monen monta kertaa Helsingissä ja väsytti loppukuusta ja paljon, mutta saatiin synttärikemut kasaan! Saatiin valmiiksi myös huonemuutos, joka on ollut todella toimiva juttu!

asutlokakuu

MARRASKUU

Synttärikemut kuun vaihteessa kantoivat, oli todella ihanaa tavata ystäviä! Marraskuussa vietettiin pienesti Halloweenia sekä isänpäivää, käytiin 5v synttäreillä sekä risteilyllä. Sain ihanaa palautetta Teeleidltä, jota olen miettinyt useasti. Marraskuu on kyllä ehkä mälsin kuukausi vuodesta, pimeä alkoi tuntua.

marraskuunkollaasi

JOULUKUU

Joulukuussa on ollut olo, että pukeudun entistä värittömämmin ja siltähän se vaikuttaa. Onneksi joukossa on purppuramekko!  Teimme joulukuussa ensimmäisen isojen tyttöjen retken sitten pikkusiskon syntymän, kävimme äidin kanssa Kaija Koon kirkkokonsertissa, fiilistelimme joulua ja joulutoria, Tallipihaa ja Jyväskylän ihan täydellistä superlumista joulua. Leivoimme itsenäisyyspäivänä pipareita. Joulukuu oli kyllä ihana, joskin huonoja öitä piisasi ja kuopus ”lakkasi nukkumasta”, mikä kyllä näkyi mielialassa itsellä. Väsytti välillä aika kovaa, mutta joulun aikaan nukkuminen parani!

joulukuuvalmis

Näin kun vuoden käy pikakelauksella läpi, huomaa miten paljon on tehnyt ja mitä kaikkea on sattunut. Auton kanssa on ollut ongelmia, sairasteluja on ollut älytön määrä ja mihin tahansa lähdemme, tuntuu että jotain sattuu. Mutta niille voi jälkikäteen nauraa. On ollut ihanaa kokea nuo kaikki asiat perheenä, kiertää huvipuistot, nököttää pellon reunassa puhjenneen renkaan kanssa ja juosta puolimaratonia lasten vilkuttaessa matkan varrella isovanhempien kanssa. Pieni sukumme on seurannut touhotustamme niin whatsapp-ketjun kuin muiden somejuttujen myötä ja näin olleet tärkeä osa tyttöjen arkea, vaikkemme niin usein näekään. On hirveästi asioita, mistä olla kiitollinen ja ne nousevat esiin, kun vuoden näin summaa.

Tänä vuonna liityin myös Blogisisaret-ryhmään, josta sain virtaa kun bloggausinto kyykkäsi elokuussa. Siellä oli puhetta nyt joulukuussa siitä, mitä tavoitteita on ensi vuodelle ja mitä tästä vuodesta jäi käteen? Mitä olisi voinut olla vähemmän?

Tätä olen miettinyt vuotta läpikäydessäni. Tästä vuodesta jäi käteen hurja määrä muistoja, paljon uusia kokemuksia, ekat puolimaratonit. Kuopus oppi puhumaan ja laulamaan ja luikautti jouluna monta kertaa Tuiki tuiki tähtösen alusta loppuun. Esikoisesta kasvoi tänä vuonna pieni neiti, jonka kanssa käydään tiukkoja keskusteluja maailman menosta. He kasvoivat sisarina yhteen ja ovat todella tärkeitä toisilleen. Me miehen kanssa löysimme uuden harrastuksen ja juoksimme yhdessä aika monet kilometrit. Välillä sovussa, välillä ei. Katsoin, että Suunto on rekisteröinyt 500 juoksukilometriä viidessä kuukaudessa – mikä mahtoi olla koko vuoden saldo? Pikkuhurahduksesta voisi puhua siis! Tästä saa olla kiitollinen, että kroppa on kestänyt ja jaksanut, terveyttä ei muista koskaan arvostaa tarpeeksi.

Vauvaharrastukset vaihtuivat taaperoharrastuksiin ja perhekerho on ollut minulle tärkeä osa viikko-ohjelmaa. Siellä on purettu surut ja murheet monesti. Tykkään hirveästi puuhata ja harrastaa tyttöjeni kanssa.

Mitä olisi voinut olla vähemmän? No sitä pingottamista. Edelleen pitäisi osata ottaa relammin ja nauttia hetkestä. En tarkoita tällä, että pitäisi maata sohvalla, vaan heittää pölyrätti nurkkaan ja antaa pyykkikorin täyttyä. Niin ja someaika voisi olla varmasti vähempi myös minulla.

Mutta hyvin positiivisissa fiiliksissä, kiitos vuosi 2017! Ja kiitos sinulle, jos jaksoit koko superpostauksen lukea! Oletko ollut matkassa koko vuoden?

Ja hei, koska joulukuun kollaasi arvontoineen jää uupumaan, minä arvon ylläripaketin tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Kommentoi mitä vaan: mikä jäi mieleen omasta vuodestasi, mikä jäi mieleen postauksista, nousiko joku asu ylitse muiden, mitä toivoisit blogiltani ensi vuonna… Anything! Pidän arvonnan viikon ajan auki ja arvon 7.1.2018 klo 18 paketin yhdelle kommentoineelle.

Nyt toivon teille AIVAN IHANAA UUTTA VUOTTA!