Talvet ovat nykyään niin onnettomia varsinkin etelässä, että olen viettänyt joulunpyhät hokemalla upeasta kelistä. Lunta on Jyväskylässä valtavasti ja pakkasta vähän. Siis aivan täydellinen ulkoilusää! Hylkäsimme ajatukset leffareissusta enkä kirjaakaan ole avannut, sen sijaan on asuttu ulkona. Hiihdetty, pulkkailtu ja lenkkeilty. Eilen kuulimme, että Ladun majalla, eli pienellä hiihtomökillä järjestetään kynttiläpolku illalla. Iltapäivän sinisellä hetkellä suuntasimme porukalla siis sinne mummin ja kummitädin kanssa. Lapset olivat innoissaan, kun saivat mennä taskulamppujen kanssa metsään ja me fiilistelimme todellista talven ihmemaata. Kynttilöillä oli valaistu puolen kilometrin lenkki metsään, jonka kiersimme matkalle viritettyjä muumitarinoita lukien. Pieni, mutta jotenkin ihana juttu tämä tapahtuma! Viime vuonna talsittiin kuulemma vesisateessa, kyllä lumimäärä toi tapahtumaan aivan oman fiiliksen.
Lumi siis siivittää kaikkia joulun aikaan syntyneitä kuvia, myös näitä eilen räpsäistyjä asukuvia. Tämä Uhanan turbaanipipo on aivan ihanan lämmin ja Coruun korvikset säilyvät suosikkeinani! Mieheni höpötti kuvatessa jotain luonto-ohjelma selostusta, kun kykki metsän laidassa tyylillä ”tänään metsässä tapaamme Katjan, normaalisti bloggarit viihtyvät vähän urbaanimmassa ympäristössä…”. Ilmeeni oli monessa kuvassa vähän erikoinen, oli hyvin haastavaa olla naama peruslukemilla!
paita ONLY/ farkut LINDEX/ takki ESPRIT/ pipo UHANA DESIGN/ kengät Prahasta/ korvikset CORUU (saatu)
Tänään palaamme kohti kotia ja ikävä iskee kyllä. Mummilassa on paljon ihmisiä ympärillä koko ajan, apukäsiä lasten kanssa ja joulu muutenkin niin rentoilua. Tampereella olemme sitten kolmisin, kun mies menee töihin, mutta toivotaan että lumi ja upeat ulkoilukelit säilyvät!
Saitko nauttia lumimaisemista jouluna? Innostaako turbaanipipo? Tänään muuten päättyy Coruun arvonta, vielä ehtii siihen mukaan! Tsemppiä arkeen, kuka palasi tänään töihin?