Koiramäen ihastuttava joulu

Äiti, milloin me mennään Koiramäen jouluun, kyseli esikoinen marraskuussa nähdessään ensimmäisen mainoksen lehdessä. Monen vuoden jälkeen siitä on tullut yksi meidän perheen joulunaloitusrutiineja, johon on päästävä. Tänä vuonna se olikin aivan erityisen ihana, sillä koko perjantai-illan, jonka tunnelmallisessa Koiramäessä vietimme tuprutti taivaalta lunta. Maisema maalautui valkeaksi ja joululaulut soivat taustalla. Tästä alkoi kyllä minun joulun odotus, tuli ihana olo tuosta hämärästä ja tunnelmasta!

koiramäki+joulu+lumisärkänniemi+näsinneula+valotaide

Tästä kerrasta teki normaalia upeamman myös Näsinneulan Suomi100-juhlavuoden valaistus, joka nähtiin Särkänniemessä torstaina ja perjantaina. Oli komea ja säälittelin, miksei sitä voi pitää pidempäänkin. Näsinneula oli upean näköinen pimeässä!

Aloitimme perjantain Koiramäki-retkemme Näsinneulan aulasta, jonne veimme lahjan Joulupuu-keräystä varten. Tämäkin on ehdottomasti yksi oman joulumielen tuojista, että osallistuu johonkin hyväntekeväisyysjuttuun. Esikoiselle tuli samalla puhuttua tärkeistä asioista. Vielä tämän viikon ajan ehdit osallistua keräykseen, keräyspaikat näet täältä!

särkänniemi+joulupuu koiramäki+kaverit koiramäenjoulu+joulupukki

Lahjan jättämisen jälkeen kiipesimme kohti Koiramäkeä ystäväperheen kanssa ja tunnelma oli ihanan rauhallinen. Tytöt juoksivat innoissaan etsimään paahdettavia vaahtokarkkeja, mutta ensimmäisenä piti moikata joulupukki. Tuo ihan paras pukki (no, yksihän heitä vain on), joka taas muisti meidät ja lasten nimet. Uskomatonta, mutta jo tämänkin takia meidän on päästävä aina Koiramäkeen, sieltä löytyy se ainoa oikea pukki, jolle on nyt kerrottu lahjatoiveet. Pukkikin totesi, että esikoinen on kuin kotonaan Koiramäessä. Totta, hän tiesi tällä kertaa mihin tahtoi!

Koiramäki oli poikkeuksellisesti vain kolme tuntia perjantaina avoinna ja koska emme ihan heti viideltä olleet paikalla, tuli jopa hoppu ehtiä eri paikkoihin. Parasta oli omasta mielestäni käyskennellä kauniissa tunnelmassa pihalla ja istua Guggelböön kahvilassa syöden ihan hervottoman hyvää aurajuusto-viikunatorttua. Myös joulun ensimmäisiä riisipuuroja seurueessamme maisteltiin. Toki kävimme koristelemassa (ja syömässä) piparit, näimme Koiramäen jouluparaatin ja paahdoimme ne vaahtokarkit. Tällä kertaa emme käyneet niin tarkasti tutustumassa sisätiloihin, joissa saa muun muassa askarrella joulukortteja, rakennella legoja ja valaa kynttilöitä. Se valkoisuus innosti nauttimaan ulkokelistä!

koiramäki+vaahtokarkki+nuotio koiramäenjoulu+särkänniemi koiramäenjoulu+pukki koiramäenjoulu+pipari koiramäki+heikkihämähäkki koiramäenjoulu+paraati

Niin ja tiedättekö mikä muu innosti pyörimään pihalla? Tonttuovet, joita on piilotettu Koiramäkeen kuusi kappaletta. Jokaisen oven takana on kirjain ja niistä muodostuu sana. Kun sen ratkaisee, saa portilla lähtiessään pienen yllärin ja samalla osallistuu ensi kesän lipputuotteiden arvontaan. Vastauspapereita saa Tropin ja Nekun Apteekista. Minä olen ihan höpsähtänyt kaiken maailman suunnistuksiin ja aarteenetsintöihin ja olinkin porukkamme innokkain etsijä, ryntäilin etsimässä kirjaimia välillä itsekseni. Koiramäen esitteessä on vinkattu ovien sijainti, mutta yksi jäi tonttupuutarhasta löytämättä. ONNEKSI sanan saattoi arvata yhden puuttuessa, olisin muuten ollut siellä koko yön!
koiramäki+tonttuovi koiramäki+vaahtokarkkikaakaokoiramäki+firelady+showkoiramäki+firelady

Illan pimeydessä oli myös upeaa katsella Karmivasta karnevaalista tutun Fire Ladyn esitystä, jota siivittivät niin joululaulut kuin… ELSAN LAULU! Täydet pisteet seurueen neideiltä. Kuin varkain kello hiipi kohti kahdeksaa ja oli aika vilkuttaa hyvästit Koiramäelle. Minä huokailin matkalla kotiin, olin saanut ensi kertaa joulumielen tarttumaan itseeni ja mieli oli iloinen kivasta illasta!

koiramäki+lampaat koiramäenjoulu+raatihuone koiramäenjoulu+raatihuone+kranssi koiramäki+tilda koiramäenjoulu

Koiramäen joulua vietetään aina 28.12.2017 asti tiettyinä päivinä, tarkemmat aukioloajat näet täältä. Onko teidän perheelle jo tuttu? Jos haluat päästä paikan päälle tutustumaan, niin nyt onkin oiva tilaisuus siihen, arvon nimittäin KOLME lippua tapahtumaan yhdelle tähän postaukseen kommentoineelle!

Kerro siis mikä on Koiramäen joulussa parasta tai jos paikka ei ole tuttu, kerro mikä joulunodotuksessa on ylipäätään parasta!

Jotta saan liput eteenpäin ajoissa, niin pidän tätä arvontaa auki torstaiaamuun 7.12.2017 klo 10 asti. Kurki tuolloin heti sähköpostisi, yritän laittaa liput postiin heti, jos haluaisit mennä vaikka tulevana viikonloppuna Koiramäkeen!

Tarttuiko sinuun kuvista jouluolo? Ihanaa uutta, Suomi100-viikkoa ja onnea arvontaan!

*Koiramäen liput saatu