Kädentaidot, todellakin suurimmat messut ikinä

Wiuh! Kyllä kuulkaa saa katseita ja yhden naisen tsemppauksetkin, kun lähtee kahden pienen lapsen kanssa täpötäysille messuille, eikä kumpikaan suostu istumaan kärryissä. Hiki tuli, vaikka lopulta viivyimme paikalla vain kolmisen tuntia. Siinä missä vauva vielä nukkui hälyssä viime vuonna, ei kuopuskaan enää nuku hälyssä, joten  lähdimme päiväunitouhuihin sitten. Eilen tehtiin vielä messujen kävijäennätys, paikalla oli 15 000 Kädentaitojen ystävää. Wau mikä luku!

Mitä ehdimme katsastaa? Lähes jokaisen hallin, sinnikkäästi edeten. Väkeä oli hurrrrjan paljon, nämä ovat todellakin suurimmat messut! Suosittelen lämpimästi saapumaan paikalle busseilla, ylimääräinen vuoro 14Y menee jatkuvasti molempiin suuntiin ja kärryläinenkin mahtui heti kyytiin niin kaupungissa kuin messupäässä, ainakin kun hyppäsi rautatieasemalta kyytiin. Niin ja varaa käteistä, miten se aina unohtuu! Jouduin siis jonottamaan hyvän tovin automaatille, kun nukenvaatteet piti maksaa käteisellä.

kädentaidonmessut kädentaidot+käsinukke kädentaidot+riisipuuro kädentaidot+villasukkanukenvaatteet+kädentaidot

Olemme selkeästi olleet messuilla ennenkin – esikoinen nimittäin pyysi, että ostetaan vauvanukeille jotain ja näin teimme. Olivat muuten hellunen näky, kun nukkuivat bussissa paluumatkalla molemmilla pieni vauva uusissa vaatteissaan kainalossa. Autoin pukemisessa ja totesin, että jopa on hyvää laatua nuo vaatteet, napakat tarrat ja siistit saumat. Kyllä ne on taidolla tehty! Nukenvaatteet löytyivät hallin A perältä.

Ihastuin myös hurjasti Valonan koivuisiin himmeleihin ja koruihin, jotka tulivat nekin vastaan A-hallissa. Niin ja Kehräsaaresta löytyviin Anna-Riikka Qvistin kortteihin, joista saa askarreltua pahvityyppejä vaikka teatteria varten. Hurjan hienoja ja käsintehtyjä sekä Tampereella painatettuja, vaikka olen usein ohi kävellyt, niin en ole näitä äkännyt!

valona+himmeli valona+koru annariikkaqvist+kädentaidot himmeli+kuusi+valona

Jotta jaksoimme tungoksessa, tankkasimme välillä hallin A-perällä olevassa ravintolassa riisipuuroa ja taas mentiin! E-hallin herkkupuoli oli ehkä ruuhkaisin, käväisimme siellä maistamassa puolukkaglögiä ja hakemassa kolme kiloa ohrahiutaleita. Tiedättekö, että viime vuonna ostin ensimmäisen hiutalepaketin tuolta messuilta ja siitä asti meidän ”the juttu” on viikonloppuisin ollut isin hauduttama ohrahiutalepuuro. Maitopuuro, kuten oli mainittu kaikissa isänpäiväkorteissakin. Täytyihän minun napata hiutaleet matkaan, kun Riihipuodilla oli messutarjous!

Yritin matkalla morjenstaa Kaikki Paketissa-blogin huikeita miehiä, mutta pääsivätkin vasta illalla paikalle. Höh. Kyllä muuten teki vaikutuksen esikoiseen tuo makaroneista tehty pakettikoristelu! Jos haluatte mennä poikien kanssa paketoimaan, niin heidät löydät A-hallin perältä, juuri sieltä mistä siirrytään E-halliin. Ihania tyyppejä, suosittelen käymään!

kakkuarvontaohrahiutale kaikkipaketissa+kädentaidot

Hallissa E oli hurja määrä ihania koruja ja asusteita, joissa loistivat suomalaiset Kädentaidot. En ehtinyt apureideni ansiosta hirveän tarkkaan mitään tutkia, mutta Elvarikorujen Sannaa käytiin moikkaamassa. Kuinkakohan monessa kaupungissa olemme Sannan kanssa törmänneet syksyllä?

Yksi juttu näytti muuten olevan hitti. Se on tullut vastaan Instagrammissa useamman kerran, naapuri maalasi omaa sellaista, lehdissä on ollut ohjeita…. Tiedättekö jutun nimeltään tonttuovi? Niitä oli niin valmiina kuin askarteluversioina myynnissä monella pisteellä. Minäkin jopa harkitsin asiaa, mutta jäi nyt kuitenkin hommaamatta. Jäi oikeastaan jopa vähän harmittamaan, täytyykö minun lähteä hakemaan vielä oma tonttuovi? Mutta voiko sitä taaperokodissa laittaa mihinkään?

cobblerina+kädentaidot elvari+kädentaidot tonttuovi+kädentaidot nukkekotimessut+pirkkahalli nukkekotimessut

Esikoisen mielestä upein juttu oli D-hallissa yhtä aikaa olleet Nukkekotimessut ja siellä oli kyllä huikean upeita pieniä nukkejuttuja, katsokaa nyt yläkuvan pallotuolia, virkattua mattoa ja ja… Lisäksi siellä oli kaikkein väljintä ja viileintä – hyvä hengähdystauko hälinän ohessa.

Suosittelen lähtemään messuille ajan kanssa ja varautumaan ruuhkaan. Jos saavut iloisella mielellä, julkisilla välineillä, käteisen kanssa ja olet hurahtanut kauniisiin askartelujuttuihin, joulukoristeisiin, peleihin, koruihin tai vaatteisiin, niin uskon että sinulla tulee olemaan kiva päivä!

Kuka kävi jo messuilla? Vielä menossa? Mitkä ovat suosikkeja?