Vitsi. Että oli eilen onnellinen päivä. Siihen vaikutti ihan varmasti yhdeksän tunnin yöunet. Yhdeksän. Olen erinäisten stressitekijöiden takia taas valvonut muutaman viikon unettomuudesta kärsien, hypännyt aamuseiskan junaan Helsinkiin lokakuussa monen monta kertaa ja juossut tunkkaisella salilla juoksumatolla mustan jään takia. Sunnuntaina sai pitkästä aikaa juosta niin, ettei tarvinnut varoa liukastuvansa. Onhan keli toki karmaisevan synkkä ja ”väärä” vuodenaikaan nähden, mutta juoksijalle otollinen. Sen seurauksena varmasti tuli pitkät yöunet ja iloinen mieli aloittaa uusi viikko. Tytötkin olivat hurjan hyvällä tuulella ja illalla sain ison läjän kavereita luokseni vaatekutsuille. Istuin hämärässä naputtelemassa postauksia ja mietin, että minä ihan tosissani nautin siitä hämärästä, joka piilottaa pölyt ja jonka turvin voin rauhassa juoda teetä, sytyttää kynttilöitä ja nyhjätä koneella päikkäriajan. Toki aurinkoakin tarvitaan.
Maanantai niin kuin sunnuntaikin meni tässä kepeässä, jopa keväisessä luomuksessa. Ja äitini inhoamissa farkuissa, jotka nyt sattuvat olemaan lempparifarkkuni. Mitäpä sitä pukemaan päälle näin harmaana aikana kuin hempeitä värejä vai mitä? Ja kun lämpöäkin on lähes 10 astetta, niin eivät pitsiset hihatkaan estä menoa.
Mistä tämä kepeä pitsiluomus on kotoisin? Tampereen naiset ovat sen valmistaneet, tarkemmin upeat Pietamon yrittäjät. Jatkossa ompelu siirtynee muualle, mutta pysyy kuitenkin Suomessa, mikä tärkeintä. Suunnittelu on puolestaan kahden pienen äidin, Pinjan käsialaa. Käsi ylös kuka ei ole vielä törmännyt by Pinjan imetyskoruihin? Tai voihan niitä muutenkin käyttää, mutta imetyskoru nimellä taisivat nuo silikoniset korut lähteä maailmalle. Kyllä, kyseessä on sama Pinja ja hän on nyt laajentanut mallistoa myös vaatteisiin. Kävin synttäripäivänäni kurkkimassa mallistoa (tästä vielä myöhemmin lisää) ja tarkoitus ei ollut ostaa mitään, mutta…. Tämä oli vaan niin kaunis.
Vaatteissa on huomioitu imetys, mutta ne eivät silti ole ns. imetyspaitoja. Tämäkin väljä malli kätkisi alleen hyvin imetystopin ja vauvan saisi ”piilotettua” paitojen väliin. Mutta toimii vallan hyvin vieläkin, vaikka imetystaival on minun kohdallani jo kuljettu.
Koska rakastan kontrasteja, oli minun päästävä kuvaamaan tämä pitsinen ja keväinen paita pellolle. Niin, keskellä marraskuuta, synkintä ja harmainta aikaa hyppelehdin pellossa unelmakevyessä paidassani. Kuka sitä jaksaisi niin pitää vuodenajoista kiinni, hempeä pinkki syksyssä piristää!
Toivottavasti sain välitettyä teille onnellisen fiiliksen, joka ihmiselle tulee, kun pääsee juoksemaan ulos ja nukkumaan. Nukkuminen on maailman parasta silloin, kun se onnistuu. <3
paita BY PINJA/ farkut MANGO/ saappaat ELLEN BLAKE (second hand) / kello TOMMY HILFIGER/ korvikset UHANA DESIGN
Ja hei, jos inspiroiduit paidasta, kurkkaa täältä mitä kaikkea mallistosta löytyykään! Pinja antoi minulle vielä alekoodin, eli koodilla KATJA saat nyt huikean -30% alennuksen vaatteista verkkokaupassa!
P.S. Kiitos taas kaikille lokakuun asuäänestykseen osallistuneille! Arvasin, että voittajaksi selviytyy asu nro 7 ja näinhän siinä kävi! Se vei yli puolet äänistä saaden 55 % äänistänne! Arpaonni suosi puolestaan Helenaa tällä kertaa, voittajalle laitettu spostia!
Aurinkoista tiistaita kaikille!
*paita saatu puoleen hintaan