Ja näin hän eilen illalla kurvasi kotiin onnellisena tiikeribalsamilta lemuten, kasseja tutisevin käsin kantaen ja hymyillen tyytyväisenä. I love me-messut ovat todellakin nimensä veroiset tällä kertaa, aivan ihanat messut ja tällä kertaa sain todellisen hemmottelupäivän. Olin ensimmäistä kertaa ikinä messuilla ilman lapsia, joten sain kyllä kierrettyä ihan eri tavalla. Jotta tämä onnistui, mies teki lokakuun ajan yhden päivän sisään töissä ja oli sitten perjantain lasten kanssa kotona. Illalla minut haettiin rautatieasemalta ja kotona odotti pasta valmiina, jotta rouva saa tankattua juoksukisaa varten. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, että toinen teki näin paljon päiväni eteen. Tulin valtavan hyvälle mielelle bloggaajakollegoiden tapaamisesta, Taru ja Tuija ehkä iloisimpana kaksikkona saivat aina hymyn huulelle, kun heitä näin. Tapasinpa yhden Thaimaan työkaverinkin kahdeksan vuoden takaa, en edes aluksi tunnistanut! Oli henkisesti todella akkuja lataava päivä, kun mennä touhotti, jutteli ja ihasteli. En voi kuin suositella näitä messuja, vaikka ryysis yllätti nyt perjantainakin.
Messuilla on kaikkea mitä ainakin itse rakastan, muotia, luentoja, superfoodeja, raakaruokaa, vitamiinilisiä, kosmetiikkaa ja luonnonkosmetiikkaa. Söin päivän aikana ihan järkyttävän suuren määrän erilaisia superfoodeja, raakasuklaita, raakapatukoita, rahkoja, jogurtteja ja ties mitä. Yliveto oli Kantolan maistelulautanen, jossa oli keksejä, juustoja ja hilloja. Menkää ihmeessä maistamaan, ihmettelin ettei paikalla ollut lainkaan jonoa, vaikkei lautanen mitään kustantanut! Löytyy juuri ennen ekomuotipuolta, eli kohtuu hallin perältä.
Innostuin myös Puhdistamon MSM-jauheesta, olen sinnikkäästi juonut toisen firman MSM-jauhetta aamuisin. Sehän maistuu hirveältä ilman esim. sitruunaa koska rikkiä sisältää, mutta välillä en saa aikaiseksi aamulla puristaa sitruunaa joukkoon ja yökin maun vuoksi. Puhdistamon versiossa on lime valmiina mukana, eli se maistui ihan oklta pelkästään vesi lisättynä. Mukaan lähti! Ihastuin myös kovasti Foodinin uutuusraakasuklaaseen, joka maistui piparkakulta. Testaa se!
Kun olin edellisenä päivänä pohtinut omaa sokerin kulutustani vitamiinivesissä Ainon postauksen luettuani, niin messuillapa tuli vastaan saman merkin hapotettu vitamiinivesi ilman sokeria. Kokeilkaapa tämä, olipa muuten hyvää! Ei löydy vielä kaupoista, joten testaa messuilla!
Kosmetiikkapuoli on sitten ihan vailla vertaansa. Kosmetiikka on valtavasti ja esim. Laverat ovat -40% alessa, eli ehdottomasti kannattaa santsata tuolta suosikkinsa. Tuo kuvan seerumi on ihana! Twist ben pisteellä on bestsellereiden lisäksi ihanat naiset opastamassa kädestä pitäen kaikkea, siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Horisin varmaan parikymmentä minuuttia iho-ongelmiani ja kylläpä kuunneltiin!
Missasin aikatauluongelmien vuoksi aiemmin syksyllä O’Right hiustuotteiden esittelypäivän, joten oli ihanaa päästä hypistelemään noita tuotteita messuilla Qhairin pisteelle. Tuulivoiman avulla valmistuvista tuotteista nuo ruskeat, Tree in a bottlet ovat pakattu maatuviin pakkauksiin ja pohjiin on asetettu pari siementä – oikeissa olosuhteissa pullosta voi siis kasvaa puu tai pensas, vuodessa pullo on maatunut kokonaan! Mahtava keksintö ja tuotteista messuilla 3 kahden hinnalla tarjous.
Myös monia koru- ja muotiherkkuja oli, kiersin suurimmaksi osaksi tuttuja Lumoanista Elvariin ja ihastelin loputtomiin Via Minnetin korvakoruja, joita muotinäytöksessäkin näkyi. Niin, kävin ensimmäistä kertaa ikinä katsomassa I love fashion-näytöksen ja suosittelen lämpimästi, hienosti toteutettu! Lumoanin kukkakuosinen Kesäilta-bomber vei myös sydämeni, eikö ole kaunis kuosi?
Perjantai on yleensä ollut päivistä ”helpoin” ruuhkansa vuoksi, mutta nyt Jeffree Star sai hurjan ruuhkan aikaiseksi. Niin kuka? En minäkään tiennyt ennen eilistä, mutta 5,2 miljoonaa Instaseuraaja ja niistä Helsinkiin saapunut joukko näytti tietävän. Jeffrey oli todellinen magneetti! Ruuhka oli ajoittain mahdoton kiertää, joten pysyin suosiolla sitten siellä raakaruokapuolella.
Kun messutunteja oli takana 6,5, päätin istahtaa Naminan pisteen thai-hierontaan. Vartin niskahieronta oli taivaallinen väsyneille hartioille, mutta. Lopussa laitettiin kysymättä aika tujaus tiikeribalsamia niskaan ja kun ympäriltäni kuului seuraavalla pisteellä ”mikä tuo tuoksu on?”-lauseita tiesin, että tuoksun aika tavalla. No, junaan oli lähdettävä ja selittelin sitten suosiolla koko junavaunulle syytä haisemiseeni. ”Kyllä tästä selvitään”, lohdutteli viereinen mies. ”Aika haju, mutta totuin jo”, sanoi vastapäinen nainen. ”Onneksi et ole allergiavaunussa”, sanoi kolmas. APUA! Meinasin tikahtua nauruun, onneksi tosiaan istuin lemmikkivaunussa, sillä ruuhkainen juna ja haju oli… Voin lämmöllä suositella hierontaa, mutta kannattaa ehkä pyytää loppu ilman balsameita. Naurattaa edelleen, mikä päätös ihanalle päivälle!
Siinäpä muutama messutärppi, niitä kyllä piisasi loputtomiin. Kuka on käynyt messuilla, mikä oli oma ihastuksesi? Kirpsakkaa lauantaita, pinkaisen nyt vikaan juoksukisaan tällä kaudella, hirveän jännityksen saattelemana!