Minä käyn ihan hirveän harvoin teatterissa. Miksikö? No sitä yritin itsellenikin perustella. Eipä tule leffassakaan juuri käytyä, me varasimme lastenhoitajan puolimaratonin jälkeen ajatuksella, että palkitsemme itsemme leffalla. Menimme palauttavalle juoksulenkille. Niin, kai se on priorisointiakin.

Teatterissa ei muutenkaan voi käydä niin ex tempore, vaan se vaatii hieman suunnittelua. Lisäksi olen monesti lähtenyt teatterista vähän fiiliksellä ”no joo”, usein kyseessä on ollut joku kesäteatterikappale. Että tulipahan nähtyä. Viime vuoden teatterikokemuksia on huikeat kolme ja esitykset olivat Viiru ja Pesonen, Hui Kauhistus sekä Mau-ahtava Suomi. Tykkäsin kaikista kovasti, mutta ehkä lastenesityksiä kohtaan odotukset ovat vähän erilaiset? Eniten ärsyttää ne komediapätkät, joiden pitäisi naurattaa, mutta hymähtelen penkissä kyllästyneenä.

Kuukausi sitten tuli ensi-iltaan Tampereella näytelmä nimeltään Huojuva talo, joka sai niin paljon kehuja välittömästi eri kanavissa, että tuli tarve nähdä se. Kun lastenvahti saatiin, varasimme kuukauden päähän liput ja lauantaina oli vuoromme nähdä tuo esitys. Tiesin aiheen, en lukenut läpi kaikkia arvosteluja, jotten tietäisi liikaa.

Huojuva talo on Maria Jotunin modernisointi, jossa sukupuoliroolit käännetään päälaelleen. Kiltti, itsetuntonsa menettänyt Eero kohtaa baarissa valloittavan Lean, vahvan naisen, narsistin, johon rakastuu hetkessä. Nopealla tahdilla Lea imaisee Eeroa syvemmälle ansaansa, manipuloi, väheksyy, hurmaa ja lyö. Näytelmä on ahdistava, ajatuksia herättävä ja niin todellinen, että laitoin silmät kiinni kohtauksessa, jossa heiluttiin puukon kanssa. Lapsiin kohdistuvan väkivallan kohdalla itkin. Kyyneleet valuivat näytelmän aikana useammankin kerran mikä hämmensi, en oikeasti muista ikinä itkeneeni teatterissa.

Jaksoin niin väliajalla kuin jälkeenpäinkin ihmetellä Eeroa esittäneen Arttu Ratisen jaksamista. Hän vetää täysillä koko näytelmän ajan lavalla puhumattakaan raivoavaa Leaa esittävästä Anna-Maija Tuokosta. Millainen olo näyttelijöillä on näin rajun esityksen jälkeen? Suhde ja roolihahmot olivat niin uskottavia, että loppukumarruksissa sitä jo suorastaan vihasi Leaa, vaikka roolihan se vain oli. Totuus kuitenkin on, että näytelmä kertoi liian monen oikeasta arjesta ja ajatus siitä teki pahaa.

poolo VERO MODA/ hame TFNC/ tennarit ADIDAS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ takki ONLY

Sain siis sen, mitä tulin hakemaan. Todella vavahduttavan teatterikokemuksen, vihdoinkin. Niin väkevän, että vielä kotonakin halasin miestä ja sanoin, että tekee mieli itkeä. Esityksen jälkeen teki mieli halata Eeroa. Tai Arttuhan hän oli. Mikään helppo näytelmä ei ole kyseessä, mutta itse tykkään niin kirjoissa, leffoissa kuin teatterissa kokemuksista, jotka pysäyttävät. En usko, että tulen unohtamaan tätä esitystä ja asiaan vaikuttaa varmasti vahvasti se, ettei kyseessä ollut mikään tuulesta temmattu satu vaan todellisuus. Suosittelen erittäin lämpimästi kokemaan tämän, jos et pelkää ahdistusta.

Asukuvat ehdimme ottaa teatterin edustalla viisi minuuttia ennen esityksen alkua ja asussa viihdyin todella mainiosti koko viikonlopun teatterista messuihin. Inspiraation siihen antoi Noora, kun äkkäsin kultahamekuvat nähdessäni, että tuollaisia elementtejähän itseltänikin löytyy kaapista!

Asufiiliksiä? Kuka on nähnyt Huojuvan talon, mikä olo jäi? Tykkäätkö ylipäätään käydä teatterissa?