Tästä postauksesta tulee pitkä. Niin paljon vuorokausi maalla on herättänyt jo tunteita ja ajatuksia pienessä cityihmisen päässä. Kuten Instagrammin seuraajat ovat huomanneet, perheemme on päätynyt maalle, tarkemmin sanottuna Lapinjärvelle. Siis mihin? Niinpä, kukaan kenen kanssa asiasta olen puhunut ei ole kuullut Lapinjärvestä ja kaikki luulivat meidän menevän pohjoiseen. Oikeammin päädyimme kuitenkin 2,5 tunnin ajomatkan päähän Tampereelta, Kouvolan ja Porvoon väliin.
Lapinjärvi haki citybloggareita asumaan maalle ja kokemaan maaseudun rauhan. Minä hain, sillä kaipasin pientä irtiottoa hälinästä ja kaupungista. Siitä jatkuvasta metelistä, mikä stressaa muun muassa kun yrittää nukuttaa lasta vaunuihin. Halusin näyttää lapsille maaseutua ja iloksemme pääsimme testaamaan maalla asumista.
Minä en ole ikinä ollut mikään mökkeilijä, sillä mitään sukumökkiä ei ole koskaan ollut. Se on vain jäänyt. Muistan silti kaikki reissut maalle ihanina elämyksiä. Lapsena oleilin isovanhempien mökillä Veikkolassa kesäkeittoa syöden, 1950-luvun Aku Ankkoja lukien, uiden ja pyöräillen. Nuo päivät ovat yksiä rakkaimpia lapsuusmuistoja (nykyäänhän alue on omakotialuetta, eikä mökkielämästä ole mitään jäljellä). Teininä olin pikkuserkkujen luona maalla pari yötä ja tulimme illanvietosta kotiin traktorilla. Traktorilla. Ajelimme sillä kylän läpi. Kaikki maalla koettu on jäänyt vahvasti mieleen ja aina mielessäni on kytenyt ajatus, mitä nämä ihmiset tekevät täällä talvella?
Kun saavuimme Lapinjärven mökkimme pihaan, esikoinen pettyi aluksi, sillä mökkirannasta ei pääse uimaan. Minä pyörin ympyrää tutkien mökkiä ja pelkäsin kuopuksen kierivän rinnettä alas. Lapsi kyseli voiko täällä katsoa missään Pikku Kakkosta? Hetken aikaa olimme vähän ahdistuneita, mitä teemme täällä viikon? Minä jopa sanoin, että ei kai täällä ole pakko koko viikkoa olla jos ei pysty.
Mutta vuorokausi myöhemmin fiilis on aivan toinen. Lapset kiljuivat riemusta, kun pihasta löytyi urakalla metsämansikoita. Mies lämmitti saunaa, minä tein kanttarellipiirakkaa järvimaisemaa katsellen ja lapset söivät mansikoita. Saunoimme, juttelimme ja viilentelimme pihalla. Lasten mentyä nukkumaan istuimme miehen kanssa pihalla katselleen pimenevää järveä ja ymmärsin mökkeilyn vetovoiman. Se hiljaisuus, se luonnon kauneus ja rauha ovat kyllä jotain sanoin kuvaamatonta. Muutamassa tunnissa olimme unohtaneet seurata kelloa ja nukkumaanmenoajatkin menivät pitkiksi.
Sunnuntaina helteinen Lapinjärvi pisti parastaan. Keli oli täydellinen ja päätimme mennä sinne minne nenä näyttää. Suuntasimme Pyhäjärven uimarannalle Porlammille ja löysimme sen vierestä valtavat määrät mustikoita. Autosta löytyi sattumalta puhdas pakastepussi, joten kykimme kaikki keräämässä mustikoita piirakkaa varten. Opettelimme esikoisen kanssa tunnistamaan myrkylliset kielot sekä tuhkamarjat ja herkulliset puolukat. Olimme pusikoissa yli lounasajan taas unohtaen katsoa kelloa.
Suuntasimme etsimään ruokaa, mutta päädyimmekin Porlammin paikallisille kirppiksille, josta matkaan tarttui lastenkirja, kaksi lastentuolia ja muumi-cd automusaksi. Meitä tervehdettiin iloisesti ja neuvottiin mistä löytyy lisää kirppareita. Juteltiin, luvattiin katsoa lasten perään. Tämä nyt on se kohta, jossa kaupungissa asujan sydän sulaa. Voitteko kuvitella, että naapuritalomme mies sukelsi autoonsa nähdessään minun tulevan ja piti päätä autossa kunnes ohitin hänet, jotta ei tarvitse moikata? Toisen naapurin teinityttö kaivaa hädissään aina luurin esiin kun näkee minun lähestyvän, eikä nosta siitä päätään. Kaupungissa ei moikkailla ja rupatella. Sunnuntain aikana meitä moikkasi jokainen kenen ohi kävelimme, auton ratista nousi käsi tervehdykseen ja kaupan kassa kääntyi erikseen tervehtimään. Minä olin ihan ihmeissäni, tällä tavallako maalla tervehditään? Miksei meillä! Tuleepa hyvä mieli.
Söimme piirakkaa helteisen Antik-Annan terassilla ja kävelimme sitten 10 kilometrin lenkin maalaismaisemassa tyttöjen nukkuessa. Emme kuulleet kuin tuulen huminan puissa, näimme kauniit kasvit ja maalaisraitin. Ihan täydellinen kesämaisema. Edelleen keskustelimme siitä, mitä ihmiset tekevät täällä marraskuussa, kun maisema on hieman erilainen, sekin pitäisi kyllä kokea. Nyt saimme ensipuraisulla nauttia siitä, mitä maaseutu on parhaimmillaan. Yhteisöllisyyttä ja puhdasta luontoa, hiljaisuutta ja heinäpeltoja.
Minä lopetan tältä erää tähän, sillä ne keräämämme mustikat menivät piirakkaan, jota täytyy lähteä maistamaan. Palaan vielä Lapinjärven tunnelmiin!
Iloista ja aurinkoista alkanutta viikkoa! Löytyykö sieltä maaseudun ihmisiä? Kenelle Lapinjärvi on tuttu paikkakunta?