Joko se alkaisi olla lomamoodi? Tänään alkaa nimittäin odotettu miehen loma ja hei, äkkiseltään sääennusteetkin näyttävät ihan hyviltä! Vihdoin! Olen tosin rämpytellyt niitä viime aikoina ihan järjettömän useasti ja näyttävät muuttuvan kymmenen kertaa päivässä… Mutta lomaa on silti odotettu kovasti!
Josko pääsisi urheilemaankin taas lomalla, nyt on ollut kyllä tuskaista sairastelukierrettä. Ei onneksi *koputan puuta* lastentauteja kummempaa, mutta niitä on riittänyt. Keväällä oli vauvarokko, oksentelua, viisi korvatulehdusta ja Kyproksella enterorokkoja. Jotenkin ajattelin, että tauti on selätetty, joten järkytyin, kun minultakin nyt viikkoja myöhemmin alkoi irrota kynsiä lapsista puhumattakaan. No, tämän viikon olenkin ollut sitten vielä kovassa lenssussa ja niistänyt nenää irti. Se kysyy voimia, kun itse täriset ja niistät ja kaksi lasta on vauhdissa ympärillä. Ja tämä on yllättänyt minut kahden lapsen kohdalla, sillä sen kolmen vuoden ajan kun lapsia oli yksi, meillä taidettiin sairastaa kolme kertaa kunnolla. Lennettiinkin monta kertaa ilman tauteja. Johtuuko se siitä, että kierrättävät pöpöjä, kun eivät päiväkodissakaan ole?
Mutta tästä ei voi olla kuin suunta ylöspäin! Oli kyllä hirveä tauti tuo enterorokko ja valitettavasti Kyproksen kuvat muistuttavat siitä aina. Onneksi loma kuitenkin onnistui, mutta kyllä se aika paljon kipuja, yövalvomisia, hurjan näköisen ihon ja nyt tämän viikkoja kestäneen parantumisen vaati! Onko muilla sairastettu sitä?
Vaikka näistä kuvista tulee mieleen taudit, niin kyllähän niistä muistuu mieleen myös se ihana lämpö. Mahtavan moni onkin päässyt reissuun tänä kesänä, Instagram on ollut täynnä matkakuvia! Espanja, Tsekki, Italia, Kypros ja Kreeta ovat olleet edustettuina, mutta sanoisin silti bonganneeni feedistani ehdottomasti eniten Kroatia-kuvia, sen suosio ei laannu! Ihana niitä on katsoa ja ihan hirveä matkakuume kyllä tulee!
Tämä mekkokin on reissuhankinta vuodelta 2012, kun olimme New Yorkissa ja on ollut muistaakseni joskus blogissakin. Se on muun muassa nähnyt monet festarit, valitettavasti tämän illan rientoihin joudun vielä ajattelemaan ehkä… Villasukkia?
Saas nähdä kuinka blogin nyt loman myötä käy, se on pyörinyt poikkeuksellisen ahkerasti ajankohtaan nähden, koska olen monesti istunut päikkäriajat sisällä. Monta juttua olisi takataskussa!
Entä oletko itse ollut tänä kesänä reissussa, mikä on lempparikohteesi? Vai onko reissu vielä edessä?
Aivan ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä sorvin ääreen miehelle, vikoja tunteja viedään!