Kesän parhaat bikinit

Vaikka nyt mittarissa on +11 astetta ja vettä roikaa, uskon silti vakaasti, että näille ihan parhaille bikineille tulee vielä Suomessakin käyttöä. On vaikeaa välillä kirjoittaa tuotteesta, jonka on saanut ja josta oikeasti tykkää ihan hirveästi. Tai ei se ehkä vaikeaa ole, mutta se, uskotte kun rehellisesti sanon näiden bikinien olevan parhaat mitä olen omistanut, onkin toinen juttu. Yritetään!

Lähtökohdat olivat seuraavat: imetys ja painon putoaminen veivät minulta muutaman kuppikoon ja kevään kävin vauvauinnissa liian isoissa bikineissä. Olo oli muuten aika epävarma. Kun marraskuussa näin Changen näytöksessä Santo Domingo-kuosiset bikinit, ihastuin välittömästi. Silloin toukokuu, kun niiden luvattiin tulevan kauppoihin tuntui aika kaukaiselta, mutta niin se vain tuli. Toukokuu, reissu ja bikinitarve.

Minulla on aiemminkin ollut bikinejä Changelta (esim. viime kesän Kreetan matkalla) ja tiedän, että myyjän apuun voi luottaa. Voi että jännitti mennä kokeilemaan bikineitä, olin niistä niin haaveillut, jos ne eivätkään istu! Aluksi kuulin, että pienin ympärys näissä on 70 cm, eli käyttämääni 65 cm ei löydy. Päätin kuitenkin kokeilla ja eipä haitannut, istuivat oikeasti ihan täydellisesti.

changelingerie+santodomingo changelingerie+nausicaa2

Inhoan bikineissä sitä, jos alaosa on pienehkö ja sitä joutuu nykimään paikalleen ja pelkäämään jatkuvaa vilauttelua. Siksi valintani oli ehdottomasti hipster-alaosa kaarituellisten liivien pariksi, onneksi sellainen löytyi! Tämä kombo oli niin mukava päällä, etten koskaan ole tuntenut oloa niin ”helpoksi” bikineissä. Tiedättekö mitä tarkoitan, ei tarvitse nykiä ja asetella koko ajan jostain tai pelätä vilauttelevansa jatkuvasti.

Minä siis asuin näissä bikineissä kaksi viikkoa. Ensiksi ajattelin julkaista varta vasten otettuja bikinikuvia, sitten totesin, että otan kuvan sieltä toisen täältä kahden viikon ajalta. Huomaatte ihonväristä, että päivät vaihtuvat ja minä olen näissä bikineissä aina. Tukka on merivedessä ja maha hiekassa, mutta nämä olivat niitä aidoimpia kuvia kuiteknkin! Ehkä paras ominaisuus oli tuo halternaeck-yläosa, jonka saattoi sitoa myös alas, eli rusketusraitoja ei jäänyt. Moni bikini oli tässä vaiheessa pettänyt, kun halterneck ei ole niskassa ja kantelee lapsia ja heiluu menemään. Mutta ei, nämä pysyivät paikallaan vesileikit ja muut, eikä kertaakaan tullut olo että putoavat.

Ja tunnustan: koska minulla ei ole sopivia olkaimettomia liivejä, nämä toimivat myös alusvaatteena tiettyjen kesäasujen kanssa, missä olkapäät näkyivät. Eli todellakin toimivat koko reissun ajan!

changelingerie+nissibeach changelingerie+bikini changelingerie+cyprus

Minä voin käsi sydämellä sanoa, että olen aika paljon Thaimaankin vuosina viettänyt aikaa bikineissä, mutta ikinä en ole niistä näin tykännyt. Sain ihan uudenlaista itsevarmuutta istuvista bikineistä, joten edes näiden kuvien julkaiseminen ei ahdista, kun olo oli itsellä hyvä!

change+santodomingo

changelingerie+holiday

Voisikohan ihminen onnellisempi olla kuin olin jokaisessa näissä kuvissa, jokaisena lomapäivänä?

Oletko itse testannut Changen bikinejä? Mikä on suosikkibikinisi?

Nyt vaan sormet ristiin, että saadaan vähän lämpöisempiä kelejä!

 

*bikinit saatu blogin kautta