Kesän odotetuimmat

change+pizbuin

Voi että sitä odottaa kesältä aina tiettyjä asioita. Hiekkaa varpaissa, lämmön hehkua iholla, mattopyykkiä, marjojen pakastamista, kasvimaan kuopsutusta, huvipuistoreissuja, yövierait, festari-iltoja, kuuman asfaltin tuoksua. Meillä oli todella tunteita nostattava toukokuu, häät ja puolimaraton olivat isoja juttuja. Kun vielä tuli kipeäksi suoraan puolikkaan jälkeen, oli hetkellisesti tyhjä olo. Mutta sitten tuli lämpö ja siirrettiin katseet kesään!

Nämä Changen bikinit näin marraskuun muotinäytöksessä. Siis marraskuun. Silloin tuntui aivan utopistiselta katsella kesän uutuusbikineitä, mutta johonkin hurahti puoli vuotta ja nämä bikinit tupsahtivat kauppoihin toukokuun alussa. Rakastuin kuosiin alkujaan ja kun pääsin sovittamaan, rakastuin myös istuvuuteen. Näistä ei harmillisesti ollut 65cm:n ympärystä, mutta 70 ympäryksellä ja pienemmällä kupilla istuivat todella hyvin.

Koska aurinkoa ei ole näkynyt, me aloimme popsia niin maitohappoja kuin aurinkokapseleita jo vappuna, jotta vaaleista vaalein iho kestäisi edes vähän aurinkoa. Mitkä ovat meidän kesän odotetuimpia juttuja?

essence+nailpolish

– Kyproksen reissu. Sitä on erityisesti esikoinen odottanut ihan hirveästi. Hokenut aiskriim, asikriim, kun on opetellut tilaamaan jätskiä englanniksi. Reissuun lähdimme viikko maratonin jälkeen, eli hoppua paikasta toiseen on piisannut.

– Särkänniemen reissu. Koiramäessä on käyty, mutta vielä laitteissa pitää käydä sekoittamassa päänsä.

– Lähiuimaranta. Sinne esikoinen kyselee myös ja haluaa suppailla, sen löysimme viime kesänä.

– Reissu maalle. Meidät valittiin asumaan Lapinjärvelle, josta raportoimme kokemuksiamme asumisesta maalla. Aika hauskaa, minä toivonkin lapsille metsäympäristöä välillä, tilaisuutta rauhaan ja hiljaisuuteen, luulen että tuo on kiva viikko!

– Festari-ilta. Minun on nähtävä Apulanta livenä edes kerran kesässä, paikka on todennäköisesti Suomipopit tai Tammerfestit, mutta kunhan näen tuon bändin kesällä niin ei siitä mitään puutu!

next+jumpsuit next+kidsclothes

Olisihan näitä vaikka mitä, mutta siinä muutama mitä tuli mieleen! Ja samalla saan sanottua taas ison kehun Nextin lastenvaatteille: tilasin reissua silmällä pitäen kesävaatetta ja kenkiä tytöille sekä nuoremmalle uv-puvun ja hatun. Kaikki tilaukset ovat aina tulleet Englannista 1-2 päivässä ovelle, ilman toimituskuluja. Kaikki tilaukset ovat aina olleet oikein, ikinä ei ole tarvinnut palauttaa mitään. Nuo kumikengät olivat minusta hauska, tyylikäs versio rantasandaaleista, niillä saa rauhassa painella vaikka meriveteen!

pizbuin+change

Piz Buinin aurinkorasvat ovat taas mielestäni vähän kuin aurinkorasvojen mersuja, parhaita. Tuo wet skin-rasva pysyy erityisen hyvin märällä iholla ja sitä voi laittaakin märälle iholle, ilman että ihon pintaan jää lillimään valkoinen kerros. Uimarin ykkösvalinta!

Mutta kerro sinä, mitä eniten odotat kesältä? Onko kiikarissa reissu, uutuusbikinit, jotkut perhejuhlat, telttaretki…?

*bikinit, kynsilakat ja aurinkorasvat saatu blogin kautta