Häälook nro 2

bridesmaids

Palataan vielä toukokuun alkuun ja häälookiin numero 2, eli morsiusneitojen asuihin. Minä en uskonut, että kriteerini tyttöjen asuille olisivat niin suuret, mutta kyllä ne tuntuivat olevan, varsinkin kun aikaa etsimiseen ei ollut kauheasti.

Halusin siis tylliunelmat, vähän överit mekot, koska milloinkas sitä pääsee morsiusneidoksi. Samikset, toki, vaaleansävyiset. Kohtuullisen hintaiset. Siinä olikin jo aika monta vaadetta ja laitoin toiveeni Pomp de luxin kevään mallistolle, mutten tykännyt sen juhlamekosta yhtään. Googlailin, mutta oli vaikeaa löytää ihan samanlaista molemille.

lapsi+häämekko morsiusneito+asu

Kunnes päädyimme NK:lle Tukholmassa. Sen yläkerta pursusi tyllihameita ja -mekkoja esikoinen oli aivan ihastuksissaan. Minä ajattelin, että nyt on mistä valita. No, ei asia näin yksinkertainen vieläkään ollut, sillä osa mekoista maksoi 160 euroa (!!) ja monesta puuttui sitten se toisen koko. Asetin hintakatoksi 60 euroa ja siihen hintaan myyjä etsi sitten mekot, missä olisi niin 1- kuin 4-vuotiaan koot. Jäi kaksi vaihtoehtoa, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta ei, koska en aluksi ihan täysillä tykännyt kummastakaan.

Lopulta päädyimme ottamaan nämä persikanväriset tyllimekot, joiden väriä aluksi epäilin liian räikeäksi, mutta eikä se mitään liian räikeä ollut. Jos siis kaipaat tylliunelmaa lapselle, ota suunnaksi Nordiska Kompaniet!

morsiusneito+kirkko

mekot
neuleet NEWBIE KAPPAHL
kengät H&M
sukkikset KAPPAHL

taapero+morsiusneito

Täysin käsittämätöntä myös, että nämä mekot säilyivät molemmilla täysin puhtaina ja priimana. Voiko niin käydäkään? Meillä ei ole kesäjuhlia enempää tiedossa ja sittenhän nämä jäävät jo pieneksi, eli järkevyyttä olisi varmaankin myydä nämä heti alkukesästä? Mutta voi, ei millään raaskisi! Ja sitten taas, mitä me niillä enää tehdään? Eli mekot alkavat etsiä seuraavaa omistajaa, olivat ihanat!

Onko sinulla hakusessa lasten juhlavaate, mistä olet löytänyt?