Junibacken, tuo lasten lempikohde Tukholmassa. Kävimme siellä 1,5 vuotta sitten viimeksi ja esikoinen kysyi alkuvuodesta, voisimmeko mennä taas Peppi Pitkätossun taloon. Ja kun isyysloma alkoi, me menimme. Minulla oli vähän haikea olo, kun mietin kuopuksen olleen edellisen vierailun aikaan juuri saaneen alkunsa ja nyt hän leikki ihan täysillä. Aika tosiaan juoksee!

Edellinen vierailumme tuonne oli siis elokuussa aamupäivällä. Ihmiset olivat lomalla ja jono sen mukainen, sisällä minulla oli koko ajan vähän ahdistus, että hukkaan kaksivuotiaan sinne. Satujunaan sai ajan, milloin sinne täytyy mennä. Ravintola oli _täynnä_.

Maaliskuun visiitillämme mokasimme bussin kanssa ja menimmekin keskustaan Skansenin sijaan ja kiersimme kaupat aamupäivällä mennen Junibackeniin iltapäivällä, tarkoitus oli tehdä toisinpäin. Kun kävelimme kohti Skansenia, tuli vastaan paljon lapsiperheitä ja arvelimme, että Junibacken alkaa tyhjentyä. Ja kyllä, maaliskuu ja iltapäivä oli aikamoinen vierailuaika! Ravintolassa oli tyhjää, joka puolella mahtui leikkimään ja paikan näki aivan eri tavalla kuin viime kerralla. Suosittelen lämpimästi menemään lomakausien ulkopuolella tänne, jos vain suinkin on mahdollista! Minä, siis juu minä, halusin viimeksikin nousta tuon Pepin hevosen selkään, mutta ei tullut mieleenkään seistä siinä jonossa. Nyt edellämme oli yksi lapsi. Hih kuinka iloinen olin! Tuo hevonen on oikeasti aika korkea ja todella liukas, siellähän oli haasteellista pysyä liikkuvan yksivuotiaan kanssa!

Edellisellä kerralla en tiennyt mikä on mukla, nyt meillä on koluttu kaikki Viiru ja Pesonen-kirjat ja saimme esikoisen kanssa tutkia tuttuja muklia Pesosen talossa. Paikasta sai kivasti irti molempien lasten kanssa, yksivuotias pysyi hyvin leikeissä mukana, vaikka Peppi Pitkätossun talossa olikin vähän hurjia korkeuseroja välillä.

Ravintolahan on ihan hurjan hieno sirkusteemoineen, sielläkin viihtyisi tutkimassa yksityiskohtia vaikka kuinka pitkään. Odotetuin asia taisi olla kuitenkin satujuna. Noin 10 minuutin mittainen juna vie läpi satumaailman ja on todella taidolla toteutettu. Siellä tavataan niin Ronja Ryövärintytär kuin Katto Kassinen ja nautin siitä taas paljon. Esikoinen muisti hurjan jättiläisrotan ja lohikäärmeen edelliseltä kerralta ja vähän jännitti, samalla mietin onko kuopus liian pieni pimeän satujunan kyytiin. Ei ollut, hän oli sitten niin pieni, että tuijotteli vain, eikä älynnyt jännittää mitään lohikäärmeitä. Enempää en halua satujunasta edes kertoa, sillä yllätyin itse niin positiviisesti ekalla kerralla, kun en tiennyt mitä odottaa. Elokuussa jonotimme sinne vartin verran lipussa olevasta ajasta huolimatta, alla olevasta kuvasta näette maaliskuisen iltapäivän jonon pituuden. Ei ollut muita.

Kärryjä sisälle ei saa viedä ja ne täytyy jättää ulos lukon kanssa. Lukko maksaa, joten jos kotonasi on esim. joku polkupyöränlukko, ota matkaan kun lähdet! Paikka on sen verran kompakti, ettei meitä ainakaan haitannut yhtään kärryttömyys.

Junibacken maksaa lapsilta 139 kruunua, aikuisilta 159 kruunua ja alle 2-vuotiaat ovat ilmaisia. Kyllä siellä niin paljon saa aikaa kulumaan ja tutkimista piisaa, että minun mielestäni hinta on ihan ok (vrt. esim. Hoplop on samoissa hinnoissa).

Bussimokamme olikin ihan hyvä, sillä saimme puuhata rauhassa tyhjähkössä Junibackenissa ja bussi takaisin laivaan lähti iltapäivällä ihan tästä takaa, joten olimme viime minuuteille asti paikalla ja kipitimme sitten bussiin. 1 + 4-vuotiaat lapset olivat ainakin täydellisessä iässä tähän paikkaan, joten suosittelen lämpimästi käymään! Täällä viihtyy myös aikuiset, kun sadut heräävät eloon!

Kuka on käynyt Junibackenilla, mitä tykkäsit tai mitä lapsesi tuumasi? Iloista alkavaa viikonloppua räntäsateesta huolimatta!