Olin eräänä aamuna bussissa lasteni kanssa, kun tytär totesi, että kuule äiti, ei ole mitään poikavärejä. Vähän ihmettelin kommenttia ja kysyin, kenen kanssa olet tällaisesta puhunut. En saanut vastausta irti, mutta lapsi totesi viisaan oloisesti, ettei ole mitään tyttöjen ja poikien värejä, vaan kaikki tykkäävät samoista väreistä.
Toki näin. Jokainen tykkää mistä väristä ikinä tykkääkin, mutta onko siinä jotain pahaa, jos tykkää niistä ”tyttöväreistä”? Ei varmastikaan, vaan siinä, että käyttää sanaa tyttöväri. Minä rakastan pinkkiä ja vaaleanpunaista ja sitä löytyy paljon niin omasta kuin lastenkin kaapista. Minä en osaa pukea tyttöjä vihreään tai ruskeaan, mutta jos he isompana haluavat näihin väreihin pukeutua, niin antaa mennä vaan. Siinä missä sanon pinkkiä tyttöväriksi, olen kyllä suositellut miehelle vaaleanpunaista paitaa ja hänellä on parikin pinkin sävyistä, jotka sopivat hänelle erittäin hyvin. Enkä koe, että hän kulkisi tyttöväreissä. Ehkä tuo sana siis liittyy siihen, että erottaa pienet lapset pojiksi ja tytöiksi? Mutta kun nykyään tuntuu siltä, ettei saisi olla perinteinen poika tai tyttö?
Tässäkin on hassua se, etten ollut lapsena todellakaan mikään pinkeissä ja hameissa menijä. Ihan ykkösasuni oli Turtles-shortsit, jotka äiti oli ommellut. Eräs miespuolinen ystävä totesi 10 vuotta takaperin, että onpa mahtavaa nähdä sinulla hame, kun et ikinä käytä hametta. Lopullisesti sisälläni asuvan hameihmisen löysin Thaimaan-vuosien aikana ja aikuisena aloin kaivata sitä lapsena vähän karttaamani pinkkiä. Poikatyttö sai väistyä ja kasvatin ekaa kertaa eläessäni pitkät hiukset ollessani parikymppinen. Minua luultiin useamman kerran pojaksi teininä, kuljin löysissä vaatteissa meikittä ja tukka oli poikatukaksi leikattu. Ja vaikka en halunnut korostaa tyttömäisyyttä, tuntui silti jotenkin kurjalta kuulla, kun taas joku luuli pojaksi.
Tuntuu siltä, että nykyään pitää olla todella varovainen kommenteissaan ja suosia sukupuolisensitiivisyyttä. Toki ymmärrän, että tällä haetaan sukupuolien tasa-arvoisuutta ja sitä, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Minun puolestani lapseni saavat leikkiä autoilla ja pyytää ”poikavärejä” päälleen, mutta aivan itse on lapsi aikanaan Frozen-tavarat kaupasta huomannut (en yhtään edes tiennyt mikä on Frozen), aivan itse pyytää tyllihametta päälleen ja autoista kiinnostaa tasan niiden nimet. Tytär ei myöskään tykkää siitä, että äiti käyttää housuja, hän toivoisi joka päivä hametta tai mekkoa minunkin päälleni.
Jäin miettimään, teenkö väärin, jos minulta lipsahtaa, että joku asia on poikavärinen. Myönnän, viimeksi kuluneella viikolla katselin kirkkaanpunaisia kurahousuja ja totesin kaverilleni, että ovat jotenkin ihan pojan näköiset. Ne olivat kirkkaanpunaiset. Paloautonpunaiset. Miksiköhän näin ne poikapunaisina? Puolustuksekseni sanottakoon, että olin liikenteessä vain kuopuksen kanssa, esikoisen seurassa mietin jo huomattavasti enemmän mitä saa sanoa.
Kaikki sanovat, että prinsessavaihe menee ohi ja vaaleanpunaisesta tulee yöks, niin kai siinä käy. Harmi, sillä minä tykkään ihan hirveästi elää näiden hattaravärien keskellä tyttöjeni kanssa!
Hame VERO MODA/ neule ZARA/ kauluspaita SEPPÄLÄ/ sukkikset MARKS&SPENCER/ korvikset AARIKKA/ kengät SOWHAT
Ja tiedättekö, nämä tyttömäisen pinkit asukuvat otettiin tasan kuukausi sitten. Ei uskoisi kelin perusteella! Silloin kaikki lumi suli, mutta saimme vielä talven takaisin. En tykännyt kuvista, kengät eivät inspanneet (kaikki oli niin umpijäässä, että korolliset saappaat oli vain pakko jättää kotiin) ja maisema oli kurainen. Mutta nyt inspiroiduin pinkistä, tuosta ”tyttö”väristä. Lapsen yksi lausahdus sai taas pysähtymään ja miettimään tätä.
Mitä sinä olet mieltä sukupuolisensitiivisyydestä? Tai näetkö väreissä tyttö- ja poikavärejä? Iskeekö pinkki asu?
P.S. Sain aikaiseksi suorittaa tuon Bare Barin raakapatukka-arvonnan ja onni suosi tällä kertaa Kirsiä! Kiitos kaikille osallistuneille ja ihanaa viikonloppua! <3