Äiti vastaa – millainen olin lapsena?

Sekä Hanna että Kira julkaisivat hiljattain postaukset, joissa äiti kertoi heistä. Minusta oli todella hauska lukea blogista jonkun muun suulla kirjoitettu tekstejä. Siinä nousee eri asioita esiin, kuin mitä itse ehkä nostaisi. Myös poikakaveri/aviomies vastaa-postaukset ovat olleet mielestäni kivoja, sellaisen toteutinkin joskus. Näissä myös tulee vastaajankin persoona kivasti esille.

Minäkin siis pyysin äitiäni vastaamaan muutamaan kysymykseen, muuttelin kysymyksiä ja lisäsin pari omaa, koska nämä postaukset olivat minusta niin herttaisia. Suoraan sanottuna vähän jännitti, mitä äiti vastaa. Hymyilytti, kun hän oli vastannut napakasti ja tiivistetysti kysymyksiin työkiireidensä keskellä. Mutta suostui kuitenkin vastaamaan, joten tässä tulee!

Kursiivilla laitetut jutut ovat omia lisäyksiäni.

1. Millainen Katja oli lapsena?

Vahvatahtoinen, äppäskäppänä ja ujo. Hän oppi asioita nopeasti.

lapsuus1 lapsuus2 lapsuus7
Vihasin valokuvassa olemista…

2. Mitä mieltä olet siitä, että Katja kirjoittaa blogia?

Minusta se on tämän päivän juttu. Somen kautta voi jopa työllistää itsensä. Katjan hyviä kuvia on kiva katsella.

3. Kerro joku hauska juttu, mitä Katja teki pienenä?

He tekivät ystävien kanssa muotinäytöksen. Musiikki pauhasi ja kävelivät edes takaisin terassilla. Olikohan se musiikki New Kids on the Block. (Koska naapuri kuvasi videolle tämän ja olen katsonut sen aikanaan monta kertaa, muistan edelleen liikkeet ja muotinäytösbiisin, joka oli Popedan Kersantti Karoliina. Hih!)

lapsuus11

4. Millainen isosisko Katja on?

Pikkuisen määräilevä. Hän käsittelee veljiään johtajan ottein ja huolehtii toisten murheista.

lapsuus10 lapsuus9 lapsuus4

5. Mikä on Katjan outo tapa?

Siivousvimma. En muista kotona törmänneeni. (Minusta taas tuntuu, että äiti siivosi aina kun olin pieni. :D)

6. Miten muistutatte toisianne?

Vaadimme itseltämme liikaa, sillä helpommallakin pääsisi. Tykkäämme juhlistaa asioita arjessa. Kiukuttelemme.

lapsuus5
Taisin haluta muistuttaa äitiä, lainasin salaa huulipunaa pikkuveljen ristäispäivänä. :D

7. Milloin olet ollut kaikkein ylpein Katjasta?

Vanhojen tanssit, ylioppilasjuhlat, valmistuminen ylopistosta, häät, synnytykset. Ehkä kaikken ylpein synnytysten jälkeen.

8. Millainen äiti Katja on?

Huolehtiva, rakastava, vaativa, puuhaa paljon lasten kanssa. (Tämä aiheutti kauhun, vaativa, vaadinko liikaa? Kysyin lisäselitykstä ja äiti sanoi, että vaadin kuulemma sääntöjen noudattamista yms. Huh.)

lapsuus8
Euro Disneylandin aamiainen hahmoineen oli ihana eikä unohdu! 

lapsuus3
Tämä kuva on New Yorkin lentokentältä, josta muistan vain että pihalla satoi satoi ja satoi.

9. Millainen Katja oli koulussa?

Kiltti ja tunnollinen sekä myös kiusattu.

10. Mitä muuttaisit, jos voisit kasvattaa Katjan uudelleen?

En olisi niin tiukka. Halaisin ja ottaisin syliin enemmän. Leikkisin mielikuvitusleikkejä niin kuin nyt tyttöjen kanssa. (Tuntuu, että voisin ehkä sanoa omat asiat äitiydestäni jo nyt, mutta ehkä se menee usein näin, että mummit saavat nauttia parhaista paloista?)

lapsuus6
Riemukaari oli maailman tylsin lapsen mielestä ja päästäkin kasvaa Eiffel-torni.

11. Mikä oli Katjan lempipuuhaa lapsena? Entä nyt?

Kirjoittaminen. Katja teki omaa lehteä, eikä ollut tietokoneita. Marsut ja hevoset kuuluivat elämään.
Nykyäänkin kirjoittaminen, jumpat sekä perhe.

Sellaiset vastaukset! Minä kiitän äitiä! Mitä pidit tällaisesta postauksesta? Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua!