Munan monet muodot

Minä ja kananmuna. Mitähän siitä sanoisin. Suhtautumiseni kananmunaan on vähän päivästä kiinni. Nuorempana rakastin kananmunia, joissa sisus oli löysä. Teininä aloin karttaa lihaa ja munatkin olivat vähän niin ja näin, mutta aina olen niitä kuitenkin syönyt. Nykyään tykkään silloin tällöin syödä munakasta, mieheni tekee ihan parhaat munakkaat tai munakokkelia, jos siinä on tarpeeksi pippuria, mutta mikään suuri kananmunafani en ole.

Kananmunasta tulee helposti se fiilis, ettei niitä saisi päivittäin kauheasti syödä. Tiedän, että tämä koskee keltuaista, mutta kuka nyt erottelee kananmunasta valkuaiset ja tekee valkuaismunakkaan? Ei ainakaan kahden pienen kanssa huseeraava äiti, hyvä kun syödä ehtii. Oli aika, kun oikeasti laskin päivittäistä proteiininsaantiani ja välttelin hiilareita ja edelleen huomaan eron olossa, jos syön proteiinipitoisesti. Ei turvota, ei väsytä. Niinpä osallistuin mielelläni lounaalle, joka tehtiin lähinnä kananmunatuotteista. Laitilan kanatarha kutsui idealounaalle, jossa esiteltiin kananmunan eri muotoja ja heidän tuotteitaan. Ajatus rauhassa syödystä lounaasta, jonka valmisti huippukokki Kristian Vuojärvi oli… hieman houkutteleva! Ilokseni vain härkätartar oli sellainen, joka minun täytyi skipata.

laitilan+proteiinismoothie kristianvuojärviproegg

Kristian kisaa Suomen kokkimaajoukkueessa ja kertoi meille mielenkiintoisia asioita kokkimaajoukkueesta. Hauska yksityiskohta muuten oli ero siinä, paljonko esimerkiksi muissa Pohjoismaissa valtio tukee kokkimaajoukkuetta, Suomessa vastaava summa on… pyöreät 0 euroa!

Lähdimme Kristiania kuunnellessamme maistelemaan menuta, joka oli seuraava:
– Härkätartar, pikkelöityä sipulia, valkuaista ja keltuaiskreemiä
– Metsäsienikeittoa, kananmunaa 64.7 ja kuivattua tattia
– Kuha-rapurullaa, kananmunaa ja muhennettua perunaa, graavattua keltuaista ja kuohkeaa tilli-kastiketta
– Herukka mikrokakku, herukkamarenkia ja herukkavaahtoa

Kaikki ohjeet muuten löytyvät Laitilan sivuilta, jos innostaa tutkia tarkemmin!

munax+tartar laitilankanatarha kuha+munax munax+jälkiruoka

Täytyy sanoa, että olo oli hämmentynyt. Mitä kaikkea munasta voi saada aikaiseksi! Ja miten hyvältä ihan muhennettu peruna kananmunan kanssa maistui pitkästä aikaa! Olen hyvin samaa ikäluokkaa Kristianin kanssa ja hän sanoikin johdattavansa meidät lapsuutensa makuihin. Nyökyttelin, tuttu juttu omastakin lapsuudesta tämä maku. Jälkkäri oli yllättävän hyvää, sillä se kuulosti vähän liian terveelliseltä, mutta maistui kyllä todella hyvältä.

Minulle myös Laitilan kanatarhan tuotteet olivat uusia tuttavuuksia ihan perusmunia lukuun ottamatta. Ne syntyvät Laitilassa perheyritys Munaxissa. Mielenkiintoisin tuttavuus oli ehkä Proegg-smoothie, jonka voi juoda ihan sellaisenaan, lisätä smoothieen, käyttää jälkkärissä kuten Kristian teki tai tehdä siitä välipalaa, kuten minä tein (postaus tulossa). Metsäsienikeiton seassa ollut kananmuna sai minut pyörtämään ajatukseni siitä, etten tykkää kananmunasta, niin herkullinen se oli. Tosin sitä oli kypsennetty 64,7 asteessa 45 minuuttia, eli en ihan heti tee samaa perässä, mutta kivaa oli päästä maistamaan.

Vaikka tuntuu hullulta ostaa kaupasta suoraan valkuaisia purkissa, on se ainakin kotiäidille ajatuksena helpotus, sillä kokkaaminen on ajoittain haasteellista. Lisäksi on hienoa, ettei munasta hukata mitään, vaan myydään eteenpäin niin keltuaiset kuin valkuaiset, ensimmäisiä menee kuulemma paljon mm. majoneesiin ja valkuaisia jää yli. Myös jauhemuodossa valkuaista löytyy, jolloin sitä on helppo lisätä esim. smoothieen proteiinilähteeksi. Maistoimme appelsiinivalkuaisjauhetta sekä mustaherukkasmoothieta yhdessä, täytyy sanoa että toimi! Sen sijaan valmista pötköä munavoita en voisi kuvitella ostavani, sillä sen tekeminen on minusta maailman helpointa ja silloin saa itse maistella suolan ja rasvan määrän sopivaksi.

munavoi+laitilankanatarha

Kokonaisen lounaan kananmunia syöytyään tuli olo, että nyt taisin syödä yhden munan liikaa, mutta seuraavana päivänä jo innostuin selittämään munatuotteista miehellekin.

Kyllä kananmuna taipuu aika moneen muuhunkin kuin munakkaaseen tai kokkeliin, se tuli huomattua!

Ovatko kyseiset tuotteet itsellesi tuttuja? Tai tykkäätkö syödä kananmunia?