Voita uutuustuote Kolo-saunakiulu!

kolo

Suomalaisuus ja saunominen. Siinä on yhdistelmä, josta on aika paljon kirjoitettu ja keskusteltu niin kotimaassa kuin muualla. Mitä sinulle merkitsee saunominen, tykkäätkö? Meidän perhe tykkää, täytyy todeta, että kuopus on tällä hetkellä innokkaampi saunoja kuin isosiskonsa. Vuokatin lomalla testasimme muun muassa tavallisia saunoja, savusaunan, luolasaunan, höyrysaunan ja istuimme paljussa kaikki neljä. Kylmän talvipäivän ja ulkoilun jälkeen on ihanaa päästä saunaan lämmittelemään. Yhtä lailla sinne on ihanaa päästä hikisen jumpan jälkeen tai kesällä istua saunassa ja pihalla vilvoittelemassa edes takaisin. Kaikille yövieraille lämmitämme poikkeuksetta saunan ja viimeksi taisin kuopuksen kummitädin kanssa istua siellä 1,5 tuntia, meiltä käytiin jo kyselemässä onko kaikki kunnossa vai pyörryimmekö. Välillä saunomme kaksin miehen kanssa, kun lapset jo nukkuvat ja itkuhälytin on kylppärissä. Se on se paikka, missä jutellaan, heitetään päivän murheet romukoppaan ja rentoudutaan (no joo, vielä vähän opettelevat saunarauhaa nuo pienet…).

kolokiulu

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä saunaamme vielä nyt kolmisen vuotta remontin jälkeen. Siihen tehtiin iso keskiosa muksuja ajatellen ja kylpyamme mahtuu olemaan hyvin keskilauteella. Olen myös tykännyt tumman saunan tunnelmasta hurjan paljon, vaikka aluksi ehkä epäilyttikin.

Nyt kun keväthanki sekä – aurinko kimmeltävät, iskee itseeni taas sisustuskärpänen. En edes kerro kuinka monta tapettia haluaisin uusia ja muuta pientä, mutta pääsin aloittamaan saunasta, joka sai piristyksen ilmeeseensä uuden KOLO-saunakiulun myötä. Niin minkä Kolon? Kuka on jo törmännyt tähän uutuustuotteeseen?

KOLO on suomalainen, vuonna 2016 perustettu saunatarvikkeita valmistava yritys, jonka missiona on jalkauttaa suomalainen saunakulttuuri kaikkialle maailmaan, kiulu ja kauha kerrallaan. Samasta tavoitteesta kertoo brändin slogan: “KOLO – From the Home of Sauna”.

Tämä saunakiulu + kauha on yrityksen ensimmäinen tuote ja se tuli markkinoille vasta pari viikkoa sitten. Kuten kuvista huomaa, kiulussa ei ole kantokahvaa, vaan koloihin asetettava kauha toimii myös kahvana. Tarkoituksena on ollut karsia kaikki ylimääräinen pois, jotta muotokieli olisi mahdollisimman pelkistetty ja kaunis.

kolo+sauna saunakiulu

Materiaaleina on käytetty pulverimaalattua alumiinia sekä bambua ja väreinä löytyy musta sekä valkoinen. Kiulu on ensimmäinen osa saunomisen ja kylpemisen tuoteperhettä, jonka on suunnitellut muotoilija Brita Flander. Tuotteita lanseerataan myöhemmin lisää markkinoille. Tällä hetkellä tuote on mahdollista ostaa Stockmann -tavarataloista, suurimmasta osasta K-rautoja tai suoraan kolosauna.fi -sivustolta.

saunakiulu+kolo

Minä mallailin saunaamme sekä mustaa että valkoista kiulua, mutta tulin siihen tulokseen, että valkoinen on juuri se kevätpiristys mitä hain. Se erottuu ihanasti tummasta saunasta. Testiryhmämme totesi, että kauha on kevyt ja siihen mahtuu reilu määrä vettä, eli täydellä kuupallisella saa nakattua napakat löylyt. Kantokahvassa piti hieman hakea oikeaa kantoasentoa, jotta kahva ei luistaisi, eli ihan keskeltä ei kannata ottaa kiinni, mutta helpottui pienellä totuttelulla. Ihanan kevyt setti ja joten tyylikäs setti tämä mielestäni on!

sauna+bambu

Jos sinäkin kaipaat saunaan hieman uutta ilmettä ja tykästyit tähän uutuustuotteeseen, hyppää mukaan arvontaan! Arvon yhden mustan ja yhden valkoisen kiulun, eli arvonnassa on kaksi voittajaa! Säännöt ovat seuraavat:

  1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mitä saunominen sinulle merkitsee. Saat yhden arvan.
  2. Blogin facebook-sivuista tykkäävät saavat toisen arvan. Kerro oletko mukana yhdellä vai kahdella. Jos voitat, haluaisitko mustan vai valkoisen setin?
  3. Muista jättää sähköposti sille varattuun kenttään, se näkyy vain minulle, niin saan yhteyden sinuun mahdollisen voiton osuessa!

Arvonta on auki viikon verran, eli suljen sen tiistaina 21.2.2017 klo 18.

kolosaunakiulu

Onnea matkaan kaikille sekä ihania löylyhetkiä!

*omat sekä arvottavat kiulut saatu blogin kautta