Huskysafari on ollut haaveenani jo pitkään, mutta painunut mielessä taka-alalle, kun olen ajatellut, ettei Lappiin tule lähdettyä. Viimeistään Gugguun mainosvideo sai huokailemaan ajatuksesta, että pääsisi itse reen kyytiin noissa maisemissa! Innoistukseni olikin suuri, kun äkkäsin että Vuokatissakin pääsee kirmaamaan huskyjen vetämänä, sinne menemme ehdottomasti! Huskytarha sijaitsi muutamien kilometrien päästä majoituksesta, joten sen sai helposti yhdistettyä lomaan. Perheeni oli vähän ihmeissään, kun ilmoitin että varasin meille Vuokatti safarisin kautta kyydin koirien kanssa, varsinkin esikoinen kyseli moneen otteeseen mihin oikein menemme? Koirarekeen? Juuri sinne höyrysin, nyt mennään! Kun tiistaiaamuna suuntasimme kohti koirarekeä, onnistuimme sitten vielä kävelemään väärään paikkaan ja meidät ystävällisesti noudettiin sieltä autolla huskytarhalle omistaja Kimmon toimesta. Siinä höyrytessäni en sitten edes osoitetta tarkistanut! Onneksi pääsimme paikalle ettei tarvinnut koko hommaa perua.
Huskytarhalla meitä odotti kuusi koiraa valjastettuna reen eteen ja ne hyppivät ja pomppivat innosta. Paikanpäältä saa myös ulkoiluvarusteita kengistä villasukkiin ja haalariin, jos on varustautunut kevyemmin.
Innostushaukku täytti tienoon ja me kuuntelimme toisen omistajan, Päivin, ohjeita sekä esikoisen että koirien kärttäessä joko joko joko mennään! Täytyy sanoa, että minä vähän nielaisin, kun kuuntelin ohjeita. Kolme perheestä istuisi siis reessä ja yksi ajaa koiria. Hänen tehtävänsä on siis seistä siellä takana. Jos irrottaa ja kuski häviää, koirat jatkavat sitten matkaa. Kai se reki on mahdollista kipatakin. Apua, onkohan koirien ajaminen vaikeaa? Jännitin pärjäämmekö me!
Me olimme valinneet Nupun ja Nallon kierroksen ohjelmaksemme, jossa ajetaan pienempää lenkkiä useaan kertaan. Emme uskaltaneet kahden näin pienen kanssa lähteä pidemmälle lenkille, vaikka Päivi kyllä sanoi hyvin pientenkin pärjäävän safareilla esim. makuupusseissa. Tällä pienemmällä kierroksella voi lopettaa heti kun siltä tuntuu, joten jos on esimerkiksi paljon pakkasta, on se pienille hyvä vaihtoehto. Kierros riitti meille kyllä hyvin ja saimme tuntumaa hommasta.
Kaksi ensimmäistä kierrosta Päivi ajoi ja näytti, miten homma toimii. Reen lähtiessä ensimmäistä kertaa liikkeelle esikoisen riemunkiljaisu sai hymyn korviin, hän ei varmasti voinut käsittää miten kovaa reki lähtee. Koirissa on hurja voima! Parin kiekan jälkeen saimme mennä ihan omana perheenä, mikä oli oikeastaan ihanaa, silloin voi aina höpötellä mitä sattuu (ja ottaa parit selfiet nolostelematta ;)). Arvaatte varmaan, kuka pääsi puikkoihin ekana? Kyllä, miehen minä sinne laitoin. Kun sanoin ääneen ”mitäköhän tästä tulee, ethän vain kaada meitä?” totesi tytär, että älä äiti jännitä, kyllä isi osaa ajaa. Hih, niin osasikin ja saimme liitää läpi lumisen metsän yhdessä.
Muutaman kiekan jälkeen vaihdoimme kuskia. Arastelin nousta puikkoihin ja ottaa jarruvastuun, mutta onneksi kokeilin, olihan se aika huikeaa. Voi olla, että minun ajamillani kierroksilla oli hitaampi aika kuin miehen, sen verran jännitti ja painelin jarrua.
Millaista se sitten oli? No ihan huikean kivaa. Koirien into, vauhti ja voima ovat hämmästyttäviä ja oli aivan mahtavaa päästä yhdessä perheenä liitämään läpi metsän. Siinä on jotain satumaista. Vähän harmitti, ettemme varanneet pidempää retkeä, mutta toisaalta kymppikuisen alkaessa nurisemaan paikallaanoloa totesimme, että ehkä parempi näin. Olisi upeaa istua pidempään kyydissä talvisia maisemia ihaillen ja syödä vaikka retkieväät matkalla.
En tiedä monta kierrosta lopulta teimme, kunnes esikoisen oli pakko päästä pullalle, josta oli puhuttu etukäteen. Vielä ennen sisätiloihin siirtymistä kävimme kiertämässä koiratarhan ja tutustumassa kaikkiin koiriin, yhteensä tarhalla on 76 koiraa. Meidän retkeä vetämässä olivat Fox, Frodo, Lucas, Rekku, Frida sekä Caesar. Oli hauskaa kuulla miten eriluonteisia koirat ovat, kuka on kenenkin äiti, veli tai mummo (menin jo näissä sekaisin) ja millaisia kilpailuja huskyilla järjestetään. Kimmo ja Päivi ovat pyörittäneet tarhaa vuodesta 2004 asti, joten eläkeläiskoiriakin oli jo joukossa.
Kyllä muuten maistuikin tee takkatulen ääressä hyvälle! Yksi haave oli toteutunut ja kipinä päästä uudelleen ja pidemmälle jäi! Kiitämme kovasti Kimmoa ja Päiviä vieraanvaraisuudesta. Tästä kokemuksesta puhutaan meillä varmasti vielä pitkään!
Onko muilla kokemuksia tai haaveita liittyen huskyretkiin?
*yhteistyössä Vuokatti Safaris