Siellä me seisoimme, lämpöisessä salissa ja pälyilimme toisiamme. Kaveri, jonka oli pitänyt lähteä tuekseni, oli sairastunut ja päädyin joogasaliin yksin. Kurkin varovaisesti ympärilleni ja laskin, että meitä oli alkeiskurssilla 16 joogia, joista tasan puolet miehiä. Yllätyin (miksi lie), odotin naisia olevan enemmän. Seisoimme paikallamme vähän hermostuneina ja mietin, miksi olen täällä, haluaisin kotiin.

Niin, miksi olin? Henkka Tampereen astangajoogakoulusta kyseli loppuvuodesta, josko kokeilisin alkeiskurssia. Sanoin heti, että en tule, en osaa, en malta joogata, en taivu. Henkka suostutteli ja myönnyin lähtemään. Kaksi päivää ennen alkeiskurssin alkua meillä käytiin kotona keskustelu ”en halua mennä, miksi pitää mennä, en halua tehdä vapaa-ajallani mitään epämukavaa, haluan mennä attackiin juoksemaan, mitä jos ne nauraa mulle?”. Meinasin jo perua, mutta mieheni puhui minut ympäri. Kokeile nyt, eikä ne mitään naura. Suorittajaminä oli kauhuissaan astumisesta epämukavuusalueelle ja lajin pariin, josta en tiedä mitään enkä osaa mitään.

Epävarmana siis seistä jökötin salissa ja toivoin, että ei ainakaan hymistä, jooko. Raskausaikana käymäni kundaliinijooga oli lähes yksinomaa laulua ja hyminää ja hammasta purren kävin siellä esikoista odottaessa, ajattelin tekevän jotenkin hyvää, mutta hermostuin vain. Helpotus oli suuri, kun Henkka istahti alas ja jutteli ihan tavallisesti (siis minulla on joogahommista ihme ennakkokäsityksiä, miettikää, ihminen puhuu tavallisesti, heh!) joogan taustoista. Suurin osa meni ohitse, koska jännitti niin. Sitten hengiteltiin ja etsittiin lantionpohjaa ja mietin, että tämähän on varmasti erittäin hyvää treeniä kahden raskauden jälkeen. ”Katsokaa nenänpäähän hengittäessä” kuului ohje. Päähäni sattui, kun silmät kierossa tuijotin nenääni. Siis tunti näin? Silmäthän tässä nyrjähtää! ”Ei sitä nenää pidä silmät kierossa katsoa, vaan suunnata katsetta sinnepäin”. Ai. Nolotti jo ensimetreillä. Alaspäin katsovassa koirassa piti katsoa napaan vain kuvainnollisesti, ei sitä kukaan sieltä näe. Mietin, kun näin napani ihan selvästi, että teenkö jotain väärin vai onko raskaus venyttänyt napani uusiin ulottuvuuksiin? En kehdannut kysyä.

Hengittelyn jälkeen lähdettiin tekemään asanoita. Kaiken muistaminen tuntui aluksi hankalalta, mutta Henkka opasti koko ajan milloin hengitetään sisään, milloin ulos, mihin katsotaan, kumpi jalkaa menee taakse milloinkin. Toistoja piisasi sen verran paljon, että homma alkoi hieman aueta.

Toisen kurssikerran jälkeen totesin, että hankalinta on pyörrytys. Joutuu olemaan niin paljon pää alaspäin, että veri menee päähän ja silmänikin olivat ihan turvonneet. Henkka kertoi, että koska veri on tottunut virtaamaan kropassa niin, että ihminen seisoo, tuntuukin aluksi hankalalta. Kroppa kuitenkin tottuu siihen, kun harjoituksia jatkaa.

Kahden kurssikerran jälkeen minä rupesin joogaamaan youtuben avulla kotona. Olin saanut hieman idean päästä kiinni ja innostunut, sillä taivuin enemmän kuin olisin uskonutkaan. Tykkäsin siitä, että astangassa tehtiin koko ajan ja punneruksia yms. liikkeitä oli mukana, eli hikijumpparikin sai siitä irti.

Tämä, että sain jumikinttuni jonkinlaiseen lotukseen ja itseni nostettua ylös aiheutti riemunkiljahduksia kotona. KATO KATO, huusin miehelle. Hän teki saman perässä kylmiltään mutta hei, käsiä ei sentään saanut selän takana yhteen. Ei sillä että suorittaisin tai kilpailisin mistään jooga-asennoista. ;)

Astangajooga on urheilullinen ja dynaaminen joogalaji, joka eroaa muista joogalajeista sillä että se keskittyy samanlaisena toistuvien liikesarjojen suorittamiseen hengityksen tahdissa, ilman välirentoutuksia. Tunnetuin liikesarja lienee aurinkotervehdys. Liikesarjojen lisäksi harjoittajien mukaan tärkeitä ovat hengitysharjoitukset. Liikesarjojen tarkoituksena on luoda ruumiiseen ”energiaa”, joka johtaa ruumiin puhdistumiseen lisääntyneen verenkierron ja hien ansiosta. Astangajooga kehittää joustavuutta, joka mahdollistaa yhä vaativampien liikkeiden harjoittamisen. Tavoitteena on kehon venyminen ja voimistuminen.

Juttelessani jumppavetäjän kanssa joogakokemuksistani, hän sanoi, että hyppylajit painavat meitä kasaan ja astanga on erittäin hyvä vaihtoehto avata ja ”pidentää” selkärankaa sekä aukaista jalkoja. Todentotta, hyppyni luistivat parin joogakerran jälkeen bodyattackissa korkeammalle. Ensimmäisellä joogakerralla minua sattui pelkkä selällään maassa makaaminen, paikat olivat niin jumissa, kolmannella kerralla en voinut uskoa, että makaaminen saattoi sattua. Olin siis ollut niin jumissa ja muutamien kertojen jälkeen jo moni paikka antoi periksi ja kivut vähenivät.

Tajusin konkreettisesti, että minun on panostettava kehonhuoltoon. Tai kyllä minä sen tiesin, mutta mutta. Ei vain tule tehtyä. Astangassa sai huomaamatta hetkessä parannettua liikkuvuutta ja keskittyminen ei saanut uuden lajin edessä herpaantua. Henkka kertoi, että kun vuosia harjoittelee, vaikuttaa joogaaminen mm. hormonitoimintaan ja saattaa auttaa esimerkiksi kilpirauhasongelmissa. Minä litkin kanelin makuista teetä ja koin pienen hurahduksen tapahtuneen. Miestä nauratti kotona, olin vastustanut kurssia kynsin ja hampain ja halusin yks kaks joogata kotona.

Alkeiskurssi oli helppo tapa aloittaa homma, sillä olimme kaikki enemmän tai vähemmän ulalla. Minä innostuin hommasta niin, että hommasin kymppikerran kortin. Ilokseni kotiäidit kuuluivat alennukseen oikeutettuun ryhmään, sillä kynnys maksaa salijäsenyyden lisäksi jotain muuta oli vähän kova. Jospa tämä kortti saisi minut menemään edes kerran viikossa joogaan. Jännittää jo valmiiksi mennä johonkin muualle kuin alkeiskurssille, mutta ehkä minä pärjään.

Oli hauskaa huomata, että sain kädet yhteen selän takana, sain kroppani väännettyä siltaan ja yritin jopa epämääräisesti seistä päälläni (jessus että sattui päähän!). Tilanne ei ollutkaan niin paha kuin olin ajatellut, mutta tiedän, että jos jatkan ainoastaan kovia tunteja jumit pahenevat. Saisinko joogainnostuksen pidettyä yllä? Innostuksen? Sanoinko juuri innostuksen? Kyllä, innostus tästä syttyi. Tokalla kerralla homma aloitettiin mantralla, mistä en tajunnut mitään tai pysynyt millään tavalla perässä, mutta en pelästynyt sitä, kun tiesin pääseväni pian treenaamaan.

Kurssin päättyessä Henkka totesi minun taipuvan paljon paremmin kuin edellisellä viikolla (wau, en siis kuvitellut, se näkyi!), mutta niin paljon olisi vielä tehtävää liikkuvuuden kanssa. Tästä on hyvä jatkaa.

Onko ruudun takana paljon joogeja? Mikä sai sinut aloittamaan?

Ja hei, jos olet miettinyt lajia ja haluaisit tutustumaan, niin ensi viikon sunnuntaina, 5.2.17 on joogakoulun teemapäivä Tampereella ja avoimet ovat joogakoululla. Käy tutustumassa!

*alkeiskurssi saatu blogin kautta