Mietiskelin pari päivää sitten, miksi on niin helppo listata kivoja asioita tällä hetkellä ja pitäisikö välillä tehdä negatiivinen lista. En itsekään lue ”täydellisiä” blogeja, vaan niitä, missä kirjoittajan mielipide näkyy. Luen mielelläni esimerkiksi Sannin blogia, jossa sanotaan asioita suoraan ja perustellaan hyvin. Tavatessani hänet eilen mietin, että hän on yhtä napakka ja fiksu nainen myös livenä. Myös Karoliina kirjoittaa monesti aika kärkkäästi ja on hyvin mielenkiintoista lukea hänen ajatuksiaan mm. päivähoidosta.

Miksen sitten itse herkästi tartu negatiivisimpiin asioihin ja sano suoraan? Ehkä pelkään pas**myrskyä, joka kommenttiboksiin saattaa tulla. Tai pelkään loukkaavani jotain. Olen ehkä vähän arka paukuttamaan tiukempia mielipiteitä julkisesti. Tuo oma asenteeni sekä pelkoni alkoivat ärsyttää ykskaks niin paljon, että peruin kaikki ajastamani postaukset ja istuin kirjoittamaan tämän. Listasin 10 randomilla mieleen juolahtanutta asiaa, jotka eivät ole kivoja tai mistä en tykkää ja jotka pyörivät päällimmäisenä mielessä. Kadunkohan vielä tätä postausta? Saanko jonkun ärsyyntymään tai loukkaantumaan (huomautan heti, että tämä ei missään nimessä ole tarkoitukseni).

Kuvina toimii asukuvat, joista en niistäkään tykännyt. En juuri ikinä aamuisin ehdi seistä vaatekaapin edessä ja miettiä, mitä pukisin. Iltaisin olen niin väsynyt, etten todellakaan jaksa miettiä mitään vaatteita. Joten jos olen johonkin lähdössä, mietin asuni lenkillä, jumpassa tai sängyssä valokuvamuistini avulla. Puen kokonaisuuden ja joskus toimii, joskus ei. Tämä yöllä päähän pulpahtanut kokonaisuus, jonka piti täyttää kriteerit ”lämmin, jaksan matkustaa ja kävellä Tallinnassa” ei toiminut vaan näytti jotenkin homssuiselta, mitä ei edesauttanut tuuli Tallinkin kannella tai silmiin killittävä aurinko.

Mutta sitten niihin ärsytyksiin!

1. Pukeminen. Talvi vaatii sisävaatteet, villavaatteet, toppavaatteet. Pukemisessa pitää auttaa isompaa ja pukea pienempi, joka huutaa ja rimpuilee koko ajan. En voi olla miettimättä, että olisipa aika, kun kengät ja lippis piisaisi!

2. Muovi. Tämä uutinen toi mieleeni ajat Thaimaassa. Vaikka kuinka ohjeistettiin turisteja siitä, ettei tumppeja heitetä mereen, niin aina niitä sinne päätyi. ”Mitä minun yksi tumppini siellä meinaa”. Se välinpitämättömyys saa minut ihan silmittömän raivon valtaan. Muovi tukkii meret ja tekee tuhoja, mutta moni ei välitä. Onneksi esimerkiksi luonnonkosmetiikka on jyrännyt markkinoille ja näin on vähennetty veteen pääsevän muovin määrää. Ylipäätään asenne ”ajan kilometrin matkan autolla, pyydän pakasteet ja rahkat pieniin muovipusseihin kaupassa, heitän roskia maahan enkä jaksa lajitella roskia” suorastaan vi****aa. Saa näkemään punaista ja pahasti. On totta, että yksi lomalento Thaimaahan on niin paha asia luonnolle, että purkkien lajittelu voi tuntua ihan paskanhaileelta, mutta yritetään edes!

3. Sokeri lapsille. Niin. Meidän lapsi on vesilapsi. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Kerhossa haluttaisiin juottaa monta kertaa viikossa mehua lapsille. Ja juotetaankin. Ei meidän lapselle, koska sanoin kaksi vuotta sitten aloittaessamme mehun olevan meillä ”juhlajuoma” tai saunajuoma. Niin lapsemme on sitten vesilapsi. ”Joskus meillä näitä vesilapsia on”. Näin punaista, taas. Miksi lapsen pitäisi oppia juomaan mehuja? Miksi mehun juominen on normi eikä veden? Miksi olen huono äiti, jos en hemmottele lastani herkuin? Saan esimerkiksi isomummojen kanssa vääntää joka ikinen kerta siitä, ettei lapsilleni tungeta pullaa tai jätskiä ruokailujen välissä. Limppari on meillä aikuisten juoma, lapseni ei ole ikinä maistanut limpparia neljän elinvuotensa aikana. Hän sai juuri ensimmäisen kaakaonsa ja sanoi, että maito on parempaa. Tiedättekö mistä se johtuu? Tottumisesta. Minä ja mieheni vanhempina päätämme mihin hän lapsuudessaan tottuu ja jos hän oppii olemaan ilman sokeria, se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Jokainen perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta miksi sokerin karttamista pitää perustella niin kamalasti? Ja kuinka vaikeaa se on, joka nurkan takaa tuntuu tulevan keksi tai mehu.

Mieheni luki juuri jenkkiläistä kirjaa, jossa todettiin, että kiitos elintapasairauksien kuten 2. tyypin diabeteksen tulemme olemaan todennäköisesti ensimmäinen sukupolvi, joka elää pidempään kuin lapsemme. Eikö ole hirveä ajatus? Ja silti sokeria työnnetään joka ikisessä välissä lapsille. Muroissa, jogurteissa, mehuissa, ketsupissa, karkeissa. Lista on loputon. Toinen hirveä ajatus on syöttää pienelle lapselle aspartaamituotteita, jotka ovat omissa silmissäni suorastaan myrkkyä lapselle. Miksi minua katsotaan nenänvartta pitkin, jos haluan suojella lastani ”pahalta” ravinnolta? Olen niuho ja nipo ja lapsia pitäisi hemmotella. No, toki lapsi saa synttäreillä ottaa karkkia tai syödä jouluna piparin ja brunssilla juodaan kyllä appelsiinimehut. Minä olen tässä sokeriasiassa itse asiassa lepsumpi kuin mies.

4. Ihmisten pahoinvointi. Kävin eilen Helsingissä junalla, joka myöhästyi pahasti jonkun päädyttyä edellisen junan alle Jokelassa. Ohittaessamme paikan näin pelastushenkilökunnan keräävän palasia jätesäkkeihin. Paha olo meni aaltona lävitseni ja koska tämä turma tapahtui suoraan asemalla, mietin kuinka paha olo on tapahtuman nähneillä. Ehkä lapsilla? Veturinkuljettajalla? Kuinka moni voi pahoin. Asia sai minut aika surulliseksi.

5. Facebookin messenger. Käytän kyseistä välinettä paljon, koska en monesti pysty soittamaan ja päiväuniaikaankin pitää olla hiljaa. Jos minulla olisi aikaa soittaa, voi kaveri olla nukutushommissa. Mutta. Messenger on aiheuttanut paljon väärinkäsityksiä. On väärä hymiö, väärät sanat, jotka tulkitaan väärin, äänensävyt puuttuvat jne. Eniten ehkä nyppii se messengerin ”luettu”-ilmoitus. Miksi sinä luit viestini viikko sitten etkä ikinä vastannut? Unohditko, etkö halua vastata? Kysynkö uudelleen? Ahdistelenko sitten? Voisitko kuitata ettet halua vastata, et ehdi? Mutta vain luit sen ja unohdit minut sitten? Typerä ominaisuus joka saa minut pyörittelemään mielessäni kaikenlaista. Välillä tekisi mieli heittää puhelin seinään kun ottaa niin päähän vaihdetut viestit, joista tulkitaan puolin ja toisin väärin.

6. Kateus. ”Ovatko nämä vaatteet saatu blogin kautta vai ostitko itse?” minulta kysyttiin pari viikkoa sitten. Olin aika tyrmistynyt. Mitä _ihmettä_ se kenellekään kuuluu ja mitä väliä sillä on? En tiedä tarkoittiko kysyjä mitään ”pahaa”, mutta minulle tuli kyllä paha mieli. Vastasin niin asiallisesti kuin pystyin, että ”ihan omalla rahalla ostin, tilasin ystävän kutsuilta”. Lapsilla oli siis Noshin samisvaatteet. Nieleskelin nurkan takana. Ostan lapsillte ihan valtavasti vaatetta käytettynä pääasiassa nettikirppareilta, uutena olen ostanut lähinnä samisvaatteet. Mutta mitä se on joltain toiselta äidiltä pois mitä kautta ne ovat tulleet meille? Ostinko itse, toiko joulupukki, ostiko mummi?

7. Väsymys. Kuulin, että meillä kuulemma nukutaan hyvin ja lapset nukkuvat, kun en ole valitellut facebookissa uniasioita. Jätän facebookista muutenkin suurimman osan ikävistä asioista pois. Nukkumiseen liittyen, kärsin edelleen ajoittain unettomuudesta. Olen oppinut väistelemään asiaa (nukun paljon sohvalla yksin), elämään asian kanssa (välillä sitä ei nuku ja silti selviää) ja lakannut puhumasta siitä (mitä enemmän sitä vatvoo, sitä vähemmän nukkuu). Nukuin maanantai-tiistai yönä 2 tuntia, olin vielä klo 04 hereillä ja nousin 6.15. Jaksoin painaa päivän Helsingissä, jaksoin vielä illalla tilaisuuden Tampereella. Olen tottunut vähempään uneen, liikunta ja sokerin karttaminenkin auttavat jaksamaan. Sitten taas tasaan seuraavana yönä. Pienten lasten kanssa ei ikinä tiedä mitä seuraavasta yöstä tulee ja nyt kun isompi nukkuu kuin tukki, pienempi heräilee luvattoman paljon. Että ei, meillä ei nukuta monesti kauhean hyvin, mutta kun niin on ollut neljä vuotta, olen lakannut sitä mutisemasta.

8. Ryysääminen. Kuljen todella paljon julkisilla. Olisi niin helve**n paljon helpompaa, jos päästäisitte ihmiset minut ensimmäisenä tuplakärryjen kanssa ulos bussista. Paljonko säästyy minuuteissa, kun tönitte minua molemmin puolin ja työnnytte ahtaasta välistä? Helsingissä on luvattoman vähän automaattiovia. Kun eilen potkin ovea auki rautatieasemalla ja revin kärryjä perässä, näin keski-ikäisen miehen lähestyvän. Ajattelin että tulee pitämään ovea auki. Ei, HÄN TUNKI OVEN JA MINUN VÄLISTÄ SISÄÄN ja jatkoi matkaansa jättäen minut, kärryni vauvoineen ja kolme kassiani oven väliin. Olin niin järkyttynyt että seistä jökötin siinä ovenraossa sitten. Sama toistui, kun hain lastenruokaa Sokoksen alakerrassa olevasta S-Marketista. Ikäiseni nainen huokaisi kun olin oven ja kärryjen kanssa niin hidas ja sen sijaan, että olisi auttanut, meni viereisestä ovesta. Kahden tunnin unien väsyttämänä teki mieli kirkua, paljonko minua olisi auttanut, kun olisit pitänyt sitä ovea 10 sekuntia huokailusi sijaan?

9. Kiltteys. Näihin edellisiin kohtiin liittyen. Minä otan paskan niskaani ja syytän itseäni, että tein kai väärin. En monesti sano ihmisille, että voisitko auttaa, vaan jupisen mielessäni. En sano suoraan, miksi en halua lapseni syövän sokeria kylässä, vaan itken kotona miehelle, että pitävät minua ihan outona natsimutsina. Olen liian kiltti monesti edelleen ja nielen kiukut ja pahan oloni. Sitten kun räjähtää, niin tuleekin tuutillinen kerralla. Haen aina konfliktitilanteessa syytä itsestäni ja mietin, mitä tein väärin. En osaa pitää puoliani. Tämä johtuu paljolti huonosta itsetunnosta ja koulukiusaamisesta, opin vetäytymään kuoreeni ja opin, että olen huonompi kuin muut. Olen petrannut paljon, mutta kyllä vielä monesti jurppii oma kiltteys tai erityisesti miellyttämisen halu. Mies puolestaan sanoo suoraan ryysäävälle mummolle että lopeta ja minä revin häntä hihasta kauhuissani että ole hiljaa, ei noin voi sanoa vieraille. Annan kohdella itseäni liian usein huonosti. Hyvin harvoin ajattelin ennen, että kenessäkään muussa olisi vikaa, että jos kaverin kanssa menee sukset ristiin, se oli minun vika. Nyt olen oppinut jo näkemään, että ei, aina kaikki ei ole minun syytäni. Pitäisi ehkä arvostaa itseään enemmän.

10. En osaa enää valita vain yhtä. Myöhästely? Muistikortista huolimatta tukkoon menevä älypuhelin? Ruuhkavuodet, kun tuntuu, että kavereiden treffaaminen vaatii viikon viestittelyn ja järjestelyn? Vauvajumppa oli tänään tylsä? Paras tee loppui aamulla? Huh, näitä piisaisi!

paita ja neule VERO MODA/ housut PART TWO/ kengät SO WHAT/ rannekoru VIA MINNET

Kuten huomaatte, kivat asiat tuli sanottua hieman tiiviimmin kuin huonot. Ja näitä piisaisi vaikka kuinka. Mikä fiilis itsellesi tuli tällaisesta postauksesta? Nousiko sanottavaa, ärsyttikö, tuliko surullinen mieli? Itselleni tulee monesti iloinen mieli postauksesta, mutta nyt tuli ihan itkuinen olo, kun jäin vatvomaan pieleen menneitä kaverisuhteita ja vastaamattomuutta viesteihin. Huh!

Palaan taas normilinjaan varmasti, mutta olipahan puhdistavaa välillä älistäkin positiivisuuden sijaan! Kaikkea pitää kokeilla siis!

Iloista keskiviikon jatkoa tästä huolimatta!