Hyvää tiistaiaamua junasta. Olipa hauskan erilaista nousta ”yöllä” ja hipsiä aamujunaan. En minä milloinkaan yöllä noussut vaan kuudelta, mutta yleensä nukumme kasin kieppeille ja olemme ysin aikaan ryntäilemässä kerhoihin. Siihen verrattuna se, että olin ennen seiskaa juna-asemalla tuntui ihan yöltä. Työmatkalaisten seassa oli kivaa olla välillä, kun yleensä olen se tuplakärryjen kanssa lounasaikaan jyrääjä, joka saa pahoja katseita bussissa ja jää yhteen jos toiseen oviaukkoon jumiin. Pikapiipahdus Helsinkiin tiedossa, paikan päällä ehdin olla sen kaksi tuntia.

Mietin onko sulaa hulluutta väsyttää itseään nousemalla kuudelta ja lähtemällä piipahtamaan Helsinkiin, niin paljon väsymystä on ollut viime aikoina läsnä. Toisaalta ei se aamuryntäily kahden pienen kanssakaan ihan helppoa ole, oikeastaan täällä junassa istuskelu on ihan leppoisaa.

Meillä on ollut marraskuussa läsnä aika paljon sairastelua, lisäksi kuopus pamautti neljä hammasta läpi yläriviin yhtä aikaa. Itkeskeli syödessä ja valvoo yöllä. Vaikka se öisin valvoja lapsen takia on mies, niin minä olen sitten valvonut ylikierrosten takia. Jouduin olemaan pari viikkoa marraskuussa ilman liikuntaa sairastamisen takia ja huomasin sen heti vaikuttavan uniin. Uni ei tule eikä se ole niin hyvää kuin liikunnan jälkeen. Kroppa kaipasi liikuntaa. Samaan aikaan en ollut tarpeeksi kipeä maatakseni vain peiton alla (no, kukapa siihen pystyisikään kahden pienen kanssa) ja tein sataa asiaa yhtä aikaa. Olisi pitänyt ehkä levätä enemmän. Kun olin tervehtynyt sanoin miehelle, että nyt taitaa painaa joku muukin kuin marraskuu, kun väsymys ponkaisi ihan uusiin sfääreihin. Sellaisiin kaikki ärsyttää tiloihin.

Haimme viime viikolla molemmille likoille taas antibioottikuurit. Olin ajatellut, ettei tehdä perjantaina mitään, ulkoillaan rauhassa puistossa, syödään ja leikitään. No, se ulkoilu oli huutoa, pienempi karjui naama punaisena ja näin heti, että kaikki ei ole hyvin. Lääkärireissustakin on tullut aika tuttu, sillä nostaessani tyttöjä ulos autosta parkkihallissa esikoinen kysyi ”juostaanko nyt?”. Olemme siis juosseet viime aikoina tuota reittiä monesti. Kurkkua kuristi väsymys ja paha mieli lasten puolesta, on inhottavaa syöttää lääkkeitä pienille. Päädyimmekin ostamaan esikoiselle ensimmäisen irtokarkkipussin ikinä, mikä oli aika kova juttu. Toivon, että hänelle jäi ennemminkin se mieleen eikä lääkäriryntäily.

Tämä asu oli päälläni viime viikolla, kun kävin babyshowereilla. Nuo Emkan synttäreiltä matkaani tarttuneet housut ovat maailman mukavimmat, vaikka kohtalaisen haastavat lahkeet niissä on kenkiä ajatellen. Kuvitelkaa, otimme pari kuvaa t-paidassa marraskuussa enkä palellut!

housut PARTTWO/ toppi MINIMUM/ neuletakki GARCIA (saatu blogin kautta)/ kengät H&M/ kello TOMMYHILFIGER/ kaulakoru MARUDESIGN

Viikonloppu oli oikeaa balsamia väsymykseen. Reissu Suvimarjaan, retki Leon leikkimaahan esikoisen kanssa (suosittelen erittäin lämpimästi!) sekä ensimmäisen adventin kirkkoreissu. Kävimme lasten hoosiannassa, ensimmäisen adventin hartauksessa ja tuntui todella hyvältä pysähtyä ja istua kirkon penkillä. Tässä pyörityksessä ja maailman tilassa ei innosta yhtään joululahjojen ostelu ja kaupungilla ryntäily, vaan nimenomaan aineettomat lahjat, rauhan löytäminen ja pysähtyminen. Itsensä hemmottelu vaikka sitten rauhallisella junahetkellä.

Minä yritän keskittyä hyvään ja iskeä väsymystä vastaan liikunnalla sekä järkevällä syömisellä. Halata lapsiani ja miestäni useasti. Tiedättekö, eilen kävelimme pihalla kohti kotia ja esikoiseni sanoi ”otetaanko äiti välihalit ja -suukot?”. Me otettiin. Äitiä alkoi tuo hetki ihan itkettää. Vaikka väsyttää, niin ovat he jotain mielettömän rakasta ja ihanaa.

Mielipiteitä asusta? Onko teillä sairasteltu?

Otahan sinäkin välihali vierustoverisi kanssa just nyt! Se auttaa oikeasti jaksamaan. Oikein lempeää tiistaita jokaiselle!