Minä otin syyskuussa kuvia lapseni kanssa harrastamisesta ja tässä ollaan. Kohta joulukuussa ja postaus on vielä tekemättä! Nyt näitä on vähän hassu käyttää kun lapsi menee jo kahdella jalalla, mutta ei anneta sen häiritä. Muutenkin kuvat ovat vähän räpsyjä, sillä on yllättävän noloa tulla vauvajumppaan järkkäri kädessä ja yrittää siellä vähän vaivihkaa kuvata… Hih.

Olen ennenkin kirjoittanut lapsen kanssa harrastamisesta, edellinen postaus löytyy täältä ja siitä on 2,5 vuotta aikaa. HUUH, muistan ihan hyvin sen päivän ja oaikan missä sitä kirjoitin! Mutta, mitkä ovatkaan fiilikset harrastamisesta toisen vauvan kohdalla? Oliko ne jo nähty vai meninkö uudelleen?

Voin kertoa, että tahkottuani seurakunnan ja Ahjolan muskareita kolme vuotta, ajattelin että ei kiitos enää. Esikoinen ei koskaan ihan täysillä rakastanut muskaria ja kolme vuotta kerran viikossa me siellä kävimme. Kyllä hän kotona lauloi, mutta muskarissa parasta oli lähinnä juokseminen.

Kun löysin vauvamuskarin, joka pyörii aamulla esikoisen ollessa kerhossa päätin kuitenkin kokeilla. Pirkanmaan musiikkiopiston muskaria voi kyllä kehua valtavan laadukkaaksi, välineitä on vaikka millä mitalla, on monenlaista puuhaa ja ohjaaja tuntuu oikeasti rakastavan lapsia (kyllä, eräs muskariohjaaja tuntui lähinnä hermostuvan heihin ja tämä häiritsi menoa aika paljon). Laulut ovat kivoja ja mikä hauskinta, kuopus rakastaa musiikkia. Huomasin hänen alkavan kotona rummuttaa ja heilua heti, kun lauloin muskarilaulua ja tuolla tutulla muskarin loppulaululla (ei, se ei ole soittorasia täällä) sain hänet rauhoittumaan jännässä tilanteessa. Hauska nähdä, miten paljon vauva voi innostua muskarista ja musiikista! Onneksi menimme!

Otimme muutenkin samat harrastukset matkaan kuin esikoisen kanssa. Kävin vauvajumpassa samassa salissa kuin kolme vuotta sitten ja se oli ihan parasta noin puolivuotiaan kanssa, joka ei heti väsähtänyt, mutta ei vielä mennyt siellä sun täällä. Nyt kun lapsi käyttää lankuttavaa äitiä kiipeilypuuna, on sekin harrastus ottanut ihan uutta suuntaa ja luulen, että jää meiltä pois, koska käyn kuitenkin aktiviisesti jumpissa muuten.

Myös isä-vauvasirkus oli pakko ottaa mukaan, sillä esikoinen ja isänsä nauttivat hommasta todella, pitihän kuopuskin sinne viedä. Kyllä, taas sama järjestäjä ja ohjaaja. Tässä harrastuksessa oli muuten sekin hyvä puoli, että kun he olivat kerran viikossa kaksin harrastamassa, minun tuli oltua vain esikoisen kanssa kaksin. Liian harvoin tulee otettua aikaa ja oltua vain isomman kanssa kahdestaan, joten tämä isä- vauvaharrastus hyödytti perhettämme monin tavoin.

Ja se uinti. Jos se olisi mahdollista, mieheni muuttaisi varmaan veteen asumaan, joten uinti tuli myös mukaan taas vauvan myötä. Esikoinen kävi uimakoulussa kevään ja elokuun myötä aloitimme perheuinnin. Minusta ei olisi ikinä mihinkään aamuseiskan uintiin, perheuinti alkaa ”vasta” yhdeksältä ja se ryntäys minkä suoritamme lauantaiaamuisin on välillä mielenkiintoinen. Nuorin saapuu hallille yleensä pyjamassa. :D Mutta sitten se puolituntinen, jonka olemme yhdessä vedessä ja kaikki nauttivat laatuajasta on ehdottomasti vaivan väärti. Kuopus tykkää vedestä kovasti, eikä itkua ole tullut siinäkään hommassa.

Kuva: kuvauspalvelu Molskis

Lisäksi ”harrastamme” mm. perhekerhoa, eli siellä tulee oltua tyttöjen kanssa kolmisin, laulettua ja juteltua samalla aikuisten kanssa.

Summa summarum. Minä ajattelin, että vauvaharrastukset on jo nähty. Ja sitten yks kaks olenkin kaikissa niissä samoissa, missä viimeksikin. Miksi minä tykkään harrastaa?

• Harrastuksilla saa päiviin järkevää puuhaa
• Harrastuksissa ei ole koskaan kännykkä esillä, eli siellä tehdään täysillä yhdessä
• Saa kotiin ideoita mitä vauvan kanssa voi jumpata, leikkiä ja laulaa, mitä isomman kanssa askarrella
• Saa äitikavereita. Minä olen edelleen yhteyksissä heihin, kehen tutustuin harrastuksissa kolme vuotta sitten ja tällä viikolla jatkoimme muskarista yhden äidin kanssa lounaalle ja juttelimme ummet ja lammet vauvojen nukkuessa. Aivan parasta.
• Miinuksena aikataulutus, välillä juoksennellaan sinne sun tänne pää punaisena
• Miinuksena myös joidenkin harrastusten hinta, on vaikeaa arvioida kannattaako maksaa kauden alussa, jos ei sitten tykkääkään käydä/sairastelee tms.

Aloitimme kaikki harrastukset elokuussa vauvan ollessa viisikuinen. Se oli minusta juurikin passeli ikä aloitukselle ja hän jaksoi olla mukana hyvinkin, vaikka oli tuolloin muskariryhmässä nuorin. Yllättävän pienen kanssa harrastukset ovat jo mielekkäitä! Lapset ovat tietysti erilaisia, meidän molemmat tytöt ovat olleet sosiaalisia ja reippaita ja yhtään itkua ei ole tullut, mutta intoni saattaisi kyllä hiipua, jos vauva itkisi joka muskarissa. Toisaalta aremmatkin vauvat yleensä lämpenevät alun jännityksen jälkeen.

Minä en jaksa leikkiä ihan aamusta iltaan lasten kanssa, joten ohjatut harrastukset ja ideat ovat erittäin tervetulleita. Varsinkin kun räntää piiskaa taivaalta, niin on kivaa puuhata muutakin kuin seisoskella leikkipuistossa. Aina ei toki voi rynnätä sinne sun tänne, mutta kyllä minä tykkään kovasti vauvaharrastuksista, edelleen. Värikylpy on muuten ehkä ainoa sellainen, joka ei innosta enää kakkosen kohdalla.

Emme myöskään käy harrastuksissa sen vuoksi, että lapsesta tulisi jotenkin luova tai muuta, vaan ihan puhtaasti kipitän niissä kivan puuhan ja kivan seuran takia. Jotta olisin läsnä lapseni kanssa, enkä tuijottaisi kotona konetta. Siinäkin mielessä tämä ikäero tytöillä on ollut kiva, että minun on ollut mahdollista käydä kuopuksen kanssa harrastamassa esikoisen kerhoillessa. Siinä tutustuu hyvin nuorempaankin tyttäreensä ja tämän luonteeseen!

Sellaisia mietteitä vauvaharrastuksista! Onko ruudun takana harrastajia vai kotoilijoita, kertokaa fiiliksiä ja mielipiteitänne? Hyvää viikonloppua kaikille!