Sataa sataa ropisee, pili pili pom!
Niin tekee. Koko ajan. Niinpä olinkin viime lauantaina aivan fiiliksissäni kengistäni, jotka löysin Kädentaidot-messuilta. Palmrothin kengät kestävät tätä ”talvista” vesisadetta, niissä on lämmin karva ja pohja on tukeva eikä heti luista. Ihan täydelliset kengät näihin Suomen marraskuun keleihin! Kiva lisä oli tuo sininen kaistale kengässä, ettei ole ihan totaalisen mustat popot. Toivoin, että saamme ne kuvattua lauantaina ja juu, keli oli kengille täydellinen, mutta kuville… Satoi välillä aivan kaatamalla, tuuli, paleli ja otimme kuviakin kaksi erää, kun ekat olivat liian kaukaa mielestäni kuvattu. Tukka meni tuulessa suuhun ja naama jähmettyi kylmästä. Kiitin miestä tuhannesti kärsivällisyydestä kun palasimme uudestaan kuvanottopaikalle ja tiedättekö mitä? Taisin käyttää kuitenkin lähinnä ekan erän kuvia. Muttei kerrota tätä miehelle (toivotaan, ettei lue tätä, olin joka tapauksessa todella kiitollinen hänelle avusta).
Olen pitkään haaveillut Palmrothin kengistä ja kun messuilla nämä olivat hyvässä alessa ja vettä tuli messupäivänäkin koko ajan, en voinut niitä ohittaa, en sitten millään. Toinen messulöytö ovat nuo korvikset, jotka tuoksuivat nenässäni koko päivän. Runokkaan tervalepästä valmistetut puiset korvikset ovat superkevyet ja puu tuoksui nenässäni koko lauantain, se kuulemma siitä parissa viikossa hälvenee. Tuoksu oli toisaalta ihana, mutta ehkä vähän erikoinen hajuvedeksi.
Asun puin vauvauinnin jälkeen aamulla ja siinä mentiin koko päivä. Illalla kävin samaisessa asussa myös Inchissa, jossa Magicpoksin Maj ja Ida365 järkkäsivät kivan pikkujouluillan. Puoti oli täynnä, tunnelma kohdillaan ja ilokseni törmäsin siellä useampaan tuttuunkin, puhumattakaan nyt illan ihanista emännistä. Lompiessani bussipysäkille en tuijotellut jalkoihin ja hyppinyt jokaisen lätäkön yli, vaan näillä uskalsi kävellä märässä kelissä. Jos kurkkaatte tuonne Maj’n blogiin, niin sanonpa vaan tuosta siellä olevasta kuvastani, että lakupallo suussa englantia puhuvaa ihmistä ei saisi kuvata. Tiedänpähän miltä näytän kun puhun lakupallo poskessa, hih!
mekko ja vyö PARTTWO (mekko saatu blogin kautta)/ takki H&M/ sukkikset MARKS & SPENCER/ kengät PERTTI PALMROTH/ korvikset RUNOKKA
Tykästyin tähän mekkoon sen ollessa yhtä aikaa rento ja tyylikäs. En muuten olisi valinnut sinistä ylleni ihan herkästi, tämän värin suosittelemisesta kiitos PartTwon edustajalle Janina Leppäselle, joka totesi että sininen sopisi minulle. Tykkään!
Onko kokemusta Palmrothin kengistä tai tervalepän tuoksuisista korviksista? Mitä mieltä asusta? Tsemppiä torstaihin, sadekelit ja pimeys jatkuvat sinnikkäästi!