1 vee bileet!

Tuomiokirkonkatu 15 kohdalla, Pyymäen kahvilaa vastapäätä sijaitsee pieni mutta upean kattava vaateliike by EmKa, josta saat kerralla niin vaatteet, korut, kengät kuin laukutkin. Puolisentoista vuotta sitten ensimmäinen liike avattiin Rovaniemelle ja vuosi sitten toinen Tampereelle. Liikkeen nimi EmKa tulee omistajien Emilian ja Katrin nimistä. Olen aiemminkin postannut EmKasta ja jos kiiinostuksesi liikettä kohtaan on herännyt, niin nyt on erittäin hyvä aika mennä paikalle, sillä huomenna Tampereella alkavat 1-vuotissynttärit. Ne jatkuvat keskiviikosta lauantaihin ja luvassa on kaikkea kivaa. Tampereen liikettää luotsaa Katri Järvinen, jonka ideoista ja stailauksista olen minäkin innostunut ja muun muassa liikkeestä hankittu hame on nähty täällä jo useasti. Katrilta kannattaa pyytää suunnitteluapua asujen kanssa, hänellä on huima ammattitaito stailaamisen suhteen!

Halusin kuitenkin antaa liikkeen edustajalle Katrille puheenvuoron liittyen Emkan ensimmäiseen vuoteen sekä synttäreihin, joten päästetään Katrin ääni kuuluviin! Kuvituksena jutussa on liikkeessä lokakuussa otettuja kuvia, joissa näkyy mm. liikkeen pinkki väritys, jota ainakin allekirjoittanut rakastaa!

emkasynttarit1

1. Kerro Katri, miten by EmKa päätyi Tampereelle? Miksi juuri Tuomiokirkonkadulle?

Kuule, ihan sattumalta itseasiassa! Huomasin, että Tuomiokirkonkadulla oli liiketila tyhjillään ja siitä se ajatus sitten lähti!

emkasynttarit3 emkasynttarit5 emkasynttarit7

2. Mitkä ovat olleet ensimmäisen vuoden kohokohdat?

Kohokohtia on ollut varmasti se, kuinka positiivisesti ihmiset ovat kaupan ottaneet vastaan ja kuinka paljon uusia asiakkaita olen saanut. Ja se miten suuri tarve tämmöiselle kompaktille pikkukaupalle on ollut Tampereella!

3. Miksi kannattaa tulla käymään synttäreillä, mitä kivaa on odotettavissa?

Joka päivä on muun muassa arvontaa, joihin kannattaa käydä osallistumassa! Huippupalkintoja on tiedossa, esimerkiksi sellaisilta merkeiltä kuin Boomerang, Inwear, PartTwo, Oui ja Edblad. Lisäksi kaikki tuotteet ovat synttäreiden ajan -20% ja kaikki takit -30%. Keskiviikkona paikalla on myös PartTwon edustaja Janina Leppänen sekä Inwearin Sari Sandel. Eli kannattaa tulla poikkeamaan ja vaikka ihan joka päivä!

emkasynttarit2 emkasynttarit6 emkasynttarit4

4. Miten tamperelaiset ovat ottaneet liikkeen vastaan?

Positiivisesti!! Paljon kiitosta ollaan saatu. Ja ISO kiitos kuuluukin kuluneesta vuodesta ihanille ja rakkaille asiakkailleni. ️Kaikki eivät halua shoppailla netissä, vaan tykkäävät tulla kivijalkakauppaan. Siellä on ammatti-ihminen auttamassa ja kertomassa mitä löytyy ja mikä voisi sopia, mitä uutta tullut tai on tulossa. Jonkin verran olen luonut jo sellaisia asiakkuussuhteita, missä muistan mitä sieltä kaapista jo löytyy ja millä voisi vaatekaappia täydentää.

Minä onnittelen 1-vuotiasta liikettä ja aivan varmasti pyörähdän paikalla useammankin kerran! Nähdäänkö siellä?

*yhteistyössä By EmKa