Minä olen niin onnellinen tästä villapaidasta. Vaikka Desigualit ja värit ovat vähentyneet kaapissani, näin harmaana aikana värejä pukeutumisessa tarvitaan kovasti. Katselin aikanani tätä neuletakkia Desigualin valikoimissa, mutta en koskaan raaskinut siihen sijoittaa. Kun se sitten tuli vastaani Relovessa kesällä, oikeassa koossa ja alle 20 eurolla, olin kiljua. Jee, sain sen sittenkin, pari vuotta myöhemmin!
Neule on siis uusi vanha neule ja juuri niin lämmin kuin miltä näyttääkin. Alla olevan lyhythihaisen poolon nappasin työkaverin kirpparikassista todella monta vuotta sitten. Mitäs toi kirpparikassinsa pöytäni viereen, ei ollut muuten ainoa paita minkä vein, heh.
Nyt seuraa sitten nolo tunnustus. Minä ostin viime viikolla varmaan elämäni ensimmäisen huulipunan. Pyysin jotain helppoa, ei kauhean näkyvää, jotain millä harjoitella. No, mielestäni tämä puna on kyllä liian pinkki, mutta kylläpä se tuo vähän väriä syksyä kohti harmaantuvaan naamaan! Pitäisikö alkaa käyttää huulipunaa säännöllisesti. Kuinka moni ostaa ensimmäisen huulipunansa pitkälti yli kolmekymppisenä, olenkohan nyt hieman nolo. Huulteni iho on kamalassa kunnossa erinäisistä syistä, eikä varmaan siitä koskaan tule parantumaan. Huulipuna tasoittaa tuon karmeuden aika hyvin, minä vähän jopa innostuin siitä! Menin sitten ostamaan toisen I love me-messuilta, sen mikä kuului meikkiini.
Viikko on mennyt taas vauhdilla ja onkin ollut erilainen syyslomien vuoksi. Yksi kerhoaamu ja yksi vauvajumppa ovat kuuluneet viikkoon. Pari yötä meillä oli veljeni kylässä, joka oli kyllä niin äidin kuin lapsien myötä ihan parasta. Oli I love me-messuja, kummitusjuhlaa, lastensynttärit, taas kolme eri kaupunkia jajaja. Mielestäni kuitenkin paljon rauhallisempi viikko kuin yleensä. Tiesittekö muuten, että tällä viikolla vietettiin imetysviikkoa? Minulla oli mielessä postata asiasta ihan oma juttunsa, mutta en sitten ehtinyt. Meidän 7 kuukautta vanha pikkuneiti on sellainen syli- ja tissityttö isosiskoonsa verrattuna, että jännittää jo etukäteen miten käy kun imetys loppuu. Hän loukkaantuu varmaan verisesti. Isomman kohdalla tuntui, ettei hän edes huomannut koko asiaa. No, mitäpä näitä etukäteen murehtimaan.
Imetys on syy siihen, että edelleen asuni ovat vain ja ainoastaan kaksiosaisia, välillä tekisi mieli kyllä kietoutua neulemekkoon, mutta sitä on paha vetää korviin kahvilassa. Tuo pikkuneiti on suurin syy hymyyni näissä kuvissa, hän istua kökötti kärryissä ja nauroi syy leveänä niin että kaksi hammasta loistivat. Minä hihitin ilmeille ja katselin onnessani tytärtä. Kyllä he ovat niin aarteita, vaikka välillä (usein) vähän väsyttääkin!
housut KATRI NISKANEN/ neule DESIGUAL (second hand)/ kengät GUESS/ takki ONLY
Sitten päästään vikaan otsikon aiheeseen: Olette ehkä huomanneet, että blogiin tullessa sinua pyydetään osallistumaan lukijatutkimukseen. Banneri löytyy myös oikeasta sivupalkista. Tuo tutkimus on aika lyhyt ja ytimekäs, kävin sen itse täyttämässä ja sinne saa jättää viestiä blogistani/Bellablogeista, kommentoinnista ja muusta. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan joulukuun alussa 100 euron lahjakortti Iittalaan, jonka kerkeää hyödyntää vaikka joululahjahankintoihin. Olen hyvin kiitollinen, jos jaksat käydä täyttämässä tutkimuksen! <3
Ja hei, minulla on laskujeni mukaan viisi hyvin erilaista arvontaa teille tuloillaan, eli pysykäähän kuulolla! Rakastan järjestää arvontoja yhtä lailla kun rakastan tehdä ja antaa lahjoja, niistä tulee niin hyvä mieli!
Leppoisaa sunnuntaita kaikille, iskeekö Desigualin neule?