Gaala-asu ja tarina sen takana

Perjantaina koitti The Blog Awards Finland, upean tyylikäs gaala, jossa tuttuja naamoja vilisi. Se on muuten hassua, kuinka moni ihminen tuntui tutulta vain sen takia, että olet vuosikaudet lukenut hänen blogiaan, oikeasti ette tunne lainkaan.

Mutta aloitetaan asusta. Minä olin hyvissä ajoin yrittänyt miettiä kokonaisuutta. Kaapissa odotti metallinhohtoinen hame, jonka koin sopivan gaalaan, mutta yläosaa asuun ei ollut. Mielessäni oli jokin yksinkertainen kokonaisuus, mustaa, ehkä pitkähihaista. Käännyinkin ongelmassani Katrin puoleen ja toivoin, että By Emkasta löytyisi minulle sopiva yläosa asuun. Olin aika vakuuttunut Katrin taidoista ja Emkan valikoimista syyskuun  muotinäytöksemme myötä, kaikki asuthan tulivat sieltä. Katri valitsi äkkiseltään neljä erilaista yläosaa asuun ja olisin voinut ottaa ne kaikki, siis todellakin löytyi vaihtoehtoja! Olin päätymässä pitkähihaiseen kimaltelevaan paitaan, joka tuli kokonaan hameen sisälle, mutta viime hetkellä pitsipaita kurvasi ohi. Sen helma oli niin kaunis ja korostui tuossa metallihameen päällä ja pitsi sopi syksyn gaalaan, joten päädyin kuitenkin siihen. Tuomiokirkonkadulla sijaitsevasta By Emkasta löytää kyllä asun niin arkeen kuin juhlaan, joten jos pähkäät esimerkiksi pikkujouluvaatteiden kanssa, suosittelen piipahtamista siellä.

metallic2metallic4emka1 emka2 emka5

Korut Katri stailasi minulle myös ja haimme simppeliä, mutta juhlavaa linjaa. Korut ovat Sister P:n mallistoa, johon Emkassa on panostettu. Toisessa korussa lukee ”Sister power”, joka viittaa siihen, että koru tukee ruotsalaisen lastensuojelujärjestön työtä nuorten tyttöjen parissa  Etiopiassa. Minusta se antaa korulle huiman lisäarvon, että sillä on sanoma ja osa tuotosta menee hyvään tarkoitukseen! Eivätkö ole muuten suloiset nuo By Emkan pinkit tiikeritapetit, se paikka on kyllä sisustuksenkin suhteen täysin makuuni!

metallic3 emka3

Sitten vain mustat korkkarit jalkaan ja menoksi, eikö? Tiesin omistavani yhdet mustat korkkarit, joille ei ole ollut iäisyyteen tarvetta. Etsin niitä vimmatusti viime viikolla päikkäriaikoina ja löysin kaikkea muuta tarpeellista kaapeista, mutten niitä kenkiä. Torstai-iltana päädyin korvalääkäriin vauvan kanssa, joten lopulta juoksin perjantaina tuplakärryjen ja kahden lapsen kanssa etsimässä mustia korkkareita, joita ei löytynyt mistään. Ei mistään. Aina kun löysin hyvät, kokoni oli loppu. Viimeisenä oljenkortena kurvasin Hulluille päiville, joissa nämä korkkarit olivat alessa ja kaikkia kokojakin oli jäjellä. Huh!

metallic1metallic6

hame ZARA/ korkkarit HÖGL/ pitsipaita ja toppi PART TWO (saatu blogin kautta)/ rannekorut Sister P (saatu blogin kautta)/ korvikset PIECES/ laukku OIS/ takki GARCIA JEANS

Vartin myöhässä juoksin kampaajalle, joka onneksi oli luottokampaajani Siru, eikä hätkähtänyt tuota akateemista varttia. Hän loihti tukkaani ihanan kampauksen ja antoi pinnejä mukaan matkalle, iltalaukkuun laitettavaksi. Siinä tajusin, että laukku jäi kotiin ja kampaajalta oli tarkoitus ajaa suoraan gaalaan. Mies ja tytöt ajoivat hakemaan laukun, minä juoksin ostamaan huulipunan. Kun pidimme viimeistä imetystaukoa Vantaalla, huomasin, että pitsipaidasta näkyy ikävästi tuotelappu läpi ja lainasin huoltoaseman kassalta sakset, joilla napsin sen irti. Että sillä lailla rauhallisesti valmistauduttiin täällä!

metallic5

Gaalaan päästiin ja asussa oli ihanan helppo olla, mitä pidätte?