Pitihän se Naughty heti testata!

Vajaa pari viikkoa takaperin avattiin Tampereen Aleksanterikadulle Naughty Brgr. Se, mistä huhuttiin somessa, kirjoitettiin uusimmassa Mondossa ja joka sai Helsingissä ihmiset jonottamaan. Paikka lupaa kohtuullisen hintaisia gourmet-hamppareita ja A-oikeudetkin löytyy, eli purilaisensa kylkeen saa jotain muutakin kuin limpparia. Vesa Suksi on koristellut Tampereen ravintolauutuuden mielenkiintoisin maalauksin. Pitihän se testata, jotta tiedetään, mistä ihmiset puhuvat.

Astuimme sisälle perjantai-iltana ja paikka oli ulkopöytiä myöden tupaten täynnä, mutta vaihtuvuus onneksi aika nopeaa, sillä hampparia ei kauaa mutusta. Ruuhkasta huolimatta tiskillä palveltiin ystävällisesti ja iloisesti. Minun ei kauaa tarvinnut miettiä mitä tilaan (vegeversion eli Shroomin tilasin), lapselle lastenhamppari, mies päätyi paikan nimikkoburgeriin, jonka tekee mielenkiintoiseksi mm. pekonihillo. Kylkeen yhden bataattiranut ja chipotle-dippi.

Tuomio? Taistelimme bataattiranuista. Lapsi ihastui niihin valtavasti ja yksi annos ei kolmeen pekkaan meinannut piisata mihinkään. Tiedämme ensi kertaa ajatellen. Oma shroomini oli jännittävä, jossa maistui välillä parmesan, välillä sitruuna-tryffelikastike, välillä aioli.  Paikan ”demi-briossisämpylä” oli mielestäni superhyvää, mutta sienet olivat vähän tylsiä. Kaksi isoa portobellosientä, jotka lähinnä nitkuivat hampaissa eivätkä juuri maistuneet. Tarjolla olisi ollut myös tupla- tai triplasienet, jos perusversiossa niitä oli kaksi, onko triplassa kuusi sientä? Kyllä siinä vaiheessa niille täytyy tehdä jotain, liian mauttomiksi ja vetisiksi jäivät omaan makuun.

Sen sijaan mies kehui kovasti omaa burgeriaan ja pihvin kypsyysastetta, samoin kuin lapsi tykkäsi omasta hampparistaan, jossa oli perinteisesti ketsuppi, pihvi ja juusto. Me miehen kanssa jäimme kaipaamaan vähän jotain lisää, hampparit ovat suhteellisen pienen kokoisia. En tiedä vaikuttiko alle vedetty rankka jumppa, mutta minä sanon todella harvoin että jäisi nälkä.

Paikan sisustus on hauskan leikkisä ja erilaisia kastikkeita löytyy hyllykaupalla, jos hamppariaan haluaa itse tuunata. Sinänsä konsepti on kiva, mutta koska sienihamppari jäi niin vetiseksi harmittaa, ettei itselleni paikassa muita vaihtoehtoja ole. Sen sijaan lihansyöjät kehuivat omiaan kovasti.

Törmäsin myös paikan takana seisovaan Herleviin, kun hän uteli onnistunko ottamaan hyviä kuvia. Änkytin jotain älytöntä, sillä täpötäysi ravintola, kaksi käsiä vaativaa lasta, käsin syötävä ruoka ja kamera olivat aika haastava setti, mutta parhaani yritin Aleksi. Edellisen kerran kun tapasimme (tasan vuosi sitten syyskuussa), änkytin myös jotain älytöntä, kun en tajunnut vitsaileeko kyseinen herra vai ei. Vitsailee, kyllä tämän paikan perustaneella miehellä on pilke silmäkulmassa ja tavoitteet hamppareiden suhteen korkealla.

Vähän ristiriitainen fiilis jäi, toisaalta hyvä, mutta kasvissyöjälle en varauksettomasti suosittelisi. Niin ja vauvan kanssa ei muuten asiaa vessatiloihin ole, ravintola on pieni ja niin on vessakin. Myös ravintolan puolella sai ihmetellä mihin koloon työntäisi turvakaukalon, eli älä lähde paikalle ainakaan kärryjen kera!

Naughty brgr Tampere

Aleksanterinkatu 29


Kuka on käynyt testaamassa Helsingin tai Tampereen Naughtyn? Mitä mieltä?