Juttelimme miehen kanssa palatessamme Kreikasta, että 3-vuotias on iässä, josta hänelle alkaa jäädä ensimmäisiä muistoja. Todennäköisesti kovin paljon hän ei kuitenkaan muista tältä kesältä. Ensimmäisestä kesästään isosiskona, niin tapahtumarikkaasta ja merkityksellisestä kesästä. Päätin vääntää kansiin nuo muistot, touko-elokuun yhteen kirjaan, josta jäisi pysyvä muisto.
Urakka tuntui hullulta. Pelkästään Kreikan viikosta oli kuvia 2500, saaristoreissusta 1000 kappaletta ja niin edespäin. Aikaa plärätä kuvia on rajallisesti ja sain asiasta jo ihan stressin. Lopulta sain iltaisin käytyä kuvia läpi ja kasasin yhteen kansioon 350 tyttärien kannalta oleellisinta kuvaa. Urakkaan kului viikkotolkulla, kun sain tehtyä pienen palasen kerrallaan. Nyt kirjassa on kuvat ristiäisistä, vesirokoista, Kreikasta, Muumimaailmasta, Särkänniemestä, vierailuista rakkaiden luona, pihamaan vadelmista, uimarantareissuista ja muista kesän kohokohdista. Huolehdin myös, että kirjassa oli kuva kaikista tyttärelle rakkaista ihmisistä ja millaisia he olivat kesällä 2016. Oli vanhemmat, mummi ja ukki, enot, serkut, kerhokaveri, isomummot. Minä itse rakastan palata vanhoihin kuviin ja tutkia, miltä esimerkiksi vanhempani ja mummoni ovat näyttäneet kuin synnyin ja halusin, että ihmisetkin tallentuvat kirjaan kauniiden maisemien ohella. Oman haasteensa antoi se, ettei järkkäri ole aina mukana ja osa varsinkin arkikuvista on kännykällä kuvattuja. Niinpä vesirokkokuvia, sup-lautakokeiluja ja mummilajuttuja kaivettiin myös puhelimista ulos.
Valitsin Ifolorilta 48 sivun kirjan pohjaksi ja aloin latoa kuvia albumiin. Toiminto, joka piilotti jo käytetyt kuvat oli mielettömän kätevä, sitä mukaa kun albumista kuvat vähenivät näin, millainen siitä on tulossa. Teksteihin kirjoitin sanontoja, jotka tiedän ajan haalistavan mielestäni. Näin muistaisin, millainen höpöttäjä meillä oli kesällä 2016. Suunnitteluohjelman avulla kirjan teko oli helppoa kuin mikä, tosin kun kuvia voisi kiertää ja kääntää, latoa päällekkäin, vaihtaa sivujen ja tekstien väriä ja niin edelleen, voisi hiomista jatkaa loputtomiin. Minä päädyin suhteellisen yksinkertaiseen versioon, ajattelin että muisto on tärkeämpää kuin viimeiseen asti tyylitelty ulkoasu.
Kun kirja tuli postissa, oli pikkuneiti ihmeissään. Hän seikkailee kirjassa? Se piti heti lukea kahteen kertaan. Muistoja oli kivaa tutkia, 3-vuotias jo osaa keskustella ja muistella pitkät pätkät ja tämän avulla muistot pysyvät mielessä.
Minä suosittelen todella lämpimästi kasaamaan kuvista kirjan, näin saa kyllä vielä enemmän irti niistä lukuisista räpsyistä, joita kamera on tallentanut! Muistoista on ihminen tehty. Minä luin pala kurkussa ja hymyillen valokuvakirjaa ääneen tyttärelleni. Viimeiselle sivulle olin laittanut yhteenvedon tekstinä kesästä ja erityisesti siitä, millainen lapseni oli tänä kesänä. Kuvana sivulla oli vain siskosten sylikuva pyjamissa. Aloin lukea sitä ja ääneni puuroutui, kyyneleet tipahtelivat ja yritin kääntää päätäni pois, jotta en hämmennä lasta. Ääni väristen sain tekstin luettua ja halasin molempia pieniäni. Siinä se nyt oli, ensimmäinen kesä kun minulla oli kaksi tytärtä, ensimmäinen kesä kun isompi oli isosisko, ensimmäinen kesä kun meitä oli neljä.
Taas kuristaa kurkkua ja tekisi mieli pysäyttää aika. Onneksi meillä on muistot ja kuvat. Olen kiitollinen, että sain tämänkin kesän kokea.
Oletko itse kasannut kuvakirjoja? Hyvää viikonloppua jokaiselle!