Elokuun kollaasi sekä arvontavoittajat!

Hyvää syyskuun ensimmäistä! Ihanan lämmin keli, vaikka nyt on jo virallisesti syksy. Koska tapanani on ollut 1,5 vuotta (täh, niin kauan jo?) tehdä kollaasi kuukauden asuista ja liittää siihen monesti arvonta, täältä se tulee nytkin! Sillä erolla, että arvonta pärähtää eetteriin vasta viikonloppuna erillisessä postauksessa, koin että se on niin selkeämpi. Onkin muuten mielestäni kiva (ja hyödyllinen!) setti tulossa arvottavaksi!

Elokuuta summasinkin eilisessä postauksessani, hämmästyin miten kesäisiä nämä asukuvat sateiselta kuulta ovatkaan, mutta toisaalta moni on vielä heinäkuulta. Ärsyttää, että jokaisessa on aurinkolasit päässä, mutta silmäni vuotavat norona vettä pienestäkin tuulesta ja auringosta, joten pakko on niitä pitää. Näytti muuten aika erilaiselta viime viikonloppuna otetut asukuvat, kun pystyin olemaan taas ilman laseja!

Elokuu oli täynnä uusia alkuja täälläkin, kun erilaiset kerhot ja harrastukset pärähtivät käyntiin. Vaikka elokuussa luetaan kuulemma vähemmän blogeja, kyllä teitä ihan kivasti pörräsi ruudun toisella puolen, kiitos kaikille! <3 

Elokuun kolme luetuinta juttua olivat Muumimaailmapostaus, Elokuun asut viideltä vuodelta sekä muistelupostaus Meidän häät. Jäikö itsellesi erityisesti jokin postaus mieleen?

Syyskuu alkoi vauvamuskarilla ja tällä hetkellä kun olen saanut nukuttua, urheiltua ja muistanut syödä vähän järkevämmin, olen täynnä tarmoa syksyä ajatellen. Toisena päivänä sitä sitten haluaisi vaan nukkua. Uni, se on vauvaperheessä aina vähän sellainen ennalta arvaamaton asia.

Tässä siis elokuulla julkaistut asut, löytyykö suosikkia?



Kiitokset myös kaikille Neutrogenan arvontoihin osallistuneille. FB:n puolella onni potkaisi Maijua, blogissa random.org valitsi voittajiksi Hetan sekä Liinan. Onnittelut voittajille, kurkkaa viikonloppuna uusi arvonta jos onni ei nyt potkinut!


Kuinka siellä on pärähtänyt syyskuu käyntiin?